Uusimmat

Turing aloitti puhelimiensa toimitukset alkuviikosta – laitteet monilta osin keskeneräisiä

15.07.2016 10:36 Juha Kokkonen

turing-phone-first-shipment-150716

Jo hieman vaporwareltakin haiskahtamaan alkaneen Turing Phone -älypuhelimen toimitukset ovat vihdoin alkaneet. TRI:n tiedotteen mukaan ensimmäinen puhelinerä on lähetetty asiakkaille 12. heinäkuuta eli tiistaina, mutta sitä ei mainita montako laitetta kyseiseen erään kuuluu. Yritys arvioi lähettävänsä toisen ja kolmannen erän 22. ja 29. heinäkuuta. Ensimmäisten erien puhelimia kutsutaan ”Evaluation Units” -nimellä, eli arviointikappaleiksi, ja niiden saajat voivat vaihtaa ne puhelimen lopulliseen Snapdragon 820 -piirilliseen versioon loppuvuoden aikana.

Evaluation Unit -laitteet ovat TRI:n tiedotteen perusteella vielä varsin keskeneräisiä. Alkuperäisistä lupauksista poiketen puhelimet eivät ole vedenkestäviä, sillä nanopinnoitusprosessi on osoittautunut oletettua hankalammaksi. Suojaus vedeltä löytyy kuitenkin lopullisesta malliversiosta. Käyttöjärjestelmänä toimii Sailfish OS 2.0:n keskeneräinen alfaversio, joka päivittyy elokuun alussa lopullisempaan muotoonsa. Lisäksi tuotepakkauksessa ei ole luvattua Bluetooth-kuuloketta, joka toimitetaan erikseen elokuussa.

TRI kertoo avoimesti odottavansa sekä puhelimen softasta että raudasta löytyvän ongelmia ja bugeja, joista yritys toivoo käyttäjien raportoivan sähköpostilla osoitteeseen bugs@turingphone.com. Jos käyttäjä päättää myydä Turing Phonensa eteenpäin, valmistaja muistuttaa että oikeus päivittää puhelin lopulliseen Snapdragon 820 -versioon ei siirry uudelle omistajalle.

Turing Phonen pakkaus sisältää puhelimen lisäksi 2.5D-näyttösuojan, kaksi erikoismallista Wallaby-kaapelia (puhelimessa ei ole tietoturvan takia lainkaan tavallista USB-liitäntää) sekä markkinakohtainen verkkovirtalaturi.

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat