ISS 3 -arvostelu (PS2)

09.04.2003 00:00 | Muropaketin toimitus | 50

eDomen arvostelussa Playstation 2:n International Superstar Soccer

Konamista on viime vuosien aikana tullut EA:lle erittäin varteenotettava haastaja jalkapallopelien saralla. Pro Evolution Soccer on jatko-osineen esitellyt uudenlaisen tavan tehdä sekä uskottavaa että nautittavaa futisviihdettä. Yhtiön toinen vuosittainen jalkapallopelisarja ISS on sen sijaan jäänyt selvästi vähemmälle huomiolle. Keväisin julkaistavilla peleillä ei kuitenkaan ole liiemmälti kilpailijoita, joten arcade-henkinen palloilu on onnistunut keräämään itselleen oman kannattajakuntansa. Nyt kuluttajien suosiosta on tullut kamppailemaan sarjan kolmas Playstation 2-julkaisu.

Vanhoilla poluilla

Tulokkaan pelisysteemi edustaa tuttua ja turvallista ISS-linjaa. Ohjaimesta löytyy oma nappinsa laukauksille, tavallisille syötöille, korkeille kaaripalloille, läpisyötöille ja lyhyille juoksupyrähdyksille. Kontrollit on pyritty pitämään mahdollisimman yksinkertaisina, joten niihin pääsee sisälle heti ensimmäisen harjoitusottelun aikana. FIFA:an tottuneille laukauksien ja pitkien syöttöjen voimakkuuden säätely voi tosin tuottaa aluksi hieman ongelmia. ISS:ssä kyse on ennen kaikkea ajoituksesta ja peli on hyvin herkkä painallusten pituuden suhteen. Liian innokas napin takominen johtaa yleensä pallon nousemiseen korkealle maalipuiden yläpuolelle.

Pelin lähestyttävyyttä on pyritty parantamaan myös tekoälyn avulla. Oman joukkueen virtuaalipalloilijat liikkuvat pelaajan liikkeiden mukaisesti ja mukautuvat ohjaimen komentoihin tilanteen mukaan. Niinpä analogitatin ei tarvitse osoittaa syötöissä täsmälleen haluttuun suuntaan, vaan peli osaa arvioida, mihin suuntaan pelaaja haluaa pallon toimittaa. Parhaimmillaan tämä mahdollistaa todella komeiden kuvioiden rakentelemisen ja saa kentän tapahtumat näyttämään vähintäänkin keskinkertaisen taitotason jalkapallolta. Puolustajat nousevat tarvittaessa laitalinkkien avuksi ja hyökkääjät etsivät aktiivisesti vapaita syöttöpaikkoja.

Toisinaan tekoäly olettaa kuitenkin hieman liikaa. Oman joukkueen jäsenet eivät osaa tulla pelivälinettä vastaan ja liian moni syöttö tulkitaan jonkinlaiseksi juoksupalloksi. Tämä johtaa helposti pallonmenetykseen, kun virtuaalipalloilijat eivät tottele ohjaimen komentoja, vaan toimivat tekoälyn oikeaksi olettamalla tavalla. Hieman häiritsevä piirre on myös pelin pitkä muisti pelaajan painamien nappien suhteen. Tämä johtaa typeriin taklauksiin ja tarpeettomiin sivurajaheittoihin, kun urheilijat reagoivat heille annettuihin komentoihin vasta tilanteen muututtua ratkaisevasti suuntaan tai toiseen.

Yksi uudistus pakettiin on sentään uskallettu lisätä. Hyökkääjän kohdatessa rangaistusalueen rajalla odottavan puolustajan pelaaja voi halutessaan kytkeä päälle erityisen harhautusmoodin. Tällöin kuvakulma siirtyy palloa kuljettavan urheilijan selän taakse ja kontrollit muuttuvat hieman. Tattia vääntämällä hyökkääjän saa yrittämään harhautusta ja puolustajan ohittamista pelaajan haluamasta suunnasta. Ensikosketus systeemiin on lähinnä hämmentävä, mutta pienen totuttelun jälkeen uudistus alkaa tuntua suhteellisen onnistuneelta. Se mahdollistaa näyttävien harhautusten tekemisen ja sopii arcade-henkiseen palloiluun erinomaisesti. Jonkin verran uudistuksen käyttökelpoisuutta tosin nakertaa se, että tuntuma hyökkääjän liikkeisiin ei ole harhautusten aikana paras mahdollinen.

Sisältöpuolella peli keskittyy maajoukkueiden välisiin koitoksiin. Aluksi tarjolla on 58 kokoonpanoa eri puolilta maailmaa, minkä lisäksi avattavien bonuksien joukosta löytyy neljätoista uutta joukkuetta. Tärkeimmät eurooppalaiset urheilijat palloilevat pelissä oikeilla nimillään, mutta mukana on melko paljon myös epämääräisesti väänneltyjä versioita. Konami ei siis ole vieläkään halunnut satsata täydellisen lisenssin hankkimiseen. Tämä on perinteisesti ollut yksi yhtiön futispelien kiusallisimpia kauneusvirheitä.

Mukana on koko joukko varsin tavanomaisia pelimoodeja, kuten yksittäiset ottelut, MM-kisat ja Euro-cupit. Niissä menestyminen palkitaan pisteillä, joiden avulla pelaaja voi hankkia uusia joukkueita, kenttiä, pelipaitoja ja lisäominaisuuksia. Parhaiten näihin bonuksiin pääsee kuitenkin käsiksi epätavallisessa tehtävämoodissa, jossa pelaajan on selvitettävä tiensä erilaisten haasteiden lävitse. Päämääränä voi olla esimerkiksi vastustajan kukistaminen vajaalla kentällisellä tai kulmapotkusta tehtävällä maalilla. Tehtävistä suoriutuminen kartuttaa pistetiliä selvästi enemmän kuin yksittäisten otteluiden voittaminen muissa pelimoodeissa. Idea on hauska ja se tuo yksinpeliin mukavasti vaihtelua. Sitä olisi tosin voinut hyödyntää huomattavasti monipuolisemminkin.

Kevyttä palloilua

Audiovisuaalisesti peli on melko keskinkertainen kokonaisuus. Sen grafiikka näyttää periaatteessa hyvältä ja virtuaaliurheilijoiden animaatiokin on kohdallaan, mutta yksityiskohtaisuutensa puolesta jälki ei yllä näyttävimpien nykypelien tasolle. Esimerkiksi pelaajamallien tunnistaminen esikuvikseen vaatii välillä melkoisesti mielikuvitusta. Äänipuolella ottelutapahtumia hallitsevat tyypillisen maanisdepressiiviset selostajat, jotka vaihtavat käsitystään kenttätapahtumista kymmenen sekunnin välein. Yleisesti ottaen itseään toistavat kommentit pysyvät kuitenkin melko hyvin tilanteen tasalla. Valikoiden taustalla soi tällä kertaa kummallinen, mutta melko miellyttävä konemusiikki.

ISS 3 on kaikin puolin edeltäjiensä kaltainen julkaisu. Se tarjoaa kevyttä ja helposti lähestyttävää jalkapalloviihdettä, joka sopii varsinkin satunnaista palloilua kaipaaville. Hauskasta tehtävämoodista ja uudesta harhautussysteemistä huolimatta pelimekaniikan pinnallisuus ja muutamat ongelmat voivat pidemmän päälle häiritä sen verran, ettei pelin pariin jaksa enää palata. Kehno julkaisu ISS 3 ei missään tapauksessa ole, joten uutta futispeliä kaipaaville se on harkitsemisen arvoinen kokonaisuus. Toisaalta markkinoilta löytyy parempiakin versioita vihreän veran sankareista.

-Mikko Karvonen