Uusimmat

Crytek: Uusien konsoleiden muisti ei riitä

20.05.2014 12:00 Juho Anttila

Erityisesti Crysis-pelisarjasta ja CryEngine-pelimoottorista tunnettu Crytek on melkoinen auktoriteetti peligrafiikasta puhuttaessa. Ovathan firman pelit tunnetusti ottaneet raudasta niin sanotusti kaiken irti. Crytek tykkää kovasti myös uuden sukupolven konsoleista, mutta samalla studio on sitä mieltä, että muistia laitteissa ei yksinkertaisesti ole riittävästi.

Sekä PlayStation 4 että Xbox One pitävät sisällään 8 gigatavua muistia. Määrä on kuusitoistakertainen edellisen sukupolven konsoleiden muistiin nähden. Crytekin ennustuksen mukaan tämä kapasiteetti tulee loppumaan vääjäämättömästi kesken.

Studio joutui näkemään paljon vaivaa muistinhallinnan eteen jo tuoreen Ryse: Son of Rome -pelinsä parissa. Kun muistetaan, että kyseessä on yksi nykyisen konsolisukupolven harvoista julkaisupeleistä, ei voi kuin ihmetellä, minkälaisia optimointitemppuja kehittäjät joutuvat tekemään ylittääkseen jatkossa nyt saavutetun graafisen tason.

Vaikka Crytek kehuukin uuden sukupolven konsoleiden merkittävästi edellistä konsolisukupolvea suurempia tehoja, ovat kommentit huolestuttavia. Konsolisukupolvi ei ole vielä vuodenkaan vanha ja kehittäjät valittavat jo resurssien loppuvan kesken. Noinkohan arviot ja toiveet konsolisukupolven odotetusta iästä osoittautuvat vielä kovasti ylimitoitetuiksi.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

Crytek tarjoaa Cryengine-pelimoottorin kymppitaalan kuukausimaksulla

Rooma kestää hyökkäykset Rysen komeassa julkaisutrailerissa

Ryse-kehittäjä ei ole huolissaan Xbox Onen ”resoluutiogatesta”

Muropaketin uusimmat