Mercury Meltdown (PSP)
Archer Maclean’s Mercury oli PSP:n julkaisupelien parhaimmistoa. Ehkä se ei saanut suurinta huomiota, ehkä se ei ollut mediaseksikäs. Mutta meikäpoika tykkäsi. Se oli fiksu taitoa ja miettimistä vaativa puzzlepeli, jossa todellisen maailman fysiikat olivat tärkeässä asemassa. Seuraavan kerran vastaavaa nähtiin vasta paljon myöhemmässä LocoRoco-pelissä, jonka söpösti laulelevat pikkuoliot vetosivat huomattavasti suurempaan yleisöön kuin aidonoloisesti liikkuvat elohopeapallot.
Elohopeapallot? Aivan. Sekä Mercuryssä että Mercury Meltdownissa ohjataan vellovaa elohopeakuulaa. Kuula muuttaa muotoaan esteisiin törmätessään, jakaantuu ja valuu eteenpäin. Nestemäisestä metallista koostuvaa kuulaa ohjataan analogitikulla. Tai ei oikeastaan itse kuulaa vaan pelimaailmaa. Pelaaja kallistelee kutakin kenttää yrittäen saada kuulan kulkeutumaan haluamaansa suuntaan ja paikkaan, samalla esteitä ja pohjattomia kuiluja vältellen.
Elohopean käyttäytymisen pohjalle on rakennettu monenlaisia puzzleja. Joskus pelaajan täytyy jopa pilkkoa kuulansa ja ohjata yhtaikaa useaa pikkukuulaa. Välillä kuula täytyy ohjata maalaamoon, jotta se pääsisi tietynvärisenä jostain esteestä. Joskus kuula on pilkottava ensin useammaksi ja sitten värjättävä eri pikkukuulat erivärisiksi. Nämä on tietysti saatava läpi eri porteista, tai sitten erivärisistä kuulista yhdistellään uudenvärisiä. Kaikenlaista tekemistä riittää ja haaste on mukavan kiinnostava, kun muistaa että kaikki pikkukuulatkin liikkuvat samaan aikaan, kun koko kenttää kallistellaan.
PSP:n räiskintäpainotteisen pelivalikoiman seassa Mercury on virkeä ja hauska älypeli. Elohopeakuulan vieriminen on toteutettu hauskasti ja mielenkiintoisesti. Pelaaminen on selkeää, sillä pelimaailmaa toimii loogisesti. Jos pelilautaa kallistetaan tuonnepäin, kuula myös vierii sinne. Syyt ja seuraukset on helppo käsittää.
Kentät ovat monimuotoisia. Joskus pelaajan täytyy vain yrittää kiitää lähtöpisteestä päätepisteeseen mahdollisimman nopeasti, uhkia väistellen, joskus matkan varrella täytyy ratkoa erilaisia haasteita tai pikkutehtäviä. Ja tietysti aina varottava kentän reunalta putoamista.
Harmi vain, että ensimmäiseen Mercuryyn verrattuna Meltdownin visuaalit ovat muuttuneet. Ainakin allekirjoittaneen mielestä räikeämmiksi ja sotkuisammiksi.
Vaikka kentillä on tavoiteaikarajat, niin ne eivät ole ehdottomia. Kenttiä saa näkertää niin kauan kuin haluaa ja seuraavaan pääsee koska vain. Peli-iloa ei pilata pakkopuurtamisella. Meltdownin puzzleilu on siten rentouttavaa ja nautinnollista.
Tekijä: Ignition Banbury
Julkaisija: Ignition
Testattu: PSP
Saatavilla: PSP
Pelaajia: 1-2 (langaton lähiverkko)
Pelin kotisivu: http://www.ignitionent.com/meltdown/
