Uusimmat

Uutuuksia Nokialta: lisää läppämalleja

20.06.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Odotetusti Nokia palkitsi faninsa ja julkisti yhteensä viisi uutta matkapuhelinta, joista kolme perustuu Nokian kohdalla paljon puhuttuun simpukkarakenteeseen. Lisäksi päivänvalon näki uusi Bluetooh-näppäimistö, jonka avulla tekstiviestien ja sähköpostien kirjoitus onnistuu nopeasti ja vaivatta. Hintaa sillä tulee olemaan kuitenkin huimat 130 euroa.

6630

Aiemmin koodinimellä Charlie tunnettu 6630 tulee edustamaan Nokian malliston kärkipäätä. Se perustuu Symbian-käyttöjärjestelmän päällä pyörivään Series 60 -käyttöliittymään ja se tulee 2G-verkkojen lisäksi myös uudempaa 3G-verkkoa. Kyseessä on siis ensimmäinen S60-puhelin 3G-verkoille.

Megapikselin kameralla varustettu puhelin painaa 127 grammaa, eli on kohtalaisen kevyt ja kokoakaan sillä ei ole liikaa. Ulkonäkö muistuttaa lisäksi jonkin verran aiempaa 3660-puhelinta. Lisäksi siinä on MP3-soitin ja MMC-muistipaikka (64 MB kortti tulee puhelimen mukana).

Hintaa mallilla on 500 euroa ja myyntiin sen on odotettavissa tulevan viimeisen neljänneksen aikana, eli toivottavasti jo ennen joulua.

6260

Toinen uusista läppämalleista on 6260, joka voitti myös toimituksen puolelleen ja joutuu melko varmasti ostoslistalle kun se saapuu markkinoille kolmennan neljänneksen aikoihin odotettuun 400 euron hintaan. Käyttöliittymänä on Series 60 ja puhelimen läppämallinen näyttö kääntyy myös akselistaan, eli puhelimen voi sulkea näyttön osoittaessa ulospäin. Lisäksi hallintanäppäimet on näytön kanssa samassa puoliskossa, joka mahdollistaa Nokian mainostaman Browser-tilan. Älypuhelimessa on myös bluetooth, VGA-kamera, Push-To-Talk ja MMC-muistipaikka.

Pettymyksiksi VGA-kameran ohella voidaan laskea myös EDGE-yhteyden puute, mutta toivottavasti kaksi värivaihtoetoa kuitenkin miellyttävät kuluttajia; hopea ja musta.

6170

Keskiluokkaan sijoittuva 6170 on tyylikäs ja hieman 7200:n sukuinen laatikkomainen läppäpuhelin. VGA-kameran ja EDGE-tuon varjossa sen ominaisuuksiin kuuluu aiemmista Series 40 -puhelimista poiketen isompi 128 x 160 pikselin näyttö ja lisäksi ulkokuoressa on pienempi värinäyttö. Ulkokuoren materiaalin pitäisi olla myös metallia ja painoa laitteella on 121 grammaa.

Valitettavasti vielä puhelimesta ei ole ilmestynyt oikeita kuvia, ainoastaan tietokoneella piirrettyjä. Aikaa kuitenkin on, koska Nokia on ilmoittanut markkinoilletulon ajankohdaksi viimeisen neljänneksen. Hinnaksi on ilmoitettu 250 euroa.

2600 ja 2650

Perusmallien puolella Nokian mallisto täyttyi kahdella uutuudella, joista toinen on simpukka ja toinen perinteinen kapula. 2650:ksi nimetty simpukka on tehty varsin erikoisen näköiseksi ja sen ominaisuuksiin kuuluu värinäyttö ja polyfoniset soittoäänet yhdessä muodikkaiden LED-valojen kanssa. Painoa sillä on 97 grammaa ja valmiusajaksi lupaillaan 300 tuntia.

Perinteisempi 2600 puolestaan luottaa paranneltuihin kalenteri- ja muistutusominaisuuksiin ja sen valmiusaika on 250 tuntia. Painoa mallilla on 94 grammaa.

Molemmat tulevat saataville useissa väreissä kolmannella neljänneksellä. Hinnoittelusta ei vielä kerrottu mitään.