Uusimmat

Microsoftin julkaisutilaisuus 6.10. – luvassa uusia Windows 10 -laitteita

14.09.2015 20:29 Pekko Lainiala

Microsoft on tänään ilmoittanut järjestävänsä jo pitkään huhutun ja odotetun julkaisutilaisuutensa 6. lokakuuta. Ennakkohuhujen perusteella tapahtumassa tultaisiin esittelemään vihdoin Windows 10 -mobiililaitteita, joiden joukkoon kuuluisivat kauan odotetut Lumia-lippulaivat 950 & 950 XL. Muina julkaisuina tullaan mahdollisesti näkemään uusi Surface Pro sekä mahdollisesti myös uusi Microsoft Band -älyranneke.

Puhelimien osalta nyt julkaistavat Windows 10 Mobile -käyttöjärjestelmään perustuvat puhelimet ovat helposti nähtävissä ns. viimeisenä mahdollisuutena Microsoftin kannalta. Nykyisessä tilanteessa Windows Phone -puhelimien markkinaosuus on jäänyt pieneksi, joten nähtäväksi jää kuinka suuri yleisö ottaa vastaan Windows 10 Mobilen. Microsoft on aiemmin kertonut pyrkivänsä supistamaan laitekirjoaan, joten ilmeisesti suurta valikoimaa puhelimia ei tulla toistaiseksi näkemään. Toisaalta muutkin valmistajat ovat myös hyppäämässä Windows 10 -kelkkaan mukaan, sillä Acer julkaisi IFA-messuilla useita Windows-puhelimia ja tänään ilmoille nousseiden huhujen myötä myös Alcatelilta on lupa odottaa Windows 10 Mobile -puhelimia.

Tilaisuutta on mahdollista seurata suoratoistona 6. lokakuuta osoitteessa www.microsoft.com/october2015event