Tapaus Apeiron: Irina Björklundin scifi-elokuva ei koskaan päässyt Suomen teattereihin
Suomalainen scifi-elokuva on vielä 2010-luvullakin harvinaisuus.
Vuonna 2013 valmistunut Apeiron ei päässyt lainkaan teatterikierrokselle, vaikka se tekijöillä olikin tavoitteena. Kuvataiteilijanakin tunnetun Maria Ruotsalan ohjaama elokuva nähtiin valkokankaalla vain Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla sekä Sodankylän elokuvajuhlilla. Sen jälkeen vuorossa olikin jo tv-esitys Yle Fem -kanavalla. Vasta tänä keväänä elokuva on vihdoinkin julkaistu dvd:llä.
Toisin sanoen: ei mikään ihme, jos et ole koskaan kuullutkaan Apeironista.
Irina Björklundin, Sampo Sarkolan, Maria Heiskasen, Niklas Groundstroemin ja Elin Petersdottirin tähdittämä tieteisdraama pohjautuu Leena Krohnin romaanin Umbra – silmäys paradoksien arkistoon. Lähdemateriaalinsa tavoin myös elokuvasovitus on kunnianhimoinen yhdistelmä eri tyylilajeja, joten tavallaan Apeironin nimeäminen pelkästään scifiksi on molempien teosten ylenkatsomista.
Juonikuvaus osoittaa hyvin, miten omaperäisen keitoksen Apeiron tarjoaa katsojalle. Samalla se auttaa ymmärtämään, miksei elokuvaa koskaan tuotu laajempaan teatterilevitykseen.
”Umbra, joka kerää paradoksien arkistoa, on tieteelle ja loogisuudelle omistautunut tiedemies, joka tutkii pahuutta. Hän johtaa tutkimuslaitosta yhdessä kollegansa ja rakastettunsa Iriksen kanssa potilainaan sekä rikollisia että uhreja. Umbra haluaa pakkomielteisesti todistaa teoriansa, jonka mukaan ihmisen elämä äärettömyydestä nähtynä on sattuman sanelemaa vailla mitään tarkoitusta.
Vastaanotolla hän kohtaa mm. mykän naisen, joka on muodostanut ruumiistaan ympyrän, kuin suljetun kaikkeuden. Hänen apuaan tarvitsee kasvoton nainen, joka on kotonaan muualla kuin ruumiissaan. Hän tutkii myös avaruuden äärettömyyteen mielessään jäänyttä entistä astronauttia Aleksia. Hän on kuin Umbran peilikuva: reaalimaailmasta irtaantunut ja jäänyt leijumaan äärettömyyteen; merkityksettömyyden tyhjiöön.
Mutta oliko kaikki tutkimus vain tiedostamaton yritys saada jokin selitys hänen julmalle kaltoin kohtelulleen lapsuudessa?”
”Umbran teoria ja maailma joutuvat koetukselle, kun Iris ja potilaat – naiset – haastavat hänet ja viimekädessä hänen oman mielensä. Kuin painajaisunessa Umbran sisäinen maailma ja tukahdutetut tunteet alkavat ottaa hänessä vallan.
Umbra syöksyy potilaidensa puolelle kohdaten nyt kaiken sen raivon, kauhun ja kärsimyksen, mitä hän oli potilaissaan viileän ulkopuolisena tarkkaillut joutuen lopulta oman teoriansa uhriksi. Kunnes eräänä päivänä kuin vastaus rukoukseen, Umbran vastaanotolle tuodaan moottoritiellä haavoittunut tyttö, joka oli pudonnut taivaasta, kuin haavoittunut enkeli…”
Apeironilla on sekä sisältönsä että kovan levityskohtalonsa puolesta kaikki kulttielokuvan ominaisuudet, mutta eri asia on, löytääkö elokuvakansa sen äärelle dvd-julkaisun jälkeenkään.
Kiistatta on selvää, ettei Maria Ruotsalan elokuva ole massojen viihdettä, ja jopa elokuvaharrastajien keskuudessa se on jakanut mielipiteet kahteen leiriin.
Ehkä Apeiron ei ole viihdettä lainkaan – ehkä se on jotain enemmän.
Katso ja ota selvää.
