Suomessa kaikille sallittua Kuninkaan puhetta pääset USA:ssa katsomaan vain jos olet täysi-ikäinen

27.01.2011 11:24 Muropaketin toimitus

Oscar-gaalan ennakkosuosikkeihin lukeutuvaa Kuninkaan puhetta pääsee Suomessa katsomaan kuka tahansa. Toisin on USA:ssa, jossa elokuva on saanut ikärajaluokituksen ”R” sen f-sanojen määrän takia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vain täysi-ikäiset pääsevät elokuvaa katsomaan.

Kuninkaan puheen tiukka ikäraja luonnollisesti vähentää sen katsojamääriä ja siksi tuottaja Harvey Weinstein haluaa leikata elokuvan uusiksi. Los Angeles Timesin mukaan Weinstein neuvottelee parhaillaan ohjaaja Tom Hooper elokuvan leikkaamisesta uuteen uskoon nopealla aikataululla.

Vähemmän kirosanoja, enemmän yleisöä, enemmän hypeä, enemmän mahdollisuuksia Oscareihin? Ei nyt ihan niinkään, sillä jos leikkaamiseen todella ryhdytään, ehtii uusi versio elokuvateattereihin vasta Oscar-gaalan jälkeen.

Mikä?

Kuningas Yrjö VI:n tositarinaan perustuva Kuninkaan puhe kertoo monarkin yrityksestä löytää oma äänensä. Isänsä kuningas Yrjö V:n (Michael Gambon) kuoltua ja veljensä kuningas Edvard VIII:n (Guy Pearce) luovuttua kruunusta skandaalinkäryisesti Bertie (Colin Firth), joka on koko ikänsä kärsinyt kiusallisesta puheviasta, kruunataan hänen omaksi järkytyksekseen Englannin kuningas Yrjö VI:ksi.

Kun maa häilyy sodan partaalla ja on kipeästi vahvan johtajan tarpeessa, hänen vaimonsa Elisabet (Helena Bonham Carter), tuleva kuningataräiti, järjestää miehelleen tapaamisen eksentrisen puheterapeutin Lionel Loguen (Geoffrey Rush) kanssa. Ohdakkeisen alun jälkeen kaksikko turvautuu epätavallisiin hoitomuotoihin ja ystävystyy ponnistellessaan kohti yhteistä päämäärää.

Loguen, perheensä, hallintonsa ja Winston Churchillin (Timothy Spall) tuella kuningas voittaa änkytyksensä ja pitää radiopuheen, joka toimii innoituksena koko kansalle ja kokoaa valtakunnan yhteiseen rintamaan.

Lähde: Los Angeles Times