Uusi ennuste povaa Venomille ennätyshyvää ensi-iltaa USA:ssa – Spider-Man-pahis pääsee vauhtiin lokakuussa

18.08.2018 09:00 | Muropaketin toimitus

Tom Hardyn tähdittämä Venom saa Suomessa ensi-iltansa 5. lokakuuta.

Pro Box Officen uusimmat tulosennusteet Venomin Yhdysvaltain ensi-iltaviikonlopun kolmen päivän tulokseksi liikkuvat 55 ja 85 miljoonan dollarin välillä. Mikäli Spider-Man -spin-off nousee yli 50 miljoonan dollarin rajapyykin, sillä on hyvät mahdollisuudet päihittää tämänhetkinen lokakuun ennätys. Toistaiseksi lokakuun katsotuimman ensi-illan titteliä hallitsee Alfonso Cuarónin vuonna 2013 ohjaama Gravity 55,8 miljoonalla dollarilla.

Aiemmin Tom Hardyn tähdittämän Venomin ennuste oli huomattavasti maltillisempi, 30-50 miljoonaa dollaria. Elokuvan uusin traileri kuitenkin saanut erittäin hyvän vastaanoton ja Marvelin sarjakuvista tutun antisankarin/pahiksen ympärillä on alkanut käydä sellainen kuhina, että ennustetta on jouduttu tarkistamaan.

Elokuvan uskotaan kiinnostavan myös sarjakuvia tuntemattomia katsojia lahjakkaan ja karismaattisen Tom Hardyn vuoksi. Venomin ohjaa Ruben Fleischer (Zombieland).