Uusimmat

ESL Pro Leaguen joukkuemäärä kutistui, mutta Ence ja OG mahtuivat silti mukaan

Kuva Counter-Strike -pelistä.

25.01.2020 18:31 Muropaketin toimitus

Counter-Strike: Global Offensive -liiga ESL Pro League on julkistanut seuraavalle kaudelle mukaan kutsutut joukkueet. Tällä kertaa mukana on vain 24 joukkuetta aiemman 48 sijaan.

HLTV listasi mukaan kutsutut joukkueet, jotka voi nähdä alempana. Suomalaisyleisön kannalta kenties tärkeimpänä tietona Ence sekä Aleksi ”Aleksib” Virolaisen edustama OG mahtuivat silti mukaan, vaikka joukkueita kutsuttiin liigaan aiempaa vähemmän. Toisaalta esimerkiksi nyt listalta puuttuvat SJ Gaming tai Havu olisivat saattaneet mahtua mukaan, mikäli joukkueita olisi ollut mukana edelleen 48 kappaletta.

Kaikki joukkueet eivät kuitenkaan ole vielä ottaneet paikkaansa vastaan, joten joukkueet saattavat vielä muuttua jonkin verran.