Arvostelu Cult of the Lambissa on aineksia kulttipeliksi – lutuisten eläinhahmojen kultin johtaminen on hurmaavaa puuhaa

Cult of the Lamb kolisee ja kovaa! Raivaa tiesi uhrilampaasta kultin johtajaksi tässä suloisessa ja erinomaisessa eri genrejä yhdistelevässä toimintapelissä.

Julkaisupäivä: 11.8.2022
Studio: Massive Monster
Julkaisija: Devolver Digital
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PS4 & PS4, Xbox, Switch
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 15 tuntia

Kaikki alkoi niin viattomasti.

Kun lammaskulttiini lukeutunut jänis Heno pyysi minua syöttämään kakka-annoksen pirunsarviselle Barbatokselle, aattelin pyynnön olevan hieman outo. Laupeana johtajana toteutin silti hänen toiveensa, sillä haluan kulttilaisteni rakastavan minua. Seuraavana päivänä hän oli varma, että Barbatos oli harhaoppinen ja vaati minua pidättämään hänet. Julkinen nöyryytys häpeäpaalussa päättyi Henon räkänauruun, joten kepposestahan siinä oli jälleen kysymys.

Viikko myöhemmin Heno saapui jälleen luokseni. Tällä kertaa hän pyysi minua herättämään henkiin yhteisön rakastaman edesmenneen hyvän kulttilaisen. Kun kysyin tarkennusta kenestä hän mahtoi puhua, hän mainitsi jälleen Barbatoksen. Vielä viime muistikuvani mukaan Barbatos oli osallistunut edellisillan seremoniaan, joten pyyntö kuulosti jälleen oudolta. Vaan laupeana johtajana toteutin silti hänen toiveensa, koska kulttilaiseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Toki ennen kuin pystyin nostamaan hänet haudastaan, minun täytyi uhrata Barbatos Sille-Joka-Odottaa. Mitäpä minä en kulttilaisteni vuoksi tekisi…

Massive Monsterin kehittämä Cult of the Lamb pyyhkäisi pelaajat jaloiltaan jo julkistuksestaan lähtien. Murhattavan suloisessa pelissä päästään johtamaan kulttia, jonka kaikki uskovaiset ovat lutuisia eläinhahmoja tai vähintään yhtä ihkuja demoneja. Näiden tuella tarkoitus olisi kukistaa neljä profeettaa, jotka juonen alussa uhraavat lajinsa viimeisen lampaan. Pelaajan onneksi uhrilammas saa uuden elon Siltä-Joka-Odottaa ja nousee takaisin maan päälle sen ainoan oikean kultin johtajaksi.

Ja hauskuus voi alkaa.

Cult of the Lamb yhdistää kaksi suosittua genreä, rogueliken ja elämäsimulaattorin, yhdeksi maittavaksi kokemukseksi. Pelaaja hallinnoi pienen kulttinsa arkea täyttämällä kulttilaistensa toiveita, parantamalla näiden elinolosuhteita ja pitämällä nämä elossa. Vastapalveluna seuraajat keräävät resursseja sekä palvovat pelaajaa, jolloin tälle avautuu uusia rakennuksia, parempia aseita ja uusia kykyjä ristiretkiä varten.

Ristiretket vaihtavat Animal Crossingia muistuttavan elämäsimulaatorin toimintavetoiseksi roguelikeksi. Satunnaisesti luoduista huoneista koostuvat tasot on kansoitettu erinäisillä vihollisilla, aarteilla ja resursseilla, jotka olisi putsattava ennen koitosten päätteeksi odottavaa pomovastusta. Kun juoksusta on selvitty – joko omin jaloin tai Tuonelan kautta kierrettynä – kulttilaiset kaipaavat taas huomiota aina seuraavaan ristiretkeen asti.

Yksinkertainen rakenne luo täydelliset puitteet koukuttavalle pelattavuudelle, jossa pelaaja pääsee yhtäältä hallinnoimaan miniyhteisöä ja toisaalla harjoittamaan taitojaan vihollisia vastaan. Pelillistä syvyyttä on tuotu juuri riittävästi koukuttaakseen niin genren veteraanit kuin houkutellakseen täysin uusia pelaajia mukaan koitokseen. Cult of the Lamb muistuttaakin siinä suhteessa parin vuoden takaista Hadesta, jonka tasolle ei tosin aivan ylletä.

Pelissä riittää silti opittavaa ja uudelleenpelattavaa, kiitos satunnaisuuden ja valintojen. Kullakin kulttilaisella on oma persoona, jotka saattavat olla ristiriidassa muiden kanssa ja johtaa sanaharkkoihin. Omalla läpiipeluulla nämä eivät tosin missään vaiheessa ennättäneet kärjistyä huomionarvoisiksi, mutta ainakin käytännössä kulttilaiset voisivat olla tyytymättömiä johtajaansa ja häipyä paremmille apajille.

Vaan vaikka persoonista ei juuri pelillistä vaikutusta olisikaan, ovat lutuiset hahmot ainakin kerronnallisesti ja visuaalisesti ihastuttavaa sakkia. Iloisesti mongertavat eläimet ovat syötävän suloisia ilmestyksiä, jotka reagoivat kultin tapahtumiin elävästi. Osa näiden pyynnöistä aiheuttaa myös huvitusta ja saattaa viedä pelaajan paikkoihin, joihin tämä ei ollut alkujaan suunnitellut menevänsä.

Omassa arjessaan kulttilaiset tekevät kylässä näille annettuja tehtäviä, joita voi tehostaa entisestään rakentamalla ja päivittämällä rakennuksia. Loppupuolella kulttilaisten arki sujuu käytännössä automaattisesti, mutta vielä alkuvaiheessa pelaaja joutuu olemaan huomattavasti aktiivisemmassa roolissa pitääkseen nassukat kylläisinä ja tyytyväisinä.

Jälkimmäistä edesauttaa kirkko, jossa suoritetaan elintärkeät kultilliset askareet, kuten naimisiinmenot, kuolleista herättämiset, uhrilahjat, juhla-ateriat ja kokon ympärillä tanssimiset. Erilaisia seremonioita avautuu lisää pelin edetessä, ja uudet lait auttavat suuntaamaan kulttia haluttuun suuntaan. Nämä valitaan aina kahdesta eri vaihtoehdosta, joten kaikkia lakeja ei saa käyttöönsä yhdellä pelikerralla. Pomovastuksilta saatavat sydämet avaavat puolestaan varusteita, kun taas palvontamenoissa avattavat aseet ja kyvyt helpottavat tulevia ristiretkiä. Jälkimmäiset annetaan tosin joka kerta pelaajalle satunnaisesti, mikä on tuttua kaikille roguelikejä pelanneille.

Cult of the Lambin toimintapuoli on niin ikään viihdyttävä, mutta jää lopulta aavistuksen liian pinnalliseksi. Yksittäiset huoneet koostuvat joko vihollisista tai salaperäisistä hahmoista, jotka auttavat pelaajaa erinäisin tavoin. Kussakin maailmassa on lisäksi omat vihollistyypit, jotka ovat varsinkin visuaalisesti ihanan erilaisia. Pelattavuuden osalta vihollisiin olisi kaivannut tosin lisää monipuolisuutta.

Sama koskee myös pelaajaa itseään, sillä eri asetyypeistä huolimatta nämä eivät poikkea toisistaan liiaksi. Varsinkin Hadeksen monipuolisuuden jälkeen Cult of the Lambin tarjoama asekatras on harmillisen yksipuolinen. Taiat tuovat onneksi hieman enemmän vaihtelua, mutta riippuen hieman pelaajan taitotasosta näille ei välttämättä ole käyttöä. Genreen ensimmäistä kertaa saapuville toteutus on jälleen varsin onnistunut, mutta veteraanit löytävät parempaa haastetta ja opittavaa Kreikan mytologian parista. Silti touhu tuntuu mielekkäältä noin 15 tuntia kestävän läpipeluuajan, joten liiaksi toiminnan puutteita ei voi kritisoida.

Visuaalisesti peli on onneksi puhdas täysiosuma, joka yhdistää söpön 2.5D-yleisilmeen sysimustan huumorin ryydittämään premissiin. Kuin suoraan aamupiirretyistä käveleviä eläinhahmoja voikin uhrata sielunsa kyllyydestä ja nauttia nappisilmäisten kulttilaisten järkytystä tai näiden pirullisesta ilosta – katson sinua Heno.

Cult of the Lamb on siten ehta kulttipeli, joskin vielä toistaiseksi pelkästään aihepiirinsä vuoksi. Kehittäjät ovat onnistuneet naittamaan kaksi suosittua genreä saumattomaksi kokonaisuudeksi, jossa omien kulttilaisten kaitseminen on suloista ja harhaoppineiden niittäminen viihdyttävää. Ei ehkä aivan kulttipelin arvoisesti, mutta ainakin taatusti nautinnolliseksi.

Hieman ennen kuin lähdin haastamaan viimeistä jäljellä olevaa profeettaa, kulttini pitkäaikainen uskovainen saapui luokseni. Hän ontui kävelykeppinsä avulla tykö, sillä vanhuus oli ennättänyt saavuttaa tämän. Olihan hänet herätetty eloon jo ainakin seitsemän kertaa.

Hän katsoi hieman kainosti valkoisen kaavun alta ja pyysi minulta palvelua. Hieman nöyrään sävyyn tämä kysyi, josko voisin täyttää hänen salaisen toiveensa erään ruuan suhteen. Vastasin tietenkin, mitä ikinä hän haluaakaan.

Tekemäni annos katosi nopeasti ahmatin suuhun, eikä ikä tuntunut hidastavan tahtia. Lipaistuaan viimeiset jämät kulhon pohjalta, hän paljasti tykästyneensä kakan makuun syötyään sitä vuosia sitten nuoruudessaan, mutta ei ollut kehdannut vain pyytää sitä aiemmin. Kiitettyään annoksesta hän jatkoi matkaansa kohti telttaa.

Voi Barbatos, sinä ikuinen hunsvotti. Älä koskaan muutu!

CULT OF THE LAMB

”Oman kultin johtaminen ei ole koskaan ollut näin suloista”