Samsungilla työn alla kaksi versiota seuraavan sukupolven Notesta

25.04.2016 15:30 | Petrus Laine | 4

Galaxy Notet rivissä

Samsung tulee odotetusti päivittämään myös Note-mallistonsa tänä vuonna. Viimeisimpien huhujen mukaan Samsung testaisi parhaillaan kahta erilaista Note-mallia.

GSMHelpdesk-sivuston (Google Translate) saamien tietojen mukaan Samsung testaa todellakin kahta puhelinta, mutta tulisi julkaisemaan niistä lopulta vain toisen. Kummastakin testimallista löytyy sivuston tietojen mukaan 5,8-tuumainen 2560×1440-resoluution näyttö. Mallien eroksi sivusto kertoo näytön muodot; toisessa on perinteinen suora näyttö, ja toisessa sivuilta kaareutuva. Vaikka huhujen lähteet ovat varmoja, että Samsung julkaisee puhelimista vain toisen, löytyisi markkinoilta varmasti halukkaita ostajia kummallekin mallille.

Seuraavan sukupolven Galaxy Note -puhelimen sisältä tulee löytymään varmuudella ainakin Exynos 8 -sarjan järjestelmäpiiri, mutta huhumyllyn mukaan Samsungilla on testilaboratorioissaan myös Snapdragon 823:lla varustettuja versioita uudesta Notesta. Yksi todennäköinen vaihtoehto on se, että Samsung julkaisee uuden Noten Exynoksella tietyille markkinoille, ja Snapdragonilla toisille markkinoille, kuten se on tehnyt muun muassa uusien Galaxy S -sarjan puhelinten kanssa.

Tulevan Noten takakameran kerrotaan olevan identtinen Galaxy S7 -sarjan mallien kanssa, eli sen tarkkuus olisi 12 megapikseliä. Puhelimesta tulee löytymään odotetusti myös sormenjälkisensori, ja aiemmat huhut ovat puhuneet myös iirisskannerista, mutta sitä ei GSMHelpdeskin lähteet voineet vielä varmistaa. Uuden Noten akun kapasiteetti tulee huhun mukaan olemaan noin 4000 mAh.

Keskustelu

Noista kaarevista ruuduista ei ole kuin haittaa mutta koska blingbling niin myy.

Tänne meille ei kantaudu kuin SGS7 Edge plus, tjsp kasvatettu kuluttajaversio. Jatkanevat Note5 menollaan.

Mutta UHS-II mallinen korttipaikka ja vaihdettava akku, niin ruvetaan pukemaan ostosuunnitelmahousuja jalkaan. Jahka orkkis akulla ei pärjää, vaikka miten haluaisi ja tilaa nyt vaan ei ole koskaan liian paljoa. Ennemminkin aina liian vähän.

Zipponium

Tänne meille ei kantaudu kuin SGS7 Edge plus, tjsp kasvatettu kuluttajaversio. Jatkanevat Note5 menollaan.

Mutta UHS-II mallinen korttipaikka ja vaihdettava akku, niin ruvetaan pukemaan ostosuunnitelmahousuja jalkaan. Jahka orkkis akulla ei pärjää, vaikka miten haluaisi ja tilaa nyt vaan ei ole koskaan liian paljoa. Ennemminkin aina liian vähän.

Muistikorttipaikka tosin on melko turha mikäli Samsung ei salli Adoptable Storagea tuohonkaan.

tasainen näyttö ja vaihdettava akku olisi riittävän erilainen S7:n kanssa ja korostaisi notea business-puhelimena. Kaarevuus ainoastaan haittaa kynää käytettäessä

Muropaketin uusimmat