Uusimmat

Uuden Hellboy-elokuvan pituus ei supersankarifaneja yllätä suuntaan tai toiseen

18.03.2019 08:59 Muropaketin toimitus

Neil Marshallin ohjaama uusi Hellboy-elokuva nähdään huhtikuun puolivälissä.

Uuden Hellboy-elokuvan pituus on tullut selville saksalaisen elokuvatarkastamon kautta, jonka mukaan fantasiaelokuvalla on mittaa tasan kaksi tuntia, joka kuulostaa vallan passelilta pituudelta.

K16-leimalla varustettu, Guillermo del Toron Hellboy-elokuviin verrattuna rankemmaksi rankattu reboot perustuu kolmeen sarjakuvan faneille taatusti tuttuun tarinaan. Leffan juoni lainaa sarjakuvakertomuksia Darkness Calls, The Wild Hunt ja The Storm and the Fury.

Neil Marshallin ohjaaman Hellboyn pääosaa esittää David Harbour. Mukana ovat myös muun muassa Ian McShane, Milla Jovovich, Sasha Lane, Penelope Mitchell ja Daniel Dae Kim. Suomessa elokuva tulee teattereihin 12. huhtikuuta.