In Cold Blood (PC)

11.11.2000 01:21 | Jukka O. Kauppinen | 159

Brittiläinen pelikehittäjä Revolution Software on 1992 julkaistusta ensipelistään Lure of the Temptress lähtien ollut yksi kiinnostavimmista tekijöistä seikkailupelien kentällä. Yhtiö on pysytellyt pienikokoisena peliä, enintään paria kerrallaan puurtavana työpajana joka panostaa ennen kaikkea laatuun.

Revolutionin myöhemmät pelit ovat jatkaneet esikoisen tasokasta linjaa: Beneath a Steel Sky ja Broken Swordit ovat olleet sekä pelaajien että kriitikoiden suosiossa. Nämä muuten julkaistiin aivan äskettäin Total Revolution-kokoelmana, mihin seikkailuharrastajien kannattaa ehdottomasti tunkea näppinsä. Mutta miten uutukainen, agenttitrilleri In Cold Blood , pärjää nykypäivän kovassa maailmassa?

In Cold Blood sijoittuu kylmän sodan ahdistamaan maailmaan. Valtioiden välinen jännitys on kuin viulunkieli. Neuvostoliiton itäalueella itsenäiseksi irtautunut Volgian valtio on pääsyy pohjoisen Aasian ongelmiin, sillä aggressiivinen ja valloitushaluinen johto yrittää levittäytyä naapureidensa alueelle keinoja kaihtamatta. Yhdistyneiden Kansakuntien luvalla Kiina on ryhtynyt tukemaan Venäjää Volgian aggressiota vastaan mutta rintamat ovat jumiutuneet. Sillä välin myös Kiina ja Taiwan ovat joutuneet epäluulojen ja varustelun kilpakierteeseen. Yhteenotto vaikuttaa väistämättömältä. Volgiassa kuitenkin kytee vastarintaliike mitä pelaaja, brittiläinen agentti John Cord, lähetetään auttamaan.

Säteilevää 3D:tä

Seikkailu ei ala kovin hyvissä merkeissä. Amerikkalainen agentti, joka tutki vanhassa uraanikaivoksessa tapahtuvia outouksia, on kadonnut ja pelaajan täytyy soluttautua tukikohtaan huomaamattomasti tutkiakseen mitä on tekeillä. Ja auttaa jenkkiagentti pakoon jos tämä vain on yhä hengissä. Synkkä, pelottavakin asetelma (tunnelmaan todella päästäkseen täytyy pelaajan katsoa vaikuttava intro) luokin pelille melkoisen alun.

Peli noudattaa nykypäivän seikkailupelien muodikasta 3D-linjausta mutta mukana on silti pieni hitunen myös perinteisempää tekniikkaa. Hahmot on renderoitu ja animoitu kauniisti 3D:nä ja heitä voikin pyöritellä mielin määrin ympäriinsä. Ympäristö on puolestaan näprätty yksityiskohtaisemmin ja tulos onkin paikoittain henkeäsalpaavan upea – hahmot puikkelehtivat upeissa eri kulmista kuvatuissa huoneissa. Kameran kuvakulmat ovat staattiset ja kukin huone/kenttä kuvataan kerrallaan vain yhdestä paikasta katsoen. Kameraa kuitenkin vaihdetaan pelaajan liikkeiden mukaan, joko tarjoten ehkä dramaattisempia lähikuvia tai kun hahmo liikkuu pois näkökentästä.

Hieman liikaa konsolioireita

Pelijärjestelmässään Cold Blood paljastaa selvästi erään faktan menneisyydestään: peli julkaistiin ensin PlayStation-konsolille, miltä se käännettiin PC:lle. Kontrollit ovatkin erittäin konsolimaiset. Esimerkiksi inventaariot, esineiden käyttäminen, keskustelut ja kaikki muukin valikkojen selailu/valintojen tehtävä tapahtuu selaamalla vaihtoehtoja kunnes haluttu toiminto tulee kohdalle. Varsinaisia toimintojakaan ei ole montaa – liikkumisen ohella pelaaja voi juosta, ryömiä, liikkua sivuttain, käyttää esineitä (eli esimerkiksi ottaa tavaroita, käyttää kytkimiä, aloittaa keskustelun toisten kanssa) ja hyökätä joko paljain käsin tai aseen kera.

Kaikki toiminnot tehdään näppäimistöltä eikä hiirtä tarvita lainkaan. Harmi, edes valikoiden tai inventaarion käyttö hiirellä olisi ollut kätevää. Koska kyseessä on konsolikäännös olisi kuvitellut pelaamisen sujuvan hyvin joypadilla. Mutta ei papukaijamerkkiä – joypadille pystyi määrittämään vain liikkumiskomennot. Muut toiminnot täytyi silti hapuilla näppäimistöltä. Ei siis ihme että pad sai kyytiä ja näppäimistölle etsittiin mieluisampi asento.

Kontrollijärjestelmä oli muutoin helppokäyttöinen ja käytännöllinen, tosin ehkä hieman liian yksinkertaistettu. Keskustelut käyvät hyvin esimerkiksi. Kunkin hahmon kanssa pulistessa voidaan alareunasta valita kulloinkin yksi kysymys tai puheenaihe. Nämä muuttuvat sen mukaan mitä pelaaja on aiemmin kuullut tai lukenut. Niinpä jonkin henkilön luo palaaminen myöhemmin voi tarjota useita uusia puheenaiheita, joilla nyhdetään lisää tietoa tapahtumien taustoista tai vinkkejä etenemiseen. Keskustelut ovat kuitenkin pykälän verran liiankin yksinkertaiset, sillä käytännössä vaihtoehtoja ei ole tarjolla. Jutut vain kulkevat ennalta määrättyä rataa kunnes kaikki asiat on kuultu.

Pelattavuuden kannalta ikävin ongelma on hahmon liikuttamisessa. Avarammissa tiloissa ongelmaa ei ole mutta odotas kun yrität navigoida ahtaamissa paikoissa, juoksemisesta puhumattakaan. Meininki muistuttaa tällöin flipperipallon vallatonta poukkoilua seinästä seinään. Kontrollointi on muutoinkin välillä hieman epätarkkaa. Hahmon kohdistaminen ei aina luonnistu näin toimintapelimäisillä kontrolleilla. Myös pyssyn heiluttelu tuntuu hieman sekavalta mutta onneksi sen käyttö ei olekaan pelin päätarkoitus.

Yksi potentiaalinen ongelma on kuitenkin vältetty näppärästi. 2D-taustojen ja 3D-hahmon välinen interaktiivisuus – ja etenkin esineiden käyttö ja tutkiminen – voisi tuottaa ylettömiä ongelmia. Moni seikkailu onkin kaatunut huonoon suunnitteluun tällä saralla. Tässä on kuitenkin onneksi löydetty tasapaino. Erilaiset käytettävät laitteet ja muut suuremmat objektit kyllä erottaa jos vain silmiään muistaa käyttää. Pienemmät esineet, kytkimet, kerättävät pikkuroinat ynnä muu sellainen puolestaan ilmaistaan taustasta hienovaraisella pikku ”välkähtelyllä”. Eikä niiden ottamiseen/käyttämiseen vaadita pikkutarkkaa hahmon sijoittelua vaan homma luistaa vähän kauempaakin.

Tekninen toteutus onkin sekoitus hyvää ja huonoa. Käyttöliittymä kuitenkin on näin tietokonepeliksi turhan konsolimainen ja siten tavallista hankalampi käyttää. Kuorellisista avuista äänimaailma on varsin hyvä, keskustelut mukavaa kuultavaa ja erityisesti grafiikka kaunista katsoa. Myös varsinaisen pelin ja avainkohtien videoiden esittäminen sulautuu kauniisti yhteen.

Paljon purtavaa yhdeksi peliksi

In Cold Blood tarjoaa tarinallisella puolellaan melkoisen tuhdin annoksen. Seikkailu on perinteisen suoraviivainen mutta tarjoaa paljon tutkittavaa ja hiljakseen aukeavan mielenkiintoisen juonen joka pitää pelaajan tehokkaasti varpaillaan. Tarinassa on hämmästyttäviä käännöksiä eikä pelaaja voi oikeastaan koskaan tietää kuka milloinkin osoittautuu petturiksi ja selänkääntäjäksi. Juonta voi jopa luonnehtia melkoisen synkäksi kokemukseksi.

Seassa on kuitenkin paljon enemmän toimintaa kuin mitä Revolutionin seikkailupeliltä odottaisi. Joskus ainoa vaihtoehto on vetää ase kotelostaan ja antaa huutia ikäville naapureille. Onneksi tämä ei ole useimmiten pakollista vaan pelaaja voi myös yrittää hiiviskellä huomaamatta, tai etsiä kiertoreittejä ikävien vartijoiden ohi.

Toiminnan määrä kuitenkin johtaa jatkuvaan tilanteen tallenteluun. Uusiin paikkoihin edetessään pelaaja ei voi olla koskaan täysin varma mitä sieltä löytyy. Tyhjä huone? Vartijoita tai muita henkilöitä jotka voi ylipuhua vuotamaan tietoja? Vai liipaisinherkkiä gorilloja? Pelaaja saattaa joutua varoittamatta tilanteisiin joista ei pääse millään pakoon, tai pieni väärä liike tai ajoitus johtaa hengenmenoon. Onneksi latailu ja tallentelu hoituu nopeasti.

Ratkaistavana on kaikkiaan yhdeksän tehtävää joiden kokonaispituuden pitäisi riittää viikon, parin mittaiseen matkaan agenttijännityksen parissa. Puzzlet ovat tasoltaan vaihtelevia ja päästävät pelaajaa yleensä mukavasti jonkin matkaa eteenpäin, kunnes eteen tulee hieman vaikeampi ongelma jonka parissa saa puuhastella pidempään. Ja kun kyse on hightech-vakoojameiningistä kylmän sodan melskeissä niin aivan yksinkertaisimpia kukkahenkisiä ongelmia ei ole luvassa. Usein tarvitaan muun muassa mukana kannettavan tietokone / kommunikaatiojärjestelmän käyttöä ja tietokoneiden hakkerointia. Tai Q:lta lainattuja vempaimia kuten liikkeenilmaisimia ja sähkömagneettisia miinoja.

Hyvä seikkailu vaikka puutteitakin on

Ehkä pelin tyhmin ja kaavamaisin ominaisuus on toisten hahmojen käyttäytymisessä ja reagoinnissa. Minkäänlaista tekoälyä näille ei ole tehty vaan ne toimivat yksinomaan tiettyjen kaavojen mukaan. ”Keskustele->jatka töitä.” ”Vartioi -> näet vakoojan -> ala tulittaa -> juokse kohti.” Päätä tuli pudisteltua epäuskoisesti kun kaksi vartijaa rynnisti erääseen huoneeseen hahmoni perässä. Tietokoneen ääressä ollut teknikko kyyristyi lattialle vapisemaan luotien lentäessä – ja kahden vartijan viimein maatessa lattialla hengettöminä nousi rauhallisesti ylös jatkaen naputteluun. Mitä siitä että kaksi firman miestä heitti juuri henkensä?

Yleensäkin pelissä on asteen verran liian vahvan skriptauksen maku. Tiettyyn paikkaan ohjelmoidut tyypit ovat siellä vaikka tuomiopäivään. Kaivoksessa ei anneta minkäänlaista hälytystä vaikka tusina huippusalaisen laitoksen vartijoista on ammuttu tai mätetty hengiltä. Toisaalta sama vika on useimmissa muissakin seikkailuissa joten In Cold Blood ei ole siinä mielessä ainutlaatuinen.

Tosiagentti ei pelkää mitään.

Puutteistaankin huolimatta In Cold Blood tuntuu olevan varsin toimiva yhdistelmä toiminnallista seikkailua. Hieman toimintaa, hieman räiskintää ja tärkeimmiten paljon tutkittavaa ja seikkailtavaa mielenkiintoisen tarinan kera. Kuten seikkailupeleissä yleensäkin tarvitaan pelaajalta kuitenkin aika runsaasti kärsivällisyyttä, tässä tapauksessa keskimääräistäkin enemmän, sillä lähinnä käyttöliittymästä johtuen puzzlet on rakennettu enemmän juoksentelun varaan. Samoin jotkut ongelmat voivat vaatia reippaasti edestakaisin liikuskelua ennen kuin pelaaja uskoo että ratkaisua on etsittävä lähempää. Kokonaisuutena elämys oli silti nautinnollinen ja mukaansatempaava.