Uusimmat

Arvostelu Dying Light 2: Stay Human erottuu zombimassasta parkourilla ja lähitaistelulla

15.02.2022 20:27 Antti Voutilainen

Dying Light 2

Dying Light 2 Stay Human on viihdyttävintä zombimättöä hetkeen. Se hyödyntää taidokaasti ensimmäisen osan vahvuuksia ja lisää hieman uutta luoden vahvan kokonaisuuden.


Dying Light 2Studio: Techland
Julkaisija: Techland
Saatavilla: PlayStation 4 & 5, PC (Windows, testattu) & Xbox One & Series X/S
Ikäraja: K16
Pelaajia: 1-4
Peliä pelattu arvostelua varten: 29 tuntia


Sota ei koskaan muutu, eikä ihminen koskaan opi. Ensimmäisessä Dying Light -pelissä sivilisaatiota koetteli ihmiset zombeiksi muuttava THV-virus (Tachytranmissive Harran Virus). Virusta vastaan onnistuttiin kehittämään rokote, ja tulevaisuus alkoi näyttää hieman lupaavammalta. Samaan aikaan alkuperäisen viruksen kehittämistä päätettiin jatkaa aseteollisuuden toimesta. Jatkojalostuksen tuloksena syntyi uusi variantti, jota sitäkään ei pystytty pitämään kurissa laboratorioissa. Uusi pandemia pyyhki ihmiskunnan yli ja jäljelle jääneet selviytyjät eristäytyivät pieniin yhdyskuntiin pitääkseen kiinni yhä ohuemmaksi käyvästä elämänlangasta.

Aivan täydellisessä eristyksessä yhdyskunnat eivät ole, sillä niiden välillä liikkuvat pyhiinvaeltajat eli pilgrimit. Dying Light 2: Stay Humanissa pelaaja ohjastaa pilgrim Aidenia. Tapahtumien käynnistyessä hän ei ole suorittamassa velvollisuuttaan, vaan etsimässä kauan sitten kadonnutta siskoaan. Jäljet johdattavat Villedor nimiseen kaupunkiin, joka on tiettävästi viimeinen suuri ihmisten asuttama kaupunki.

Villedor on ehkä suojassa ulkoisilta uhkilta, mutta sisältä päin sitä repii palasiksi kolme eri ryhmittymää, joista jokaisella on oma näkemyksensä siitä, miten asioiden tulisi rullata. Pelaaja ei voi välttyä tulemasta osaksi tätä valtaistuinpeliä, sillä löytääkseen siskonsa hän tarvitsee paikallisilta apua, eikä sitä heru pyyteettömästi.

Kliseistä? Ehkä. Toimiiko se? Yllättävän hyvin.

Dying Light 2

Dying Light 2:n tehtäväkirjo on melkoisen tuttua kauraa avoimen maailman peleistä. Välillä etsitään ja pelastetaan kadonneita, ja toisena hetkenä käynnistetään vesilaitosta, joka heijastuu ryhmittymien voimatasapainoon. Toisaalta vaihteluakin on, sillä esimerkiksi yhtenä sivutehtävänä käydään sytyttämässä kynttilä kaupungin kohdanneen tragedian muistoksi.

Pohjimmiltaan melkein kaikissa tehtävissä siirrytään ensiksi paikasta A paikkaan B. Sen jälkeen on mahdollisesti hieman hiippailua, taistelua tai parkouria – tai yhdistelmä kaikkia niitä. Pelin kehittäjä Techland on onnistunut naamioimaan toiston ja puurtamisen melkoisen hyvin, sillä hentoa tylsistymistä alkoi ilmenemään vasta viimeisien pelituntien aikana. Siihen vaikutti osaltaan se, että pyrin tämän arvostelun aikataulun puitteissa kuumeisesti kohti lopputekstejä.

Parasta vastalääkettä tylsistymiselle oli parkour, erityisesti vanhassa kaupunginosassa. Siellä rakennuksien väliset korkeuserot pysyvät hillittyinä. Sen ansiosta pelin suurin vahvuus, parkour, pääsee oikeuksiinsa. Etenemiselle on harvoin esteitä, on vain hidasteita. Vauhdikas kiitäminen rakennusten katoilla väistellen esteitä ja hidasteita oli yksiselitteisesti nautinnollista. Se on eräänlaista ongelmanratkontaa, jossa päätökset pitää tehdä kirjaimellisesti juoksussa. Toki pysähtyäkin voi, mutta todellinen parkouristi ei pysähdy saati venyttele koskaan.

Dying Light 2

Modernimmassa kaupunginosassa kiitäminen vaihtuu kiipeilyyn, sillä rakennusten korkeuserot kasvavat massiivisiksi. Kampanjan puitteissa kiivetään parinkin pilvenpiirtäjän huipulle. Korkean paikan kammoa pääsi potemaan myös kiipeilemällä katedraalin torneissa.

Takaisin maankamaralle ei tarvitse kiipeillä, sillä moderniin kaupunginosaan siirtyessä Aiden saa käyttöönsä liitovarjon, jonka avulla laskeutuminen käy nopeasti ja verrattain turvallisesti. Liitäminen kuluttaa hahmon staminaa, minkä vuoksi se soveltuu ensisijaisesti katolta toiselle siirtymiseen. Suurten korkeuserojen vuoksi liitovarjo on oikein toimiva lisä pelaajan varustekattaukseen. Se ei tunnu missään vaiheessa päälle liimatulta kikalta, vaan kontekstiin hienosti sopivalta työkalulta, vaikka tuntuu alussa hieman hankalalta ohjattavalta.

Toinen liikkumista helpottava työkalu on heittokoukku, jonka avulla pelaaja saa heilautettua itsensä paikkoihin, mihin ei normaalin parkourin puitteissa olisi asiaa. Ensimmäistä osaa pelanneille heittokoukku voi olla hieman pettymys, sillä nyt se ei nykäise pelaajaa taianomaisesti kiinnityspaikkaansa.

Kiitäminen ja kiipeily eivät olisi mitään, jos pelimaailma olisi tyhjä ja kolkko. Dying Light 2:ssa pelimaailma on varsin eläväinen zombi-invaasiosta huolimatta. Tekemistä ja tutkittavaa löytyy yltäkylläisesti. Omia taitojaan voi testata esimerkiksi  parkour-kisoissa, joissa ennalta määritetty reitti pitää juosta läpi aikarajan puitteissa. Talojen katoilta löytyy runsaasti myös tuulimyllyjä, jotka valtaamalla itselleen saa ylimääräisen leposijan (ei sitä viimeistä) ja pääsyn varastoimiinsa tavaroihin. Lisäksi kartalta löytyy runsaasti Dark Zone -alueita, jotka ovat päivisin zombien kansoittamia, mutta öisin ne ovat oivia ryöstöretkien kohteita, kun epäkuolleet ovat jaloittelemassa.

Dying Light 2

Yöstä puheen ollen… Ensimmäisestä Dying Lightista tuttu yön ja päivän sykli on yhä tallella, mutta pimeyden luoma uhka ei ole niin kuumottava kuin aikaisemmin. Suurin syy sille on siinä, että erittäin vahvat ja vaaralliset volatile-zombit eivät ole ”päivystämässä” kaduilla. Niiden sijaan kaduilla on melkeinpä matemaattisen tarkoin välimatkoin howler-zombeja. Pelaajan havaitessaan nämä ulvojat kiljaisevat ilmoille kiimahuutonsa, joka usuttaa kaikki lähialueen zombit uhrinsa kimppuun. Kiljuyllätyksen innoittamat zombit voi yrittää karistaa kannoiltaan juoksemalla karkuun niin perkeleesti tai kiiruhtamalla vahvaan UV-valokylpyyn, minne z-jengi uskalla tulla.

Zombeja suurempi uhka öisin on se, että Aiden muuttuu itse zombiksi, jos ei huolehdi riittävästä UV-annostelusta. Pelin alkupuolella saatu zombin purema pakottaa huolehtimaan siitä, että pimeisiin sisätiloihin mennessä (ja öisin) repussa on riittävästi valohoitotarvikkeita.

Mitä tulee uhkiin yleisesti, niin voi vain todeta, että homo homini lupus. Suurin uhka Aidenille ovat toiset ihmiset, joko välittömänä vaarana tai sitten juonittelun kautta. Onneksi sankarimme osaa muutakin kuin hyppiä seinille, sillä hän on varsin taitava myös lähitaistelussa.

Taistelu on parkourin ohessa pelin miellyttävintä antia. Vaikka taistelu perustuukin vain lyönteihin, torjuntoihin ja väistöihin, se ei käynyt missään kohtaa tympeäksi mätkimiseksi. Varsinkin ihmisviholliset osaavat torjua ja väistellä lyöntejä kiitettävästi, joten kahakat ovat kaikkea muuta kuin itsesään selviä. Nujakointi pysyy tuoreena myös sen vuoksi, että kokemuspisteiden myötä sankarille saa avattua uusia taitoja ja kikkoja. Ensimmäisessä Dying Lightissa nähty hyppypotku oli suosikkini myös toisessa osassa. Se on hauska, mutta samalla myös erittäin tehokas liike, jos potkut saava sattuu olemaan vaikka talon katolla.

Ensimmäiseen osaan verrattuna hahmonkehitystä on hieman virtaviivaistettu. Dying Light 2:ssa kolmen kykypuun sijaan tarjolla on kaksi, jotka ovat Combat ja Parkour. Nimiään myötäillen ne keskittyvät taisteluun ja liikkumiseen.

Aidenin terveyspisteitä ja staminaa korotetaan pelimaailmasta löytyvillä inhibitor-piikeillä. Tasojen nostoon tarvitaan aina kolme piikkiä. Terveys- tai staminapisteitä nostaessa kasvaa myöskin pimeyden sietokyky, eli pimeissä kulmissa voi lurkkia kauemmin ennen zombiksi muuttumista.

Dying Light 2

Dying Light 2:ssa on ennakkoon ylistetty dynaaminen maailma, joka reagoi pelaajan päätöksiin ja tekoihin. Konkreettisimmin tekojen seuraukset näkyivät siinä, että kaduille ilmestyi peace keeper -sotureita partioimaan, kun esimerkiksi toimintakuntoon palautetun vesilaitoksen antoi heidän vastuulleen.

Teot ja niiden seuraukset heijastuivat kyllä pääjuoneenkin, mutta ei niin selvästi, mitä ennakkoon ehkä odotti. Loppuvideo käytännössä summaa sen, miten Aidenin puuhastelut heijastuivat kaupungin tulevaisuuteen.

Teknisestä toteutuksessa peli ansaitsee vähintäänkin kiittävän arvosanan.

Villedor asukkaineen oli todella näyttävä, erityisesti pilvenpiirtäjän huipulta ihasteltuna. Hieman kaksipiippuisempi tapaus on hahmojen kasvojen animointi. Joidenkin hahmojen kohdalla keskustelun aikainen kasvoanimaatio oli häikäisevän kaunista katsottavaa ja joidenkin kohdalla toteutus oli taas huomattavasti heikompaa. Ääninäyttely ja dialogi ansaitsee oman plussansa, joka osaltaan vahvisti dialogiosuuksien immersiota.

Kuten kaikissa avoimen maailman peleissä, bugeilta ei voinut välttyä. Pari kertaa pääjuonen puitteissa tehtävä jumitti eikä sitä saanut edistettyä. Lisäksi hiipimisosuuksia riivasi se, että hahmo juuttui näkymättömiin esteisiin ja siten tuli huomatuksi. Ongelmat jäivät omalla kohdalla siis melko pieniksi. Kehittäjä on ehtinyt julkaista ainakin pari korjauspäivitystä peliin, joten kuprut oletettavasti tasoittuvat muillakin.

Dying Light 2

Kokonaisuutena Dying Light 2 Stay Human on erittäin viihdyttävä kokonaisuus. Sen juoni ei ehkä ole timanttisinta tavaraa, mutta parkourin vauhti ja vapaus sekä toimiva lähitaistelu nostavat sen tusinaräiskintöjen yläpuolelle. Lisää viihdearvoa peliin saa kiistatta coop-tilasta, jossa zombeja pääsee kurmoottamaan enimmillään kolmen kaverin kanssa.

DYING LIGHT 2: STAY HUMAN

Arvosana: 4/5

”Dying Light 2 on vakavasti hauska.”

Antti Voutilainen

”Aloitin Muroka-koulussa vajaat kuusi vuotta sitten. Jalo tavoitteeni on tulla RGB led-valaistun vyön Murokaksi vielä jonain päivänä. Harjoitusnäytteitäni päätyy pääasiassa tietotekniikka- ja peliosioihin. Välillä myös Pelaaja-lehteen. Jos en ole pyrkimässä kohti Muroka-tavoitettani, olen todennäköisesti grindaamassa Destiny 2:sta, sillä siinäkin matka on päämäärää tärkeämpi."

Muropaketin uusimmat