UUSIMMAT

Arvostelu: Odotettu Final Fantasy VII Remake ei ole pelkkää herkkua – Kolme asiaa syövät roolipeliklassikon uuden version arvosanaa

06.04.2020 20:00 | Joonas Pikkarainen

Final Fantasy VII Remake on erityisesti faneille suunnattu nostalgiapläjäys, joka aiheuttaa riitasointuja ja euforiaa vuoron perään. ”Mukana on puutteita, outouksia ja pitkittämistä, jotka jakavat varmasti mielipiteitä”, varoittelee Muropaketin kriitikko, mutta samalla suosittelee Remakea alkuperäisen pelin ystäville vahvasti.


Julkaisupäivä: 10.4.2020
Studio: Square Enix Business Division 1
Julkaisija: Square Enix
Saatavilla: PlayStation 4
Pelaajia: 1
Ikäraja: 16
Peliä pelattu arvostelua varten: 44 tuntia


Vuonna 1997 julkaistu Final Fantasy VII on monille huippusuositun pelisarjan rakkain osa ja klassikko, joka toi japanilaiset roolipelit entistä laajemman yleisön tietoisuuteen myös lännessä. Suosion taustalla on lukuisia tekijöitä aina pelisarjalle tuolloin uraauurtavista grafiikoista lähtien Nobuo Uematsun loistaviin sävellyksiin, Tetsuya Nomuran mieleenpainuviin hahmoihin sekä Yoshinori Kitasen ja Kazushige Nojiman ikimuistoiseen kerrontaan.

Menestyksen siivittämänä pelille siunaantui myös kokonainen sivusarja, joka jatkoi ja syvensi tuttua maailmaa sekä hahmoja uusien pelien, elokuvien ja lyhyttarinoiden voimin. Samoihin aikoihin tulevan PlayStation 3:n tehoja esiteltiin vuoden 2005 E3:ssa pelin ikonisen alkuintron uudelleensovituksella, joka sai fanit odottamaan kuumeisesti potentiaalista uusioversiota – turhaan.

Ainakaan seuraavaan viiteentoista vuoteen.

Vaan nyt Final Fantasy VII Remake on viimein totisinta totta, mutta se saapuu melko merkittävän varoituskolmion kera. Nimestään huolimatta kyseessä ei nimittäin ole klassikkopelin täydellinen uusioversio, vaan ainoastaan alkuperäisen pelin noin ensimmäiset viisi tuntia kattaneen Midgar-osuuden sisältävä ensimmäinen episodi, jota on tarkoitus jatkaa – joskus. Milloin? Sitä eivät tiedä edes kehittäjät itse. Ja montako episodia lopullisessa tuotoksessa on?

Siitäkään ei olla tässä vaiheessa tietoisia.

Ja tämä herättää lukuisia kysymyksiä, joihin palaan tarkemmin hieman myöhemmin.

Nyt julkaistava Final Fantasy VII Remake ei ole kuitenkaan vain viisi tuntia kattava alustus täyden pelin hintaan, vaan siihen on tuotu kymmenien tuntien edestä lisää tekemistä. Peliin upotetut 44 tuntia kuvastaa suhteellisen hyvin uusioversion kestoa, jos tekee kaikki sivutehtävät ja jämähtää grindaamaan vajaaksi kymmeneksi tunniksi materiaa. Ilmaisena vinkkinä en tosin suosittele jälkimmäistä, sillä pelin läpäistyä aukeavat muun muassa Hard-vaikeustaso, mahdollisuus palata aiempiin kappaleisiin sekä tupla- ja triplaboostit hahmojen kokemus- sekä materiapisteiden keräämiseen.

Myös tuttua tarinaa on muokattu uuteen uskoon, vaikka se pohjimmiltaan noudattaa alkuperäisen rakennetta. Tylysti sanottuna tämä tarkoittaa siis sitä, että siinä missä kohtauksesta toiseen siirryttiin vuoden 1997 versiossa minuuteissa, siihen saattaa uusioversiossa mennä tunteja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita aina sitä, että hahmot tai maailma syventyisivät tämän aikana yhtään sen enempää, vaan ainoastaan useampia taisteluja, käytäviä, lisättyjä pomotaisteluja ja väännettäviä vipuja muutoin entisen kanssa identtisen polun varrella. Lievästä pitkityksen mausta ei voikaan välttyä.

Maallikkotermein siis vähän kuin ottaisi 300-sivuisen Hobitin ja toteaisi siinä olevan riittävästi materiaalia kahdeksantuntiseksi leffatrilogiaksi…

Uusioversio on tosin kaukana orjallisesta käännöksestä, vaan se lisää tarinaan uusia hahmoja ja sivujuonteita, syventää aiempia tuttavuuksia sekä sekoittaa pakkaa tuomalla alkuperäisteoksessa vasta paljon myöhemmin juonta paljastuvia elementtejä jo Midgarissa koettavaksi. Se myös nostaa joitakin asioita paljon suurempaan rooliin sekä yllättää fanit täysin uusilla kuvioilla, joista mysteeriset aaveet nousevat varsin merkittävään osaan ja vihjailevat, että myöhemmät episodit voisivat ainakin potentiaalisesti lähteä dramaattisesti hyvin eriäviin suuntiin alkuperäisteoksesta.

Mikään näistä ei kuitenkaan onnistu peittämään sitä tosiseikkaa, että lukuisista muutoksista huolimatta Final Fantasy VII Remakesta uupuu tarvittava draaman kaari toimiakseen itsenäisesti ehyenä teoksena. Kyseessä ei siis ole Final Fantasy XIII -trilogian kaltainen tuotanto, jossa kukin osa toimisi samanaikaisesti dramaturgisesti erillään että toisia täydentävänä kolmikkona, vaan karu totuus on se, että kyseessä on tosiaan vasta ensimmäinen episodi paljon laajemmasta kokonaisuudesta. Ja samaan tapaan hahmojen kehitys, vihjailut, laajempi maailma ja juoni jäävät yhtä keskeneräisiksi kuin päättäisi lopettaa televisiosarjan katsomisen ensimmäisen episodin jälkeen.

Vaan eihän siitä silti pääse mihinkään, että pelisarjan ja eritoten juuri tämän klassikon vanhalle fanille Final Fantasy VII Remake on silti puhdasta nostalgista euforiaa.

Kun Uematsun jumalaiset sävelet alkavat soida, juna kiihdyttää kohti Mako-reaktoria ja piikkitukkainen Cloud hyppää naurettavan ison miekkansa kanssa aseman laiturille taistelemaan kahta Shinran sotilasta vastaan, olen taivaissa. PlayStation 4:n tehoja hyödyntävä käännös herättää ikoniset paikat, hahmot ja tapahtumat uudella tavalla eloon ja korvaa aiemmin vain oman mielikuvituksen varaan jääneet äänensävyt ja ilmeet yksityiskohtaisemmalla ja huomattavasti tunteikkaammalla toteutuksella. Pelialueena toimiva Midgar on lisäksi todella upeannäköinen ja paljon elävämpi, mikä vahvistaa alkuvaiheen muutamia dramaattisempia hetkiä entisestään.

Juoni seuraa tuttuun tapaan ekoterroristiryhmä Avalanchen taistelua planeetan elinvoimaa energiaksi muuttavaa Shinra-megakorporaatiota vastaan, johon osallistuu myös pelaajan hahmona toimiva entinen Shinran sotilas ja nykyinen palkkasoturi Cloud Strife. Mutta toisin kuin alkuperäisteoksessa, uusioversio esittelee yhteyden Cloudin ja mysteerisen Sephirothin välillä jo varsin varhain, mutta näiden lopulliset merkitykset jätetään vielä tässä vaiheessa hyvin hämäriksi kaikille muille paitsi faneille. Ja heillekin tulevaisuudessa voi olla luvassa yllätyksiä.

Kehittäjien tekemien muutosten toimivuudesta on lisäksi tässä vaiheessa hyvin vaikea sanoa mitään, ja niitä on verrattain vaikea myös arvioida näin Final Fantasy VII:n kuviot entuudestaan tuntevana. Lähtökohtaisesti jos myöhemmät episodit aikovat kulkea verrattain uskollisesti alkuperäisteoksen jäljissä, tuntuu rytmitys olevan jo tässä vaiheessa pielessä ja toimivan enemmänkin fan servicenä.

Siksi henkilökohtaisesti melkein toivoisinkin, että tekijät lähtisivät jatko-osissa rohkeasti täysin odottamattomiin suuntiin, minkä kanssa jo Final Fantasy VII Remake vähän leikittelee.

Pelin lukuisten uudistusten joukossa on myös taistelumekaniikka, joka korvaa alkuperäisen vuoropohjaisuuden uudemmista Final Fantasy -peleistä tutummalla reaaliaikaisuudella. Taktisuudesta ei ole kuitenkaan luovuttu, vaan vihollisilla on edelleen vahvat ja heikot pisteet, joita hyödyntämällä kärhämistä selviää huomattavasti helpommalla. Taisteluihin ottaa osaa myös maksimissaan kolme hahmoa, joiden välillä pelaaja voi ja joutuukin vaihtelemaan vapaasti.

Kullakin hahmolla on nimittäin perinteinen ATB-mittari, jonka täytyttyä voi aktivoida erikoiskykyjä, käyttää esineitä sekä taikoja. Mittari kasvaa hyvin hitaasti ajan kanssa, mutta sitä voi nopeuttaa hutkimalla vihollisia ja suojautumalla näiden lyönneiltä. Tässä kohtaa järjestelmä kuitenkin pettää, sillä käytännössä ATB täyttyy riittävän nopeasti ainoastaan aktiivisen pelaajan käsissä ja tekoälyn ohjaamat kaverit ovat käytännössä hyödyttömiä. Siten hahmojen välillä pitäisi vaihdella lähes jatkuvalla syötöllä saadakseen näistä maksimaalisen hyödyn, mikä vie toiminnan vähän liiallisen mikromanageroinnin puolelle.

Tämä koituu erityisen ongelmalliseksi juuri parantaessa, kun tekoälyn kontolle jätetyllä loitsijalla ei yksinkertaisesti ole koskaan ATB-mittari täynnä juuri silloin, kun sitä tarvitsisi kriittisimmin. Lopulta toisia hahmoja käyttää taisteluissa aina juuri sen verran, että näiden palkit on täynnä hätätilanteita varten, mutta muutoin viholliset teilataan käytännössä yhden hahmon turvin. Onneksi tätä lievennetään edes hieman erilaisilla vihollistyypeillä, joita on esimerkiksi helpompi tappaa vaikkapa Barrettilla tai Aerithilla kuin Cloudilla.

Final Fantasy VII:stä tutut materiat tekevät myös paluun sellaisenaan. Aseisiin ja varusteisiin voi iskeä palluroita, jotka antavat hahmoille esimerkiksi kyvyn parantaa, tunnistaa vihollisen heikot kohdat tai lisää elinvoimaa. Nämä kehittyvät taisteluissa saatavilla kokemuspisteillä, jolloin niistä avautuu entistä tuhovoimaisempia versioita. Remake esittelee pelaajille myös tässä vaiheessa jo kourallisen pelisarjasta tuttuja summoneita, joita alkuperäisessä versiossa alettiin saamaan ensimmäisen kerran vasta Midgarin jälkeen. Nämä eivät kuitenkaan ole kertaluontoisia loitsuja, vaan hahmojen rinnalle taisteluihin saapuvia otuksia, joilla on omat erikoiskyvyt.

Mistä päästäänkin niihin arvostelun alkupuolella heränneisiin kysymyksiin.

Final Fantasy VII Remakessa pelaaja saa jo useita summoneita, koska kyseessä on täysimittainen peli – ja silti ainoastaan ensimmäinen episodi. Näihin lukeutuu muun muassa Bahamuth, joka on yleensä yksi viimeisimpiä ja tuhovoimaisimpia Final Fantasy -peleissä saatavia summoneita. Pelisarjassa on nähty toki iso liuta muitakin ikonisia kutsuttavia, mutta peliä pelatessa ei voi olla miettimättä, mitä kerättävää jatko-osat pystyvät enää tarjoamaan.

Toisekseen koska Remake on täysimittainen peli, sen aikana ennättää kehittämään myös hahmot maksimitasolle (50) sekä päivittämään materiat parhaimpaan mahdolliseen muotoon ilman grindaamistakin. Kun Midgarista poistuessa hahmoilla on jo curagat, firagat ja ariset taskussa, tuntuu kehitys liian nopealta. Tekijät eivät ole myöskään sanoneet sanallakaan episodien välisistä liitoksista, joten toistaiseksi emme tiedä, jatkavatko hahmojen kerätyt tasot ja kehitykset seuraavaan osaan vai nollataanko kaikki vaan tylysti.

Itse laittaisin rahani jälkimmäisen hyväksi, sillä muuten kerättävä loppuu jo ennen seuraavan osan puoliväliä. Silti kehityksen nollauksen voisi kuvitella tuntuvan helposti märältä rätiltä vasten pelaajien kasvoja, minkä lisäksi se ei houkuttele grindaamaan materiaa ja hahmoja täysille leveleille tässä vaiheessa, jos kaiken joutuu tekemään taas uusiksi.

Kaikki tämä on tietenkin vain spekulaatiota, mutta juuri näiden seikkojen vuoksi Final Fantasy VII Remakesta jää hyvin ristiriitaiset fiilikset. Nautin pelatuista 40 tunnista lähes täysin rinnoin ja rakastin paluuta Cloudin ja kumppaneiden pariin entistä kauniimmassa ja modernisoidussa muodossa. Silti takaraivossa jyskyttää jatkuva tieto siitä, että tämä 40-tuntinen oli vasta ensimmäinen kymmenys alkuperäisestä visiosta, joka ei taatusti kestä kerronnallisesti tai pelillisesti toista yhdeksää vastaavanlaista rupeamaa. Toki todellisuus voi olla vuosien päästä täysin toinen, mutta kun emme tiedä sitäkään, milloin tämä todellisuus on viimein valmis. Viimeisimpien tietojen mukaan kehittäjät eivät tiedä edes sitä, mitä kaikkea toinen episodi tulee näillä näkymin sisältämään.

Minun on lisäksi hyvin vaikea kuvitella, miten Final Fantasy VII:n pariin ensimmäistä kertaa saapuvat vastaanottavat uusioversion. Tarinallisesti se ei ainakaan toimi, sillä siitä uupuvat keski- ja loppukohta, hahmonkehitys ja laajempi konteksti. Siinä on toki edelleen hetkensä, monia ikimuistoisia kohtia ja viihdettä, joka loppuu silti juuri, kun se on vasta alkamassa. Ja epäilen Square Enixin huonosta markkinoinnista johtuen valitettavan monen heistä jäävän siihen uskoon, että alkuperäinen Final Fantasy VII oli ainoastaan tässä ja ihmettelevän, mikä pelissä oli muka niin ihmeellistä ja hienoa. Eikä tätä epävarmuutta hälvennetä edes lopputekstien alkaessa.

Vaan suosittelenko silti Final Fantasy VII Remakea alkuperäisen klassikon faneille?

Totta hitossa!

Midgarin jälleennäkeminen entistä loistokkaammassa muodossa on nostalginen kokemus, ja monet sen mieleenpainuvimmista kohdista ovat vain entistä kouriintuntuvimpia aiempaa elävämmän ja visuaalisesti näyttävämmän maailman vuoksi. Siinä on puutteita, outouksia ja pitkittämistä, jotka jakavat varmasti mielipiteitä, mutta kun ikoniset sävellykset pärähtävät kerta toisensa perään soimaan, nämä kaikkoavat nopeasti mielestä.

FINAL FANTASY VII REMAKE

”Klassikon uusioversio on nostalginen ja outo kokemus, joka ihastuttaa ja kummastuttaa.”

Muropaketin uusimmat