Arvostelu: Watch Dogs 2 on vuoden 2016 hauskimpia peliyllätyksiä

Tekijä: Ubisoft Montreal
Julkaisija: Ubisoft
Testattu: PlayStation 4
Saatavilla: PC, PlayStation 4 & Xbox One
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, Core i5-2400, GeForce GTX 6600, 6 Gt muistia, 50 Gt kiintolevytilaa
Pelaajia: 1, 2 (internetissä)
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Watch Dogs 2 on vuoden iloisimpia yllätyksiä. Siltä ei ennakkoon odotettu oikein mitään – ei ainakaan sitä, mitä paketista lopulta paljastuu. Kukapa olisi nimittäin osannut arvata, että se olisi vuoden hauskimpia ja parhaiten kirjoitettua pelejä, josta irtoaa makeaa naurua tuntikausiksi?

Kun muutamaa vuotta sitten arvostelin Ubisoftin Watch Dogsin, totesin pelissä olevan hyviä ideoita, mutta liikaa ongelmia. Veikkasin myös, että väistämätön jatko-osa tulisi parantamaan ja lunastamaan odotukset. On kiva olla oikeassa, varsinkin kun tuloksena on hyvä peli: Watch Dogs 2 ottaa edeltäjänsä hyvät ideat ja tekee niistä hyvän pelin.

Alkuperäinen Watch Dogs oli kiinnostava versio Ubisoftin tavaramerkiksi nousseesta avoimen maailman toimintaseikkailusta. Sen kantavana teemana oli hakkerointi lähitulevaisuuden yhteiskunnassa, jossa suuryritykset polkevat tavallisten ihmisten oikeuksia molemmin jaloin.

Ideat eivät vain toimineet aivan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa, ja lisäksi peli kärsi kovasti siitä, että se otti itsensä aivan liian vakavasti. Pelaaminen ei vain ollut hauskaa. Watch Dogs 2:n suurin oivallus onkin hieman yllättäen lainattu Assassin’s Creed -sarjan parhaimmistoon kuuluvasta Black Flag -merirosvopelistä: hauska tarina ja hyvät hahmot kantavat pitkälle.

Kaavojen mukaan

Pelattavuuden suhteen Watch Dogs 2 ei yllätä. Jos on pelannut mitään Ubisoftin viime vuosien avoimen maailman pelejä – eli käytännössä mitä tahansa Ubisoftin pelejä – tai niiden henkisiä kilpailijoita, kuviot ovat tutut. Edessä on valtava avoin maailma, tässä tapauksessa San Franciscon kaupunki lähialueineen, joka on aivan täpötäynnä tekemistä.

Pitkän tarinan ohella tarjolla on hirmuinen määrä sivutehtäviä, kerättäviä esineitä, löydettäviä bonuksia, voitettavia auto- tai lennokkikisoja ja muita aktiviteetteja, joiden parissa aikaa vierähtää helposti kymmeniä tunteja.

Alkuperäisen Watch Dogsin tavoin myös Watch Dogs 2 yrittää tarjota pelaajalle paljon erilaisia tapoja pelata. Räimeestä pitävät voivat varustautua rynkyin ja kranaatinheittimin, räiskien kaikkea vastaantulevaa ja paeten sitten poliiseja pitkissä takaa-ajoissa. Yhtäläisesti voi myös yrittää hiippailla, harhautella vihollisia ja käyttää teknologiaa hyödykseen.

Pelin erikoisuutena on tietenkin hakkerointi. Lähitulevaisuuden maailmassa kaikki autoista ihmisten lompakoihin saakka on kytketty CTOS 2.0 -systeemiin, jonka kautta hakkerit voivat tehdä jos jonkinlaista jäynää. Kaikki viemärin kansista liikennevaloihin, autoihin ja ihmisten puhelimiin saakka on avoimena hakkerien hyökkäyksille. Näin voi salakuunnella ihmisiä, varastaa näiltä rahaa, muuttaa erinäisiä esineitä vihollisia houkuttaviksi kiintopisteiksi tai räjähtäviksi ansoiksi ja niin edelleen.

Hakkerointi on myös se pääasiallinen ongelmanratkaisumenetelmä. Suunnilleen kaikki tekemisen arvoinen on suojattu jollain tavalla, ja pelaajan täytyisi keksiä keinot suojausten murtamiseksi. Joskus täytyy vaikka kamerasta toiseen hyppimällä yrittää etsiä kuvakulma, josta voi päästä hakkeroimaan lukkojen turva-avaimet sisältävän tietokoneen, tai pelata Pipemania-henkistä minipeliä, jossa sähkövirtoja ohjaillaan erinäisten solmujen kautta oikeille poluille, jotta lukot aukeavat ja suojaukset murtuvat.

Ykkösosan tavoin hakkerointia käytetään myös suojautumiseen.

Poliisin takaa-ajo päättyy mukavasti, kun vaikka hakkeroi viemäriputken räjähtämään juuri kun poliisiauto on sen päällä tai muuttaa kaikki risteyksen valot vihreiksi ja jättää pollarit keskelle massiivista liikenneonnettomuutta. Pelaajan edetessä kykypuissa hyökkäyskeinot muuttuvat aina voimakkaammiksi ja helppokäyttöisemmiksi. On kivaa kun ei tarvitse takaa-ajon aikana paniikissa yrittää osoitella kursorillaan oikeaa kohtaa, sillä peli paukauttaa ruudulle aina näppäinkehoituksen, kun takaa-ajajat ovat ansan lähellä: paina nappia ja paukahtaa.

Mukana on myös uusia juttuja, kuten mahdollisuus lähettää poliiseille tai kaupungissa riehuville jengeille väärennettyjä todisteita, joiden mukaan haluttu uhri on FBI:n etsimä suurrikollinen tai jengiä kusettanut petturi. Kun haulikkomiehet tai sinivuokot (tai miksei vaikka molemmat samaan aikaan) kurvaavat paikalle jakelemaan oikeutta, voi itse helposti livahtaa tekemään hämärähommiaan.

Uusina leluina pelaajalla on käytössään Watch Dogs 2:ssa radio-ohjattava auto ja lennokki, joilla voi hivuttautua sisään sellaisiin paikkoihin, joihin ihmisellä ei ole asiaa. Lennokki sopii hyvin tarkkailuun ja kohteiden merkitsemiseen, fyysisellä tarttumakouralla varustetulla ajokilla taas voi esimerkiksi availla ovia tai vaikka hakkeroida fyysisiä esineitä.

Hakkerointi on hauskaa ja toimii hyvin. Kykypuut tarjoavat mukavan progression, jossa tuntee jatkuvasti muuttuvansa voimakkaammaksi ja voi kustomoida kokemustaan haluamaansa suuntaan. Itse pelasin hiljaista hiipparia, joka harhautti, lamautti ja jekutti vihollisia pois tieltään ja yritti hoitaa likaisia hommiaan mahdollisimman hiljaisesti.

Laadusta huolimatta Watch Dogs 2 ei kuitenkaan voita pelattavuudellaan mitään vuoden innovaatio -palkintoja, sillä kaikki tuntuu niin tutulta ja nähdyltä. Hiottu kaava tuntuu hiotulta juuri sen takia, että Ubisoft on toistanut samaa perusmekaniikkaa miljoonaan kertaan lukuisissa sarjoissaan. Watch Dogs 2 nouseekin tämän massan yläpuolelle puhtaasti sen takia, että se on tarinaltaan ja hahmoiltaan äärimmäisen viihdyttävä.

Suoraan otsikoista

Siinä missä alkuperäinen Watch Dogs oli synkkä ja muka painava tarina miehestä, joka naama näkkärillä jahtasi kostoa ja tyttärensä murhaajia, Watch Dogs 2 on kepeä konnankoukkukomedia. Sen pääosassa nähdään DEDSEC-hakkeriporukka, ja erityisesti tämän uusin jäsen.

Retr0, oikealta nimeltään Marcus Holloway, ajautuu mukaan DEDSECin kuvioihin ja päätyy sitä kautta keskelle toinen toistaan hämärämpiä tehtäviä.

Watch Dogs 2 on lainaillut tarinaansa reippaasti vaikutteita otsikoista. Eräässä ensimmäisistä tehtävistä DEDSEC päättää huijata kusipäistä miljonääriä, joka pumppaa keinotekoisesti lääkkeiden hintoihin liikaa marginaaleja, ostelee suositun rap-artistin tuotantoa yksityiskokoelmiinsa ja muutenkin käyttäytyy kuin vuoden 2016 puhutuin kusipää Martin Shkreli.

Toisessa tehtävässä taas Ubisoftin väki vääntää vitsiä omalla kustannuksellaan. Firman edustaja harmittelee kaverilleen sitä, miten lehdistö on vuotanut ties miten monta firman pelien traileria turhan aikaisin, joten tällä kertaa niin ei ainakaan pääse tapahtumaan. Ja sitten DEDSEC tietenkin hakkeroi Ubisoftin, varastaa näiden julkistamattoman pelin trailerin ja julkaisee sen.

Joskus jahdataan kovin skientologihenkistä uskonlahkoa, joka aivopesee julkkiksia antamaan itselleen suuria rahoja, toisinaan heilutaan LSD-pölyissä aavikkofestivaalilla, joka tuo kovasti mieleen Burning Man -tapahtuman.

Huonosti kirjoitettuna tämä kaikki voisi olla aivan jäätävän ärsyttävää, sillä kuka nyt tykkäisi omahyväisistä maailmanparantajista? Watch Dogs 2:n kirjoitus on kuitenkin A-luokkaa. Hahmot ovat hauskoja, käsikirjoitus sai irti useita makeita nauruja eikä peli ota itseään liian vakavasti. Homman henki ei ole ”hei katsokaa näitä maailmanparantajia” vaan ”voi näitä velikultia, jotka kuvittelevat olevansa maailmanparantajia”. Tasapainottelu hauskuuden, viittausten ja sopivan vakavan kirjoituksen välillä on onnistunut mainiosti.

Ehdottomasti pelaamisen arvoinen

Watch Dogs 2:ssa olisi myös juttuja, joita arvostelun puitteissa ei oikein päästy testaamaan, kuten moninpeli. Se toimii suurilta osin kuten ennenkin: jos ominaisuutta ei kytke pois käytöstä, maailmaan voi ilmestyä dynaamisesti toisia pelaajia, joita pitää sitten hakkeroida tai listiä. Ja tietenkin kolikon kääntöpuolella voi myös itse joutua yllättäen hakkeroinnin tai listimisen kohteeksi. Ominaisuus kuitenkin kytkettiin pois Ubisoftin toimesta jo alkumetreillä, sillä se pudotti ruudunpäivitysnopeuden yksinumeroisiin lukuihin.

Tarjolla on myös co-op-tehtäviä, joissa voi yhdessä satunnaisen kaverin tai ystävälistalta poimitun kollegan kanssa suorittaa erityisen vaativia ja vaarallisia tehtäviä lisäresurssien ja rahojen toivossa. Se puoli toimi hyvin. Seuraa tuntui löytyvän ja nettipeli toimi muutenkin asiallisesti.

Watch Dogs 2 ei siis yllätä. Se on tavallaan hyvinkin turvallinen Ubisoft-peli, joka irtoaa firman kliseisestä muotista sen verran, että nyt ei tarvitse kiivetä tornien nokkaan löytääkseen alueen lisäsisältöä. Toisaalta kiipeily on muuten eräs pelin suurimpia ongelmia. Marcus kun ei osaa juuri kiivetä. Niinpä jatkuvasti vastaan tuleva ongelma on ”miten päästä vähän korkeammalla olevan kohteen luoksi”, ja vastaus tähän kysymykseen on aina ”etsi alueelta hakkeroitava nosturi ja käytä sitä”. Tylsää jo toisen tunnin kohdalla, saati 20 jälkeen.

Testissä ollut PlayStation 4 -versio pyörii pääosin vakaasti 30 FPS:n nopeudella ja näyttää oikein hyvältä. Välillä vastaan tuli outoja hidasteluja, joissa ruudunpäivitysnopeus oli yksinumeroisilla luvuilla. Kuvittelin, että dynaaminen moninpeli oli vahingossa mennyt päälle, mutta tästä ei ollut kyse. Näitä tökkimisiä tuli reilun 20 pelitunnin aikana vastaan vain muutamia, joten ongelma ei ole suuri. Ärsyttävä kylläkin.

Vaikka näitä pieniä ongelmia on, ja peli ei ehkä paperilla kuulosta hirveän erikoiselta verrattuna niihin miljoonaan muuhun Ubisoft-seikkailuun, Watch Dogs 2 nousi omalla suosikkilistallani yllättävän korkealle. Se on sujuva, toimiva ja erittäin viihdyttävä peli, jonka tarina, hahmot ja käsikirjoitus ovat vuoden 2016 parhaimmistoa. Kun hahmot ja tarina viihdyttävät ja pitävät otteessaan reilut 20 tuntia, voidaan jo oikeasti puhua aikamoisen onnistuneesta suorituksesta.

Jos et ole jo aivan läpeensä täynnä avoimen maailman kohellusta, Watch Dogs 2 on ehdottomasti pelaamisen arvoinen.