Uusimmat

Mario and Luigi: Superstar Saga (GBA)

11.12.2003 00:00 Mikko Karvonen

eDomen arvostelussa Game Boy Advancen Mario and Luigi: Superstar Saga

Nintendo ei ole koskaan kiirehtinyt peliensä julkaisua, vaan yhtiö on halunnut kypsytellä tuotteitaan pitkään ja hartaasti. Niinpä sen tärkeimpiin pelisarjoihin ilmestyy uusia osia melko harvoin, vaikka tutut hahmot seikkailevatkin useissa erilaisissa julkaisuissa. Tämä on näkynyt myös GBA:lla, jonka Mario-pelit ovat toistaiseksi rajoittuneet Mario Kart: Super Circuitiin ja Super Mario Advance –sarjassa julkaistuihin tasohyppelyklassikoiden uusioversioihin. Nyt kauppoihin on kuitenkin saapunut täysin uusi putkimiesseikkailu, joka kantaa nimeä Mario and Luigi: Superstar Saga.

Prinsessa puhuu rumia

Tulokkaan tapahtumat saavat alkunsa, kun noita Cackletta varastaa prinsessa Peachin äänen ja muuttaa tämän suusta purkautuvat sanat räjähteleviksi kirouksiksi. Koska tämä tekee valtakunnan johtamisesta täysin mahdotonta, viiksekkäät putkimiesveljekset kutsutaan paikalle selvittelemään tilannetta. Koska mitään muuta ei ole tehtävissä, kaksikko päättää lähteä Cacklettan kotimaaksi mainittuun Beanbeanin kuningaskuntaan etsimään noitaa. Matkalle he saavat yllättävän liittolaisen Bowserista.

Pelin juoni on oudolla tavalla epä-nintendomainen. Monet sen käänteistä ovat poikkeuksellisen teennäisiä ja välidemoihin on ängetty liikaa häiritsevän ontuvaa huumoria. Esimerkiksi Luigi päätyy mukaan seikkailuun Bowserin otettua hänet ”vapaaehtoiseksi” apulaisekseen, mikä tuntuu erittäin laiskalta ratkaisulta. Toisaalta tarina on sovitettu paketin muuhun tarjontaan niin ammattitaitoisesti, että kömpelyydestään huolimatta se toimii kohtuullisen hyvin. Pelillä on myös riittävästi pituutta, sillä sen läpäisemiseen kuluu noin 15 tuntia aktiivista peliaikaa.

Pelillisesti tulokas on eräänlainen seikkailupeli, jota on vahvistettu roolipeleistä ja tasohyppelyistä lainatuilla elementeillä. Suurimman osan ajasta pelaaja ohjaa sekä Mariota että Luigia, jotka vipeltävät peräkkäin runsaiden korkeuserojen hallitsemassa maastossa. Paikasta toiseen pääseminen edellyttää runsaasti loikkimista, mutta tasohyppelyistä poiketen se ei ole pelin tärkeintä antia. Sen sijaan pelaajan taidot asetetaan koetukselle erilaisten pulmien ja hirviöiden avulla. Ongelmatilanteiden ratkominen vaatii tavallisesti sankarikaksikon taitojen ja ympäristöstä löytyvien elementtien yhdistämistä sopivalla tavalla. Tämä tekee pelaamisesta melko helppoa ja suoraviivaista, mutta parhaimmillaan pulmat tarjoavat varsin antoisaa viihdettä.

Taisteluissa hypitään

Hirviöiden kukistaminen ei tällä kertaa onnistu vain pomppaamalla niiden päälle, vaan sankarikaksikon kohdatessa vihollisen peli siirtyy erilliseen taistelutilaan. Kyseessä on melko omalaatuinen systeemi, jossa jokaisella konfliktin osanottajalla on oma vuoronsa, mutta varsinaiset hyökkäykset hoidetaan reaaliaikaisesti. Pelkkä käskyjen antaminen ei siis riitä, vaan onnistuneiden iskujen ja väistöjen tekeminen vaatii oikein ajoitettuja napinpainalluksia.

Tavallisissa hyökkäyksissä riittää yksi vastustajien saamaa vauriota lisäävä naksautus, mutta erikoisliikkeissä pelaajan on pystyttävä toistamaan useamman painalluksen sarja. Systeemi kuulostaa hieman hankalalta, mutta parin koetaistelun jälkeen se osoittautuu erittäin helpoksi ja yksinkertaiseksi. Valitettavasti sen tarjoamat taktiset mahdollisuudet ovat rajoitetut, joten kohtaamiset ovat käytännössä pelkkää mekaanista nappien painelemista. Onneksi taisteluiden määrä on sen verran rajallinen, että niiden monotonisuuteen ei ehdi kyllästyä kovin nopeasti.

Lisää mielekkyyttä konflikteihin tuo pelin hahmonkehityssysteemi, joka on lainattu suoraan konsoliroolipeleistä. Jokaisesta voitetusta vihollisesta irtoaa tietty määrä kokemusta, jonka karttuessa veljekset nousevat vähitellen tasolta toiselle. Samalla heidän taitonsa paranevat, mikä luonnollisesti lisää pelaajan selviytymismahdollisuuksia. Kaiken kaikkiaan Mariolle ja Luigille on määritelty seitsemän erilaista ominaisuutta, joista mielenkiintoisin on heidän onnekkuuttaan ja karismaansa mittaava viiksi-arvo. Sen noustessa parivaljakko osuu vihollisiinsa yhä useammin kriittisesti ja saa enemmän alennusta paikallisilta kauppiailta. Taso-pohjaisen kehityksen lisäksi sankarikaksikko oppii seikkailun aikana muutamia erikoisliikkeitä, jotka helpottavat vihollisten kurittamista ja mahdollistavat pääsyn uusiin paikkoihin.

Erilainen Mario-seikkailu

Pelin kontrollit ovat erittäin helposti omaksuttavat. Sekä seikkailuosuuksien että taisteluiden aikana A-nappi on varattu toisen ja B-nappi toisen hahmon toimintoja varten. Erikoiskyvyt valitaan tilanteesta riippuen joko yksinkertaisen valikon tai toisen liipaisimen avulla. Koska hahmojen paikkaa ja käytössä olevia liikkeitä on vaihdettava säännöllisin väliajoin, pieniä sekaannuksia ei voi aina välttää. Pelin luonteen vuoksi niistä ei kuitenkaan ole mainittavaa harmia, vaan tilanteen voi lähes aina korjata nopeasti. Sama pätee myös hieman epämääräisten korkeuserojen aiheuttamiin arviointivirheisiin.

Visuaalisesti peli poikkeaa jonkin verran perinteisestä Nintendo-kaanonista. Grafiikka on tuttuun tapaan söpöä ja värikästä, mutta hahmot ovat hieman epätavallisen näköisiä. Osa ääriviivoista on kadonnut ja ne on korvattu tasaisilla väripinnoilla. Lisäksi grafiikan yksityiskohdista on tingitty kautta linjan, mikä saa pelin näyttämään hieman ankealta tyylikkäimpiin GBA-julkaisuihin verrattuna.

Mario and Luigi: Superstar Saga on mielenkiintoinen kokeilu ja mukavan omaperäinen lisä putkimiesveljesten seikkailuihin. Eri lajityyppien yhdistelmä toimii kohtuullisen hyvin ja pulmavetoinen kokonaisuus tarjoaa mielekästä pelattavaa alusta loppuun saakka. Muihin Mario-peleihin verrattuna tulokas on kuitenkin erittäin yksinkertainen eikä se tästä syystä pysty tyydyttämään syvällisempää tekemistä kaipaavien pelinälkää. Hieman monipuolisempi tarjonta olisi tehnyt kokemuksesta huomattavasti antoisamman.