Uusimmat

Korona ei Nvidiaa hetkauta – Irtisanomisten sijaan yhtiö nostaa palkkoja

23.04.2020 17:14 Muropaketin toimitus

Nvidian toimitusjohtaja Jensen Huangin mukaan yhtiö ei aio irtisanoa ketään koko yrityksessä koronaviruksen vuoksi. Sen sijaan yhtiö aikoo peräti nostaa työntekijöidensä palkkoja.

Nvidian mukaan palkkojen korotuksiin käytetään kymmeniä miljoonia dollareita. Tarkoituksena on, että niiden avulla Nvidian työntekijät pärjäisivät myös koronaviruksen aiheuttamassa lamassa ilman taloudellisia haasteita. Nvidia aikoo myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen entistä enemmän rahaa, kertoo ExtremeTech.

Vaikka myös Nvidian osake tippui maaliskuussa monien muiden yritysten tavoin, on osake kivunnut jo suunnilleen koronakriisiä edeltävälle tasolleen. Näin yhtiö ei ole nähtävästi kärsinyt koronakriisistä läheskään yhtä pahasti kuin monet muut yritykset.

Muropaketin uusimmat