Day of the Tentacle Remastered vie yhä täysillä mukanaan (Mac, PC, PS4)

27.03.2016 18:57 Miikka Lehtonen

Tekijä: Double Fine
Julkaisija: Double Fine / Sony
Testattu: PC Windows 10, Intel Core i5-4670k, 16 Gt muistia, GeForce GTX 970
Saatavilla: Mac, PC, PlayStation 4
Laitevaatimukset: PC Windows 7 tai uudempi, 1,7 GHz tuplaydinprosessori, 2 Gt muistia, GeForce GTX 260
Pelaajia: 1
Muuta: ladattava peli, hinta 14,99 euroa
Pelin kotisivu: http://dott.doublefine.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen

Lucasarts tehtaili kunnian vuosinaan monia kaikkien aikojen parhaiden seikkailupelien joukkoon kuuluvia klassikkoteoksia. Itse nostaisin tämän huikean listan aivan kärkisijoille vuonna 1993 julkaistun Day of the Tentaclen.

Aika ei ole koskaan ollut yhtä otollinen joko verestää muistoja tai tutustua tuoreeltaan tähän klassikkopeliin, kiitos erinomaisen – joskaan ei täydellisen – uusintaversion.

Kun Sony ja Double Fine ilmoittivat julkaisevansa HD-uusintaversion Day of the Tentaclesta, olin onneni kukkuloilla. Tim Schaferin ja Dave Grossmanin legendaarinen seikkailupeli kun on kaikkien aikojen suosikkipelejäni, joten tilaisuus pelata sitä entistä ehompana kuulosti liian hyvältä ollakseen totta.

Tämä kannattaa myös pitää mielessä juttua lukiessaan. Vaikka miten yritän, en voi olla Day of the Tentaclen kanssa täysin objektiivinen. Kyse kuitenkin on rakastamastani pelistä, ja vieläpä sellaisesta, jota olen pelannut ensimmäistä kertaa 22 vuotta sitten. Minun on siis mahdoton sanoa, miten peli toimisi ensikertalaisen perspektiivistä. Mutta minun perspektiivistäni se toimii edelleen täysillä.

Takaisin… kartanoon!

Day of the Tentacle (1993) on jatko-osa Maniac Mansionille (1987), sille Lucasfilm Gamesin legendaariselle seikkailupelille, joka oli firman historian toinen seikkailupeli Labyrinthin (1986) jälkeen. Maniac Mansionissa kolme teiniä tunkeutui hullun tohtori Fredin kartanoon pelastamaan siepattua ystäväänsä. Talossa seikkailijoita odotti tohtori Fredin sekopäisen perheen ohella muun muassa pari jättimäistä mutanttilonkeroa, jotka olivat ihan OK-tyyppejä, kunhan heihin tutustui.

Muutamaa vuotta myöhemmin Bernard – eräs alkuperäisen pelin hahmoista – joutuu palaamaan kartanoon, sillä Purppura lonkero on ottanut hörpyt tohtori Fredin viemäriputkesta, joka sattuu puskemaan ulos radioaktiivista lientä. Liemi mutatoi lonkeron ja tekee tästä mielipuolisen maailmanvalloittajan. Tämä pitäisi tietenkin estää ja sehän onnistuu parhaiten sammuttamalla viemäripumppu ennen kuin Purppura ehtii juoda siitä. Eli eilen.

Tohtori Fredillä on onneksi kellarissaan tilanteeseen sopiva aikakone (joka on rakennettu vanhasta kuplavolkkarista ja ulkohuusseista), joten Bernard lähtee kämppäkavereidensa kanssa aikamatkalle pelastaakseen maailman. Kaikki menee tietenkin mönkään: rockista pitävä roudari Hoagie päätyy Amerikan itsenäisyysjulistuksen kirjoitustilaisuuteen, sekopäinen lääkisopiskelija Laverne taas synkkään tulevaisuuteen, jossa lonkerot ovat valloittaneet maapallon ja orjuuttaneet ihmiskunnan.

Pelaajan täytyykin hyppiä eri ajassa jumissa olevien hahmojen välillä saadakseen aikakoneet korjattua, kolmikon palautettua nykyaikaan ja Purppuran lonkeron suunnitelmat estettyä. Mutta milläs korjaat sähköä vaativan aikakoneen vuonna 1776?

Day of the Tentacle on humoristinen seikkailupeli, joka ottaa kaiken irti kolmesta ajankohdastaan. Vuodessa 1776 väännetään vitsiä George Washingtonista ja muista Amerikan itsenäisyyden isähahmoista, tulevaisuudessa taas tieteiskirjallisuudesta. Siinä välissä nauretaan aikamatkailukliseille ja yleisen toimivalle huumorille.

Nykyään, ties miten monetta kertaa kuultuna, suurin osa Day of the Tentaclen vitseistä menee osastoon ”hymyilyttää ja vähän naurattaa”, mutta mukaan mahtuu muutamia sellaisiakin leiskauksia, jotka naurattivat kunnolla edelleen. Aikanaan pidin pelistä ja sen huumorista hirvittävästi, joten tuorein silmin peliä lähestyvä saanee rahoilleen vastinetta, kunhan pitää Tim Schaferin ja Dave Grossmanin nörttihenkisestä ja viittauksia vilisevästä huumorista.

Day of the Tentacle on myös suunnittelultaan erinomainen peli. Puzzlet eivät ole helppoja ja vaativat usein aivojen vinksauttamista sarjakuvalogiikan puolelle, mutta missään vaiheessa peli ei degeneroidu ”kokeile kaikkea kaikkeen kunnes jotain toimii MUTTA MIKSI, HELVETTI VIE EN TAJUA!” –tasolle, kuten moni 90-luvun seikkailupeleistä. Totaalijumiinkaan ei oikein voi jäädä, sillä peli kertoo joka vaiheessa selvästi, mitä pitäisi tehdä. Pelaajan vastuulle jää vain keksiä, miten. Tarjolla on myös runsaasti vinkkejä hahmojen dialogin ja esineiden kuvausten muodossa. Haastava, mutta toimiva peli, siis.

Puhtaasti pelinä puhuttaessa arvostan itse Day of the Tentaclen aivan parhaiden seikkailupelien joukkoon, eikä se status ole siitä vuosien varrella hiipunut. Peli on hauska, hyvin kirjoitettu, haastava ja sujuva. Mutta entäs HD-uusintaversio. Onko siitä mihinkään?

Ristiriitainen remasterointi?

Day of the Tentacle oli oiva kandidaatti HD-uusintaversiota varten, sillä peli tehtiin otolliseen aikaan moista proggista varten. CD-ROMit olivat yleistyneet siinä määrin, että Day of the Tentaclestakin julkaistiin kokonaan puhuttu versio. Vaikka alkuperäinen peli pyöriikin alhaisella 320×200 pikselin resoluutiolla, Lucasartsin graafikot piirsivät kaikki pelin taustat ja hahmot kynällä ja paperilla, mistä ne sitten digitoitiin matalaresoluutioisiksi peligrafiikoiksi. Niinpä potentiaalia oli vaikka mihin, kun kehitystiimillä vielä oli pääsy alkuperäisiin kehitysmateriaaleihin.

Tulokset ovat hieman ristiriitaiset. Lyhyt versio on se, että Day of the Tentacle näyttää siltä, miltä sen muiston ruusuisten lasien läpi muisti aina näyttäneenkin. Taustat ovat nättejä ja Lucasfilmin vinksahtanut sarjistyyli toimii kympillä. Hahmot sen sijaan näyttävät vähän siltä kuin joku olisi lyönyt kehiin jonkun emulaattorista lainatun grafiikkafiltterin ja vähän siistinyt lopputulosta Photoshopissa. En usko, että näin on toki tehty, mutta siltä efekti suoraan sanoen näyttää.

Sekin on hieman ristiriitaista, että hahmoille ei ole tehty uusia animaatioframeja, vaan animaatiot koostuvat yhä verrattain harvoista ruuduista. Nyt resoluutio on vain korkeampi kuin ennen. Itse en tästä piittaa, sillä kuten sanoin, Day of the Tentacle näyttää siltä, miltä se muistojeni grafiikkafiltterin läpi ajettuna aina näytti muutenkin. Mutta nyt siis oikeasti. Jos kuitenkin haluaa nähdä, miltä se peli OIKEASTI vuonna 1993 näytti, yhden napin painallus vaihtaa pelin lennosta alkuperäiseen grafiikkatilaan.

Pelin käyttöliittymä on uusittu fiksusti. Alkuperäinen versio tarjoaa yhä ne ruudun alalaidan verbit, joita voi yhdistellä vieressä näkyviin mukana olevia esineitä kuvaaviin ikoneihin tai pelimaailman kohteisiin. Uusitussa versiossa ei ole mitään näkyvää käyttöliittymää, mutta kun klikkaa hiiren oikealla napilla esinettä, sen ympärille ilmestyy verbiympyrä, joka näyttää kaikki mahdolliset esineeseen käytettävät toiminnot.

Mukana on myös ”vääriä” vaihtoehtoja, jotka eivät yksinkertaisesti toimi tai tuottavat vain hassuja interaktioita, joten pelaaminen ei ole mitään läpihuutojuttua. Modernisoidussa versiossa on myös mahdollisuus korostaa kaikkia ruudulla olevia esineitä, joita voi käyttää. Näin ei tarvitse koskaan pikselijahdata ympäri ruutua ja ihmetellä, mikä taustan esineistä on poimittava ja mikä ei.

Wanhan Day of the Tentacle –fanin perspektiivistä uusintaversion parasta antia ovat läpipeluun myötä aukeava taidegalleria sekä kehittäjien kommenttiraita. Kommenttiraidalla Dave Grossman, Tim Schafer ja monet muut peliä kehittämässä, piirtämässä tai säveltämässä olleet kertoilevat muistoja ja tarinoita pelin kehityksen vaiheista. Tiesitkö esimerkiksi, että alkuintron piirsi Lucasfilm Gamesilla kesätöissä ollut harjoittelija? Alkuintroa, samoin kuin monia muitakin huoneita, hahmoja ja grafiikoita taas voi ihastella eri kehitysvaiheissa taidegallerian kautta. Peliä vuosikausia rakastaneelle ja pelanneelle tällainen materiaali on kultaakin arvokkaampaa.

Niin hyvä kuin odottaa voi?

Haluaisin sanoa, että fiilikseni Day of the Tentacle HD Remasterin suhteen ovat ristiriitaiset. Että kehittäjien olisi pitänyt tehdä sitä, tätä tai tuota. Että olisin odottanut vähän enemmän. Mutta kun en voi. Day of the Tentacle on yhä pelinä erinomainen ja ansaitsee paikkansa seikkailupelien kaanonin huippusijoilla. Se on oikeasti genrensä klassikko, ja sen voi todeta ilman nostalgian ruusunpunaisia lasejakin.

Uusintaversio taas on suunnilleen niin hyvä kuin se voisi olla. En ole itse varma, olisinko edes halunnut, että hahmojen animaatiofraamien määrä olisi moninkertaistettu tai että peliä olisi muuten modernisoitu liikaa. Olisiko se enää ollut Day of the Tentacle? Koska nyt se on juuri sitä. Se on Day of the Tentacle sellaisena kuin ”muistin” sen olevan. Ja se vei minut yhä täysillä mukanaan.

P.S. — Ed Edisonin tietokoneella voi yhä pelata Maniac Mansionia.