UUSIMMAT

Arvostelu: Etherborn olisi nerokas peli, jos se ei loppuisi niin pahasti kesken ja sisältäisi Matrix-tason höpötystä

21.07.2019 10:08 | Joonas Pikkarainen

Espanjalaisstudion uutuuspeli Etherborn yllättää nerokkaalla kenttäsuunnittelulla, joka on samalla osa koko pelin ongelmanratkontaa. Valitettavasti tällä kertaa pituudella on kuitenkin merkitystä.


Julkaisupäivä: 18.7.2019
Studio ja julkaisija: Altered Matter
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PlayStation 4, Xbox One &  Nintendo
Pelaajia: 1
Ikäraja: 3
Peliä pelattu arvostelua varten: 2,5 tuntia


Piskuinen neljän hengen pyörittämä Altered Matter haluaa yhdistää taiteellisen ilmaisun pelilliseen sisältöön, jonka symbioosissa on syntynyt studion esikoinen, Etherborn. Ennakossani uumoilin varovaisesti, että kyseessä saattaisi olla seuraava iso indiehitti, jos tekijät onnistuvat vain pitämään homman kasassa ja tekemisen mielekkäänä. Vaikka kokoversion puitteet osuvat kohdalleen, Etherborn jäänee silti vain sivumaininnaksi tulevaisuuden pelikronikoissa.

Syy ei ole suinkaan siinä, etteikö Etherborn olisi hyvä peli – päinvastoin. Sen muuntuvaan perspektiiviin perustuva ongelmanratkonta on kutkuttavan mielenkiintoista. Pelin kentät ovat monisivuisia pähkinöitä, joiden etenemisreitit vaihtelevat pelaajan kulloisen orientaation mukaan. Pystysuorat seinät ovat siis yhtälailla hyödynnettävää loikkimispintaa, kunhan niiden tykö löytää vain ensin kaarevan pinnan. Tämä johtaa upean monitahoiseen pähkäilyyn, joka nousee genren klassikoiden, kuten Fezin tai Monument Valleyn, tasolle.

Valitettavasti iloa ei kestä vain pitkään.

Etherborn on rikollisen lyhyt kokemus, jonka läpäisee kahteen tuntiin. Pelin viisi kenttää ovat kyllä erinomaisesti rakennettuja, mutta ne jättävät kaipaamaan auttamattomasti lisää. Näistä ensimmäinen on lisäksi oikeastaan kontrollit opettava harjoittelutaso, joten teknisesti kenttiä on vain neljä. Vaikka hyvät pelit eivät välttämättä vaadi tuntikausiksi tekemistä, Etherborn tuntuu kokoversionakin jäävän vajaaksi. Kenttiä olisi kaivannut miltei tuplaten lisää.

Se vähä tarjoaa silti silkkaa nautintoa ongelmapelien ystäville. Kussakin kentässä on tarkoitus päästä yksinkertaisesti alkupisteestä loppuun, mutta tie näiden kahden välillä on lukuisten perspektiiviä kääntävien mutkien takana. Ydinideana on löytää kenttiin ripoteltuja valopalloja, jotka avaavat reittiä aina edemmäksi. Ongelmana on, että nämä sijaitsevat usein alkuun mahdottomilta tuntuvissa paikoissa, jonne ei näytä olevan selkeää pääsyä.

Perspektiiviä kääntelemällä – eli hahmoaan eri pinnoille kävelyttämällä – uudet reitit paljastavat olemassaolonsa, mutta tällöinkin pelaajalta vaaditaan hyvää avaruudellista hahmottamiskykyä. Kolmiulotteiset rakennelmat näyttävät nimittäin täysin erilaiselta esimerkiksi väärinpäin ja seinän suunnasta katsottuna, mitä edesauttaa nerokkaasti toteutettu kenttäsuunnittelu; yhdeltä sivulta katsottu vesiputous saattaakin olla reitin estävä joki toisesta.

Kun kenttien logiikan oppii kertaalleen, niissä suunnistaminen helpottuu silminnähden. Siten läpäisyn jälkeen aukeava New Game+ -tila ei jaksa kannustaa uusintakierrokselle. Uusien ongelmien sijaan keräiltävät valopallot on vain sijoitettu entistä vaikeampiin piiloihin, mikä ei suinkaan tarkoita lisää perspektiivikikkailua, vaan tylsää nurkkien nuohoamista. Automaattisesti kääntyvän kameran ansiosta pallot on saatettu piilottaa esimerkiksi tolppien taakse, jolloin ne paljastuvat vasta tiettyyn pisteeseen astuessa, tai sinne tänne ripoteltuihin puskiin, joista niitä ei huomaa lainkaan. Mieltä kutkuttavan pähkäilyn sijaan meno on vain raivostuttavaa.

Lopputulos on harmillinen, sillä Altered Matter on oikeasti onnistunut rakentamaan älynystyröitä palkitsevan kokemuksen. Pelin kaikki neljä kenttää on upeasti rakennettuja kokonaisuuksia, joiden monimutkaisuus suorastaan hämmentää. Sinänsä en ihmettele, ettei kenttiä ole sen enempää, sillä niiden luominen on varmasti vaatinut aikaa. Silti melkein millä tahansa mittapuulla laskettuna neljä kenttää on aivan liian vähän.

Toisaalta kokemuksen voi ottaa myös eräänlaisena meditatiivisena harjoitteena, sillä abstrakti visuaalisuus ja miellyttävä äänimaailma luovat hyvin eteerisen tunnelman. Maailmat ovatkin yksinkertaisuudessaan äärimmäisen kauniita ja kertovat jossain määrin omaa tarinaa. Näiden rinnalla kuljetetaan tosin ihan virallista juontakin, jossa naisääni kertoo mahdollisimman vaikeaselkoisesti ilmeisesti ihmiskunnan synnystä tai – jostain. Tahattoman monimutkaisesti ladottu teksti kuulostaa enemmän Matrix-sarjan Arkkitehdiltä kuin oikeasti syvälliseltä pohdinnalta.

Seitsemäntoista euroa ei ole silti paha hinta muutaman tunnin älynystyröitä stimuloivasta ongelmanratkonnasta, mutta tarkan markan vartijoille siinäkin on varmasti muutama roponen liikaa. Henkilökohtaisesti harmittelen eniten kuitenkin sitä, että tekijöiden käsissä on ollut kaikki ainekset erinomaiseen tuotokseen, mutta joka nyt tuntuu vain demolta myöhemmin julkaistavasta lopullisesta versiosta.

ETHERBORN

”Aivan liian lyhyeksi jäävä kokemus viehättää perspektiivivetoisella ongelmanratkonnallaan.”