MPx220 Motorolalta helmikuuksi

09.12.2003 00:00 |

Motorolan MPx200 on ehtinyt saavuttamaan lähes kulttimaineen, vaikkei puhelin vielä ole ehtinyt Suomen markkinoille. Puhelimesta on kuitenkin tulossa päivitetty versio jo ensi helmikuussa, kun Motorola julkaisee MPx220:n.

Erona vanhaan malliin on uusi käyttöjärjestelmä, eli Microsoftin Smartphone 2002 vaihtuu versioon 2003. Lisäksi puhelimeen liitetään kamera ja bluetooth-tuki, jotka monen harmiksi ensimmäisestä versiosta puuttuivat. Motorola on myös päättänyt lisätä uutuuteen EDGE-tuen.

MPx220-puhelinta odotellessa saamme Suomessa tyytyä MPx200:aan, jonka on tarkoitus vähän ajan päästä rantautua myös tänne pohjolan perukoille.