The Queen
Prinsessa Dianan traaginen kuolema vuonna 1997 sai brittiläisten tunteet kuohumaan. Tony Blair otti ensiaskeleensa tuoreena pääministerinä isolla estradilla, kun kuningatar Elisabet joutui kansan ja median suurennuslasin alle. Kohu on jo sellaisenaan hedelmällistä maaperää draamaelokuvalle, mutta ohjaaja Stephen Frears ei ota sitä itsestäänselvyytenä. Hienovaraisesti näkökulmia sekoitteleva The Queen koskettaa, viihdyttää ja haastaa ajattelemaan. Ei ole ihme, että helmen bongasi myös Oscar-raati.
Elokuva kiertyy Dianan onnettomuutta edeltävien ja sitä seuraavien viikkojen ympärille. Yksi yö muutti kaiken ja Dianan kuolemasta leivottiin mediaspektaakkeli. Muistiin ovat pinttyneet kuvat valtavista kukkakimppuvuorista ja televisioidut koko kansan hautajaiset. Täysin fiktiivisten kuvien joukkoon Frears ujuttaa todellisia pätkiä tavallisten ihmisten haastatteluista. Elokuvassa livahtaa myös paloja Dianan kuuluisasta tv-haastattelusta, jossa hän esittää suoria mielipiteitään hovista.
The Queenin suurin vetovoima piilee siinä, että se päästää katsojan kurkkaamaan suljettuun paikkaan. Balmoralin linnassa kuninkaallisten kesken Dianan kuolema ja kansan suru saa aikaan hämmennystä. Ristiriitaisia tunteita herättäneen prinsessan lisäksi he menettävät läheisen ja äidin. Yksityisen ja yleisen yhdistäminen tuo draamaan syvyyttä ja särmää.
Kuningattaren makuuhuoneeseen tunkeutuminen herättää aluksi kauhunsekaisen tunteen tositv-henkisestä tirkistelystä, mutta Frearsin ottama riski kannattaa. The Queen karistaa halvat ratkaisut jo ensimetreiltä. Elisabetia ei ole tarkoitus tehdä inhimillisen naurunalaiseksi. Vaikka kuningatar nähdään yöpuvussa ja lenkillä koiriensa kanssa, hän säilyttää koko elokuvan ajan arvokkuutensa ilman kruunun tuomaa jumalointia. Tasapainottelu kuninkaallisen roolin ja sen takana olevan ihmisen välillä toimii hämmästyttävän hyvin.
Helen Mirren loistaa kuningattarena ei pelkästään käsittämättömän yhdennäköisyytensä vuoksi, vaan tarkkaan omittujen eleiden, puhetyylin ja näyttelijäntaitojensa vuoksi. Epäilyksen polttopiste -sarjan rikosylikomisario Jane Tennisonina tunnettu näyttelijä saa katsojan tuntemaan vuoroin sympatiaa, ärsytystä, huvitusta ja arvostusta. Myös Michael Sheen vakuuttaa nuorena Tony Blairina, joka ensin puhkuu intoa modernisoida Britanniaa, mutta lopulta taipuu kunnioittamaan monarkiaa.
Vaikka The Queen on vakava ja tärkeä elokuva, tarina soljuu kevyesti eteenpäin. Huumori on pistävää ja älykästä, eikä yksikään roolihahmo luistele pintaa pitkin. Jokaisella henkilöllä on tarkoituksensa, ja jokainen kuva ja repliikki tuntuvat oleellisilta. The Queenissä ei ole tyhjiä hetkiä, eikä se osoittele ketään sormella. Se ymmärtää kaikkia, muttei sorru jeesusteluun.
Peter Morganin käsikirjoitus pulppuaa näppäriä huomioita brittimonarkiasta, politiikasta, Dianan roolista, perhesuhteista ja massan ajatuksista. Kun vanha ja uusi aika asettuvat vastakkain, joutuu kumpikin osapuoli joustamaan. The Queenin dialogissakin nousee esiin koko elokuvan herättämä keskeinen ajatus: Mitä tapahtuu Elisabetin kuoleman jälkeen? Kysymys vaivaa vielä pitkään teatterista poistumisen jälkeen.
The Queen. Britannia 2006. Ohjaaja: Stephen Frears. Näyttelijät: Helen Mirren, Michael Sheen. Kesto: 105 min. Ikäraja S.
