The Yes Men
Viihdyttävien vasemmistolaisten dokumenttien sarja jatkuu. Yes Men on joukko aktivisteja, jotka matkustelevat ympäri maailmaa ja esiintyvät WTO:n edustajina, kun pöhköt konferenssijärjestäjät ovat kutsuneet heidät paikalle luultuaan jeesmiesten propagandasivustoa oikeaksi. Lähtökohta on hauska ja The Yes Men on tavallaan kuin dokkarigenreen sovitettu sketsisarja.
Elokuvallisesti The Yes Men on kuitenkin vain vähän kotivideon yläpuolella. Suomeen dokumentti ei olisi varmaan päätynyt, ellei yksi aktivistien kohteista olisi ollut Tampereella. Tekstiilikonferenssissahan miehet esittelivät johdon vapaa-ajan asun, jossa jättifallostaan käpälöimällä pomot saattoivat pompottaa halvan työvoiman maihin siirrettyjä alaisiaan.
Porukalle kertyy rohkeutta lisää kun esitykset äänestyoikeuksien myymisestä internetissä ja eteläeurooppalaisen siestan kieltämisestä eivät provosoi kuulijoissa reaktioita.
Samalla myös paljastuu globalisaatiota vastustavien päähenkilöiden vähäiset tiedot kulttuurisista eroista. Heidän maailmassaan koko Euroopassa on sama aikavyöhyke ja satunnainen auditorioyleisö on yhtä hanakka ottamaan kantaa kuin Ricki Lake show’n studiokatsomo.
Viihdyttävien konferenssi-iskujen väleissä on luvattoman paljon luppoaikaa ja elokuvan virallisemmat faktaosiot koostuvat melkeinpä ainoastaan omista Meksikon kokemuksistaan kertovasta Michael Mooresta. Kun tekijät toivovat, että he pystyvät ”ongelmien paljastamiseen runollisen julkisen selkkauksen kautta”, he unohtavat, että runoissakin on rakenne. Muodon puutteista huolimatta aktivistikepposet ovat leffassa hauskoja ja niiden varjolla esitettävä kritiikki osuu kivuliaasti. Näin onnistuneen huumorin varjolla olisi voinut salakuljettaa vähän enemmänkin asiaa.
Teksti: Jaakko Stenros / Nöjesguiden
The Yes Men
Ohjaus Chris Smith, Dan Ollman, Sarah Price
Pääosissa Mike Bonanno, Andy Bichlbaum
83 min. S.
