Nuclear Throne raivostuttaa, naurattaa ja koukuttaa (Linux, Mac, PC, PS4)
Tekijä: Vlambeer
Julkaisija: Vlambeer
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: Linux, Mac, PC, PlayStation 4
Laitevaatimukset: PC Windows XP tai uudempi, 1,2 GHz prosessori, 1 Gt muistia, 256 Mt näytönohjain
Pelaajia: 1, 2 (samalla konella)
Muuta: Ladattava peli, hinta 13,99 euroa (Steam)
Pelin kotisivu: http://nuclearthrone.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Mitä tapahtuu, kun sivilisaatiomme romahtaa? Kun ihmiskunta on kadonnut ja luonto valtaa takaisin planeetan? Esitän teorian.
Ihmiskunnan jälkeensä jättämät rauniot ja autiomaat täyttyvät mutanteista, hirviöistä, aseita syövistä roboteista ja ja venuslaisista räppäreistä. Nuclear Throne on heidän tarinansa.
Vlambeer on firma, joka on vuosien varrella erikoistunut outoihin, mutta äärimmäisen koukuttaviin peleihin. Erinomainen Luftrausers, edelleen mielestäni mobiilipelien parhaimmistoon kuuluva Ridiculous Fishing, Super Crate Box ja mainio Serious Sam: Random Encounter ovat pelejä, jotka tekevät ihan omia juttujaan.
Tämä on erittäin totta myös Nuclear Thronen tapauksessa, sillä se on äärimmäisen nopea, hirvittävän haastava, hiuksiaraastavan turhauttava ja totaalisen koukuttava kahden tikun räiskintäpeli, joka toimii niin PC:llä kuin PlayStation 4:lläkin. Olen totaalisen koukussa ja nyt yritän kertoa, miksi.
When you play the game of thrones…
Nuclear Throne on tarina autiomaasta ja sitä asuttavista mutanteista. Jossain autiomaan toisella puolella on legendaarinen Nuclear Throne, ydinvaltaistuin. Tarinat kertovat, että jos sille painaa persauksensa, tapahtuu jotain ällistyttävän huikeaa. Matkalle tosin mahtuu bandiittien asuttama erämaa, rottien täyttämä viemäri, kristallimuurahaisten keko, viikinkirobottien jäinen kukkula ja monia muita vaarallisia paikkoja.
Yksi urhoollinen kuitenkin lähtee matkalle. Kuka? Se riippuu pelaajasta. Ehkä se oli kalamies, joka osaa väistellä luoteja. Ehkä elävä kristalli, joka kimmottaa vihollisten luoteja. Kenties venuslainen räppärikolmio Yung Venuz, tai vaikka robotti, joka syö aseita. Tai ehkä joku muu lukuisista leirinuotion ympärillä värjöttelevistä onnenonkijoista, joista jokaisella on oma erikoiskykynsä ja täten pelityylinsä.
Kun matkaan lähtevä hahmo on valittu, on aika verrytellä hiirisormea, sillä sitä tullaan tarvitsemaan. Nuclear Throne kun ei usko mihinkään tutoriaaleihin tai pehmeisiin laskuihin. Sireeni soi ja pelaaja heitetään keskelle bandiittilaumoja vain pistooli aseenaan. Ensimmäiset pelikerrat päättyvät todennäköisesti kuolemaan silmänräpäyksessä, sillä autiomaa on vaarallinen paikka. Hirviöt eivät kestä kuin osuman tai pari kukin, mutta eipä paljon enempää kestä pelaajakaan. Kaikilla hahmoilla on parhaimmillaankin kymmenkunta kestopistettä ja iholle ryöminyt toukka, perusmouben ampuma kuula tai muu perustason juttukin vie niistä kolme.
Useimmilla hahmoilla ei ole mitään aktiivisia puolustustoimia, vaan henkensä pitimiksi täytyy käsin väistellä vihollisten tulitusta, joka on välillä bullet hell –tasoa. Kun kuteja ja päälle tunkevia lähitaistelijoita sataa niskaan kaikista ilmansuunnista, on hyvä välillä sujahtaa seinän taakse vetämään henkeä.
Nuclear Thronen tempo on kova, sillä kukin pelin kentistä on pariminuuttinen rykäisy. Satunnaisesti luodulla areenalla täytyisi tappaa kaikki viholliset, minkä jälkeen maahan aukeaa pyörre, joka kiskaisee seuraavalle tasolle. Jokaisen kenttäryppään lopussa odottaa pomo, jotka ovat alusta saakka tylyjä ja vaativat kaikki omanlaisensa lähestymistavan.
On selvää, että tässä runnutuksessa ei pelkällä pistoolilla kovinkaan kauas pärjätä, joten onkin hyvä, että tarjolla on kymmeniä ja taas kymmeniä erilaisia aseita haulikoista erikoisempiin värkkeihin. Miten olisi vaikka pyssy, joka ampuu kerrasta tappavia salamia kohti kursorin suunnassa olevia vihollisia – tai metalliesineitä? Tai kolme yhteen jeesusteipattua konekivääriä, jotka syövät luoteja hirmuista vauhtia, mutta murhaavat kaiken pelaajan edestä?
Jos vastaan tulleet aseet eivät miellytä, ei huolta. Niitä jaellaan sellaista tahtia, että uusi lelu on edessä suunnilleen joka kulman takana.
Niinpä jo se peruspelattavuus on hyvin tyydyttävää. Nopeatempoisessa myllerryksessä sydän jumputtaa ylikierroksilla pelaajan yrittäessä epätoivoisesti taistella hengestään aina hetken kauemmin ja kauemmin. Kun kuolema lopulta koittaa, uuteen yritykseen pääsee sekunneissa. Välitöntä, hauskaa ja totaalisen koukuttavaa.
Mutta ei siinä vielä kaikki.
Mutanttimenoa
Nuclear Throne on niin sanottu roguelite-peli. Ensinnäkin jokainen pelikerta on erilainen, sillä kentät luodaan aina uusiksi. Uudelleenpeluuarvo on myös suunnaton, sillä erilaiset kentät saavat tuekseen pelin sisäistä hahmonkehitystä. Pelaajan tykittäessä kumoon ydinautiomaan hirviöitä kokemuspalkki kasvaa ja kun se kilahtaa täyteen, saa valita yhden neljästä satunnaisesti tarjoillusta mutaatiosta.
Näin hahmo voi vaikka saada takaisin ammuksia tappaessaan vihollisia, palauttaa joskus tappojen jälkeen kestopisteitä tai oppia puskemaan tiensä läpi seinien. Hahmonkehityssysteemi on mielestäni juuri se juttu, joka tekee Nuclear Thronesta niin tyydyttävän kokemuksen. Tarjoilipa tuuri miltei millaisia aseita tahansa, tarkoin valitut kyvyt ja taidot tekevät miltei pelitavasta kuin pelitavasta toimivan. Joskus on kiva ottaa vaikka meleehyökkäyksiä parantavia kykyjä, jolloin jakoavaimen isku kantaa ties miten pitkälle ja lennättää ruumiit niin kovaa tangentin suuntaan, että takana olevatkin kuolevat niiden osumista.
Roguelike-vaikutteet näkyvät myös siinä, että peli on täpötäynnä salaisuuksia, löydettäviä juttuja ja pieniä kikkoja. Sellaisia, jotka keksiessään tuntee oikeasti olevansa universumin fiksuin jätkä. Tässä pieni esimerkki: venuslainen räppärikolmio Yung Venuz avataan peliin kulkemalla ruuvimeisseli aseenaan autoromuttamo-kenttään, etsimällä sieltä yksi tietty autonromu ja sitten korjaamalla se ruuvarilla puukottamalla. Näin aukeaa tie Yung Venuzin kätkettyyn kotikenttään, josta löytyy taas lisää salaisuuksia ja hienoja juttuja.
Olen itse pelannut nyt Nuclear Thronea muutaman viikon ajan aika pakkomielteen omaisesti. Joka päivä istahdan vähintään tekemään daily-tehtävän, jossa jokainen pelaaja saa samanlaisen pelikerran ja kisaa siitä, kuka pääsee pisimmälle. Mutta yleensä sen jälkeen iskee ”vielä yksi rundi” –fiilis ja sitten onkin mennyt aikaa ties miten paljon.
Oma osansa kiitoksesta kuuluu pelin äänimaailmalle, josta vastaa kotimainen Joonas Turner. Turner on kehittänyt kunnon ”postapokalyptinen autiomaa” –soundtrackin, sekä mukavan likaisia ja rosoisia ääniefektejä sen päälle. Urahdukset, murinat ja lötinät sopivat peliin kuin nyrkki silmään!
Nuclear Throne on hirmuisen addiktiivinen peli, mutta ei varmasti ihan joka jätkän makuun. Armoton vaikeustaso kun on ihan oikea juttu, ja vaikka usein kuolemat ottaakin vastaan hyväntahtoisesti naurahtaen, joskus tekisi oikeasti mieli heittää monitori seinän läpi, kun jokin hämmentävä ja ennalta-arvaamaton tapahtumaketju päättää hyvin menneen ajon ja tappaa sekunnin murto-osassa. Näitä tapahtuu aika usein.
Juuri ennen kuin aloin kirjoittamaan tätä arvostelua, olin päässyt hyvillä aseilla ja niitä tukevilla kyvyillä pitkälle ja mahdollisuudet läpipeluuseen olivat hyvät: neljäs maailma, kestopisteet täysillä. Kaikki kuitenkin tyssäsi silmänräpäyksessä, kun näkökenttäni ulkopuolelta kristallihirviö päätti ladata täyslaidallisen naamaani kirjaimellisesti alle sekunnin sisään kentän alkamisesta. Siinä kohtaa otti vähän koville.
Se on myös vähän ikävää, että Nuclear Throne ei ole teknisesti niin rautainen peli kuin se voisi olla. Mitään ei ole suunnattomasti vialla, mutta nopeatempoinen adrenaliiniräiske kaipaisi 60 FPS:n ruudunpäivitysnopeutta. Peli on kuitenkin tehty Game Maker Studiolla ja täten sen FPS on lukittu 30:een, eikä se siitä nousevaikka miten rukoiltaisiin ja toivottaisiin.
Nämä jutut kuitenkin kestää. Nuclear Throne on erinomainen peli, yksi parhaista tänä vuonna pelaamistani. Vlambeerin väki on myös tukenut sitä aktiivisesti ja päivittänyt peliin hirmuisen määrän sisältöä, täysin ilmaiseksi vieläpä. Hyvä työ kannattaa palkita ja samalla napata plakkariin peli, joka raivostuttaa, naurattaa ja koukuttaa. Kuten eräs Steam-peluri totesi: ”hieman terveellisempi vaihtoehto crack-addiktiolle”.
Lisää aiheesta
Automation: The Car Company Tycoon Game -ennakko (PC)
Enter the Gungeon puhkuu nopeatempoista räiskintäpotentiaalia (Linux, Mac, PC, PS4)
Jäät sulavat mutta pilkkipelissä kausi vasta alkaa – Ice Lakes julkaistaan huomenna
Sähkötupakka saattaa johtaa Flappy-riippuvuuteen
