Evolution Worlds (GC)

12.03.2003 00:00 | Muropaketin toimitus

Vaikka Gamecuben pelivalikoima onkin tähän mennessä osoittautunut sekä laadukkaaksi että monipuoliseksi, siinä on edelleen yksi paha puute. Konsolille ei ole vieläkään julkaistu kunnon roolipeliä. Itse asiassa yrittäjien kaarti on toistaiseksi rajoittunut erittäin toiminnalliseen Lost Kingdomsiin, joka ei pystynyt vastaamaan perinteisempää linjaa kaivanneiden odotuksiin. Nyt Ubi Soft yrittää helpottaa tilannetta julkaisemalla Evolution Worldsin, joka on jatkoa Dreamcastilla taipaleensa aloittaneelle pelisarjalle.

Seikkailullista arkeologiaa

Tarinan päähenkilönä nähdään nuori sankarikokelas Mag Launcher, joka tutkii hiljaisen ystävänsä Linearin kanssa vanhoja raunioita arkeologisen seuran laskuun. Rauhallinen seikkailijaelämä kokee kuitenkin pikaisen lopun, kun paikalle ilmaantuu keisarikunnan armeija tekemään omia, salaperäisiä tutkimuksiaan. Nämä laajentuvat varsin pian koskemaan myös sankarikaksikkoa, mikä johtaa väistämättä monenlaisiin ongelmiin.

Juonta kuljetetaan eteenpäin pelimoottorilla toteutetuilla välivideoilla, jotka voivat kestää jopa parikymmentä minuuttia. Tänä aikana pelaajan ainoa tehtävä on painella ohjaimen nappeja, jotta keskustelut etenisivät repliikistä toiseen. Lopputulokseen ei voi vaikuttaa millään tavalla, vaan koko tarina on täysin lineaarinen. Hahmojen välinen dialogi ja muutamat juonenkäänteet pystyvät toisinaan tempaamaan pelaajan mukaansa, mutta suurimman osan ajasta yli-kliseisten hahmojen kohtalo tuntuu melko yhdentekevältä. Koska peli yrittää viihdyttää pelaajaa ennen kaikkea tarinansa avulla, ongelma on vähintäänkin kiusallinen.

Suurin osa pelin parissa vietetyistä tunneista kuluu erilaisissa luolastoissa, jotka sisältävät lähinnä hirviöitä, ansoja ja aarrearkkuja. Konsoliroolipeleille tämä ei ole mitenkään harvinaista, mutta tällä kertaa pelintekijät ovat menneet hieman liian pitkälle. Varsinkin pelin kaksi ensimmäistä käytäväverkostoa ovat todella puuduttavia kokonaisuuksia, sillä ne ovat rakenteeltaan täysin satunnaisia ja järjettömän pitkiä. Niistä jälkimmäinen tarjoaa kolmen tunnin ajan pelkkää juoksentelua ja vähitellen vaikeutuvien hirviöiden lahtaamista. Muutaman tason ajan tällainen jaksaa vielä kiinnostaa, mutta näin pitkinä paketteina homma alkaa tuntua työltä.

Ensimmäisten koitosten jälkeen pelin juoni pääsee kunnolla käyntiin ja luolastot muuttuvat ennakkoon suunnitelluiksi. Samalla niihin tulee huomattavasti enemmän sisältöä. Kovin monipuolisiksi käytäväverkostoja ei voi tämänkään jälkeen sanoa, mutta ainakaan pelaajaa ei enää kiusata tuntikausia kestävällä päämäärättömällä vaeltelulla. Tiedossa on jatkuvasti jokin selkeä tavoite ja puuduttavaa perusseikkailua katkovat säännöllisin väliajoin erilaiset juoneen liittyvät tapahtumat.

Lahot perustukset

Kuten konsoliroolipelien tyyliin kuuluu, suurin osa kohtaamisista vaatii aseellista välienselvittelyä. Puitteet tähän tarjoaa taistelusysteemi, jossa jokaisella osanottajalla on vuorollaan mahdollisuus hyökätä, liikkua, puolustautua, käyttää erikoiskykyjä tai paeta. Siihen on pyritty saamaan syvyyttä taistelijoiden sijoittumisella sekä hahmojen ja erilaisten liikkeiden nopeuteen perustuvalla aloitejärjestyksellä. Jälkimmäisen ansiosta ottelut ovat Grandia 2:n tapaan eräänlainen yhdistelmä reaaliaikaisuutta ja vuoropohjaisuutta. Sijoittumisella puolestaan vaikutetaan taistelijoiden tehokkuuteen. Eturivissä seisovat ottelijat lyövät lujempaa, mutta ottavat vastaavasti enemmän osumia ja vauriota kuin taaempana pysyttelevät virkaveljet.

Käytännössä taistelut ovat kuitenkin melko yksioikoisia. Sankareiden ja hirviöiden välisen voimatasapainon huomioon ottaen suurin osa tarjolla olevista vaihtoehdoista on lopputuloksen kannalta triviaaleja. Erikoishyökkäysten käyttäminen on useimmiten turhaa, sillä se hidastaa hahmoja ja kuluttaa näiden väsymyspisteitä. Inventaarioon täytyy kajota vielä harvemmin eikä taistelun aikana liikkumisessa ole oikeastaan mitään järkeä. Suurin osa kohtaamisista hoituukin yksinkertaisesti hyökkäyskäskyä hakkaamalla, jolloin sankarit pyyhkivät vastustajillaan lattiaa ilman merkittäviä takaiskuja. Kuten arvata saattaa, tämä on omiaan lisäämään pelaajan tympääntymisastetta alun pitkien luolastoseikkailuiden aikana.

Myös toinen roolipelien viehätykseen oleellisesti kuuluva piirre eli hahmonkehitys on toteutettu jotenkin innottomasti. Sankarit keräävät taisteluista kokemusta ja nousevat sen karttuessa tasolta toiselle, jolloin heidän ominaisuutensa paranevat. Lisäksi vihollisten kukistamisesta saa taitopisteitä, joilla hahmoille voi hankkia uusia erikoiskykyjä. Valikoima on kuitenkin erittäin niukka, joten niiden saamisen olisi voinut yhtä hyvin liittää tiettyihin tasoihin. Toisaalta ilman tätä näennäistä valinnan mahdollisuutta hahmonkehitys olisi tuntunut entistäkin olemattomammalta. Loitsuja ei nimittäin ole tarjolla lainkaan ja uusia varusteitakin löytyy ikävän harvoin.

Hyvä yritys, mutta…

Paketin parhaita puolia on sujuva ja mutkaton pelattavuus. Kontrollisysteemi on erittäin looginen ja se toimii moitteettomasti. Hirviöt eivät ole pelkkiä tyhjästä ilmestyviä satunnaiskohtaamisia, vaan ne vaeltavat luolastoissa samaan tapaan kuin sankaritkin. Näin viholliset voi halutessaan yllättää lähestymällä niitä takaa päin. Pieniä ongelmia aiheuttaa ainoastaan kuvakulma, joka on useimmiten liian lähellä pelihahmoja rajoittaen näin näkyvyyttä. Vaihtoehtona on seurata tilannetta päähenkilön olkapään takaa, mutta se hankaloittaa itseään toistavissa käytävissä suunnistamista.

Muuten peli on teknisesti varsin kömpelö kokonaisuus. Sen grafiikka on kulmikasta ja ympäristöt koristeltu vain parilla erilaisella tekstuurilla. Sulavan animaation sijaan hahmot käyttäytyvät kuin tikku-ukot eikä välivideoissakaan ole hurraamista. Pelityypille ominaiseen tapaan hahmojen erikoishyökkäyksistä on yritetty tehdä mahdollisimman näyttäviä, mutta käytännössä ne tuntuvat olevan perintöä useamman vuoden takaisista julkaisuista. Ääninäyttelijät sentään tekevät parhaansa, mutta eivät pysty paikkaamaan muun audiovisuaalisen toteutuksen ongelmia.

Viimeinen naula Evolution Worldsin arkkuun on sen seikkailun poikkeuksellisen lyhyt kesto. Tarina päättyy melko yllättäen, jonka jälkeen pelaaja saa arvosanan suorituksestaan. Tämän pitäisi kannustaa yrittämään uudestaan paremman tuloksen toivossa, mutta rehellisesti sanottuna ajatus toisesta pelikerrasta saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Tarinansa puolesta Evolution Worlds voisi olla mielenkiintoinen peli, mutta sen muut osa-alueet kaipaavat selvästi enemmän syvyyttä. Niinpä Gamecuben omistajat jäävätkin edelleen kaipaamaan kunnon roolipeliä, vaikka tulokas pystyneekin kaikkein akuuteimman nälän tyydyttämään.

-Mikko Karvonen