Uusimmat

The Last of Us on myynyt yli 6 miljoonaa kappaletta

17.03.2014 11:00 Juho Anttila

Naughty Dogin PlayStation 3 -yksinoikeuspeli The Last of Us oli monen mielestä viime vuoden paras peli. Pelikerronnan uudistajaksi ja edellisen konsolisukupolven kirkkaimmaksi kruunuksikin titulaarettu teos keräsi pelimediassa lähes varauksetonta kiitosta. Hyvä pelihän The Last of Us toki olikin, vaikka ei ehkä ihan kaiken hehkutuksen arvoinen.

Postapokalyptinen seikkailu on kelvannut myös pelaajille, sillä Sonyn ilmoituksen mukaan The Last of Usia on tähän mennessä ostettu jo sangen komeat 6 miljoonaa kappaletta. Kolmen ensimmäisen viikon aikana peliä myytiin 3,4 miljoonaa kappaletta. Loput 2,6 miljoonaa myytyä peliä ovat menneet kaupaksi viimeisten seitsemän kuukauden aikana.

The Last of Us on vahvasti esillä myös juuri käynnistyneillä GDC-messuilla. Luvassa on puhetta sekä pelin kehityksestä että sen kehutusta Left Behind -lisäsisältöpaketista. Moni odottaa mahdollisesti vihjeitä myös pelin toivotusta PlayStation 4 -versiosta, mutta ainakaan toistaiseksi Naughty Dog ei ole myöntänyt moisen olevan työn alla.

Lähde: The Market for Computer and Video Games

Lisää aiheesta

The Last of Usista tehdään elokuva

Suussa sulavaa maailmanloppuilua – näin päättyy The Last of Us

The Last of Us on vuoden nopeimmin myynyt PS3-peli