Arvostelu Avatar: Frontiers of Pandora on näyttävä seikkailu hittileffojen maailmassa
Kuva: © UbisoftMiljardeja takonut Avatar-saaga saa visuaalisesti upean räiskintäpelin, jonka kohdeyleisö on Pandoran lumoon jääneet pelaajat.
Julkaisupäivä: 7.12.2023
Studio: Massive Entertainment
Julkaisija: Ubisoft
Saatavilla: PC (Windows), PlayStation 5 & Xbox Series X/S
Pelaajia: 1
Ikäraja: K16
Peliä pelattu arviota varten: 21 tuntia
Maailman menestyneimpiin elokuviin lukeutuvat Avatar (2009) ja Avatar: The Way of the Water (2022) ovat mestariohjaaja James Cameronin viimeisen – ja todennäköisesti myös seuraavan – 15 vuoden taidonnäyte, jota tämä on työstänyt jo vuodesta 1994 lähtien. Vieraalle Pandora-kuulle sijoittuvat tieteiseepokset ovat seuranneet ihmisten ja na’vien välistä yhteenottoa, jonka ytimessä jyllää tietenkin ihmiskunnan pohjaton ahneus ja välinpitämättömyys luontoa kohtaan.
Samaiset teemat välittyvät myös Massive Entertainmentin uutuuspelissä Avatar: Frontiers of Pandora, joka vie pelaajat jo toistamiseen Cameronin luomaan värikkääseen fantasiamaailmaan. Fanit pääsevät samalla tutustumaan tyystin uuteen osaan Pandorasta, sillä pelin tapahtumat sijoittuvat ennennäkemättömälle läntiselle rajaseudulle sekä ajallisesti Avatarin ja The Way of the Waterin tapahtumien väliin.
Kuva: © Ubisoft
Kahden kulttuurin puristuksessa
Avatar: Frontiers of Pandora seuraa orvoksi jäänyttä na’via, joka on yhdessä muutaman muun kanssa kasvatettu ihmisten hallitsemassa laitoksessa. Alkuperäisen Avatarin tapahtumien seurauksena koulutus uhkaa kuitenkin päättyä lyhyeen, minkä seurauksena päähenkilö vaivutetaan 15 vuodeksi kryouneen ja unohdetaan. Kun kapselin ovi jälleen aukeaa, ovat planeetan resursseja häikäilemättä ahmivan Resources Development Administrationin (RDA) sekä na’vien ja näiden mukaan lyöttäytyneiden ihmisten välinen sota ilmiliekeissä, eikä pelaajalle ole muuta mahdollisuutta kuin hypätä mukaan.
Varsinainen juoni ei suotta rönsyile tämän kehyksen ulkopuolelle, vaan seuraa päähenkilön taivalta houkutella kolme eri na’vi-heimoa puolelleen vastarintaan RDA:ta vastaan. Tämä toimii samalla hyvänä tekosyynä esitellä kolme toisistaan poikkeavaa pelialuetta, joskin Ubisoftin peleille tyypilliseen tapaan varsinainen pelattavuus ei muutu tapahtumien laajentuessa.
Harmillisesti juoni on myös selkeästi Avatar: Frontiers of Pandoran heikointa antia ja kuljettaa pelaajan lähinnä paikasta toiseen. Kunkin alueen pointti on lähinnä esitellä eri tavoilla elävä heimo ja alleviivata ihmisten julmuutta, mutta jälkimmäisen osalta sorrutaan joko karikatyyrisen ilkeisiin pahiksiin tai tyypilliseen kasvottomuuteen, mikä nakertaa pohjaa näiden tekemiltä raakamaisuuksilta. Myös päähenkilön läheiset kumppanit ovat ilmiselviä arkkityyppejä vailla omaa persoonallisuutta. Hahmojen käytös ei tunnukaan missään vaiheessa luonnolliselta, vaan pelkästään juonen sanelemilta kliinisiltä teoilta.
Sivutehtävissä on sentään toisinaan yritystä, mutta iso osa niistä on lopulta turhan tyypillisiä keräilytehtäviä ilman sen kummempaa maailmanrakennusta. Omalla kohdallani into sukeltaa näihin sen syvemmin lopahti melko nopeasti, kuten monissa muissakin Ubisoftin räiskintäpeleissä.
Kuva: © Ubisoft
Vihreät arvot kunniaan(?)
Juonta mielekkäämmäksi piirteeksi nousee elokuvistakin tuttu vihreä sanoma, joka nostetaan yllättävän suureen rooliin AAA-peliksi – paikoin jopa ristiriitaisin tuloksin. Avatar: Frontiers of Pandora ei suotta peittele ihmisten motiiveja Pandoralla, vaan valtaosa pelistä vietetään näiden luontoa tuhoavien laitteiden ja laitosten tekemiseksi toimintakyvyttömäksi. Ympäri kuuta ripotellut tehtaat toimivat käytännössä Far Cry -peleistä tuttuina tukikohtina, jotka saastuttavat ympäristön käyttökelvottomaksi ja värittömäksi. Näitä tuhoamalla elämä palaa alue alueelta takaisin tuoden mukanaan uusia resursseja kerättäväksi ja palauttaen luonnon takaisin valkokankailtakin tuttuun väriloistoonsa.
Visuaalisesti erot saastuneen ja luonnontilan välillä ovat lisäksi tyydyttävät, vaikka temppu käy sikäli vanhaksi studiolle ominaisen liiallisen toiston myötä. Vaikka erilaisia tehdaskomplekseja on kourallinen erilaisia, samantyyppiset tuntuvat olevan pohjaratkaisultaan ja vihollissijoittelultaan aina identtiset, mikä syö pelattavuutta. Silti näitä putsaa ihan mielellään vain nauttiakseen vehreyden ja monimuotoisuuden palautumisesta.
Kuva: © Ubisoft
Ympäristöystävällinen sanoma kokee tosin pienen kolahduksen, koska Far Cry -pelien lailla myös Frontiers of Pandorassa metsästys, keräily ja uusien varusteiden väkertely ovat isossa roolissa. Kehittäjät ovat tosin rajoittaneet tätä ihan mielenkiintoisin tavoin, eikä kaikkea näkemäänsä kannata suinkaan kerätä (aivan liian) rajallisen säilytystilan takia. Sen sijaan resursseja kannattaa etsiä harkiten ja juuri omaa varustetta tai tehtävää ajatellen, jolloin metsästys on myös aina kohdennettua.
Toki tämäkään ei estä täysin sitä, että luonnon kanssa sulassa sovussa elävä na’vi teurastaa silti puoli planeettaa saadakseen itselleen vain paremmat kledjut ylle tai pienen boostin päivään.
Kuva: © Ubisoft
Pandoran kaukainen huuto
Pelattavuuden osalta Avatar: Frontiers of Pandora on likimpänä Ubisoftin suosittua Far Cry -räiskintäpelisarjaa, jos useampi viittaus aiemmin ei tätä jo paljastanut. Kyseessä on ensisijaisesti valtavaan avoimeen maailmaan sijoittuva räiskintäpeli, jossa pulmat ratkeavat yhdeksän kertaa kymmenestä luotimyrkytykseen tai vähintäänkin nuolenkärkeen. Aseiden osalta ei kuitenkaan tarjota mitään genrestä poikkeavaa, eikä toiminta itsessään mullista jo vuosikymmenten ajan tuttua kokemusta. Pikemminkin päinvastoin räiskintä on jopa puuduttavan tylsää, kiitos vähäisten vihollistyyppien.
Käytännössä pelaajan eteen marssitetaan joko ympäristöön hukkuvia sotilaita, jotka ovat naamioitumisensa vuoksi pelin tappavampia ilmestyksiä, tai muutamalla eri variaatiolla varustettuja eksohaarniskoja, jotka kestävät enemmän osumaa ja joilla on omat heikot kohdat. Ilman erillistä na’vi-näköä, jolla viholliset pystyy merkkaamaan ja joka saa nämä hetkellisesti hohkamaan, kuolema koituu yleensä vain siksi, ettei vastustajia yksinkertaisesti erota maastosta. Muutoin vanha kunnon ammu niitä kohti -taktiikka tuntuu toimivan vaikeimmallakin tasolla riittävän hyvin.
Avatar: Frontiers of Pandora myös rajoittaa keinotekoisesti pelaajan etenemistä täysin mielivaltaisella numeroarvolla, josta liian kaukana ollessaan viholliset eivät ota yksinkertaisesti vahinkoa. Ainoa keino antaa itselleen mahdollisuus onkin löytää parempia varusteita, jotka nostavat lukua hiljaa ylöspäin. Viholliset itsessään tai näiden käyttämät taktiikat eivät sen sijaan muutu millään tavalla aloitusalueen ja viimeisten tasojen välillä. Genrelle tyypilliset värikoodatut varusteet antavat myös joitain bonuksia, mutta todellisuudessa näiden merkitys jää mitättömäksi.
Räiskinnän ohella Frontiers of Pandorassa on myös aktiivinen hakkeriminipeli, jolla avataan lukkoja, sammutetaan tykkitorneja ja lamaannutetaan eksohaarniskoja.
Kuva: © Ubisoft
Leikattu ja liimattu autiomaa
Pandoran väriloistoon jo vuosia kaivanneet pelaajat pääsevät silti nauttimaan valtavasta avoimesta maailmasta, joka huokuu valkokankailta tuttuja huikeita nähtävyyksiä. Miljoonille tutut vehreät muukalaismaiset maisemat on loihdittu onnistuneesti upealla taituruudella, mikä tekee pelin visuaalisesta annista todella päräyttävän. Valtavat leijuvat lohkareet, korkeuksiin katoavat puut ja sankka kasvillisuus kutsuu seikkailemaan, mutta viehätys katoaa valitettavan nopeasti.
Peliin rakennettu Pandora on nimittäin pääosin autio tai ripoteltu täyteen samoja yksinkertaisia aktiviteetteja, joiden palkinnot eivät tunnu lopulta palkitsevilta. Suurin osa huomionarvoisista pisteistä on vain marginaalisia elinvoimapäivityksiä tai kykypisteitä, minkä lisäksi maailmasta löytyy kourallinen muita alkuun mielenkiintoisia, mutta lopulta yhdentekeväksi jääviä kuriositeetteja. Vain harva tapahtumista syventää maailmaa tai antaa taustoitusta, joten näiden kouliminen tyydyttää lopulta vain pakonomaista tarvetta vetää peli sataprosenttisesti läpi.
Valtava pelialue tuntuu lisäksi rakennetun massiiviseksi vain aiheuttaakseen pelaajissa hämmästystä. Ja siinä myös onnistutaan erinomaisesti. Mutta vaikka on huikeaa lentää ikranilla satojen metrien korkeudessa ja nähdä kilometrien päähän pelattavaa lääniä, karttaa tutkimalla huomaa usein, ettei näiden kilometrien välillä ole juurikaan sisältöä. Laajuus on kenties realistista ja herättää kaivatun reaktion, mutta se on tehty hauskuuden kustannuksella.
Uskon silti Avatar-fanien nauttivan ympäristön tutkimisesta ja ylipäätään maailmasta täysin siemauksin, sillä Frontiers of Pandora onnistuu kaappaamaan valkokankailla ihastuttaneen maailman ja tuo sen pelaajan käsien ulottuville.
Kannattaa tosin varautua eksymään, sillä pelin viidakot ovat tosiaan viidakkoja ilman näkyviä maamerkkejä suunnistamiseksi. Jopa pelin opastettu pelitila jättää pelaajan toisinaan täysin oman onnensa varaan ja jopa aktiivisesti neuvoo tätä väärään suuntaan. En edes uskalla arvata, millaista hortoilua maailman tutkiminen ja oikean kohteen löytäminen on ilman opastusta, eikä peli suosittele sitä edes itsekään.
Kuva: © Ubisoft
Se sinisempi Far Cry
Avatar: Frontiers of Pandora on rakennettu Ubisoftille tuttujen perusteiden päälle ja maalattu miljardeja dollareita takoneen leffasarjan kulisseiksi. Lopputulos ei todennäköisesti ole niin nyrpeä kuin arvioni saattaa antaa ymmärtää – etenkään fanien silmin – mutta se ei myöskään tarjoa mitään, mitä Far Cry, Ghost Recon, Assassin’s Creed tai studion muut avoimen maailman pelit eivät olisi jo sitä ennen tehneet.
Mikään näistä ei kuitenkaan päästä seikkailemaan miljoonat katsojat lumonneeseen Pandoraan, joten olen aika varma, että pelille löytyy kyllä yleisönsä.
AVATAR: FRONTIERS OF PANDORA
”Avatar: Frontiers of Pandora on faneille suunniteltu täsmäisku Pandoran vehreään maailmaan.”
