Uusimmat

RalliSport Challenge 2 -ennakko (Xbox)

21.04.2004 00:00 Muropaketin toimitus

Ruotsalainen DICE on iskemässä kultasuoneen – toistamiseen. eDome sai testattavaksi ennakkoversion RalliSport Challenge 2:sta.

RalliSport Challenge 2 on jatkoa ensimmäiselle RalliSportille, joka oli yksi Xboxin parhaimpia julkaisupelejä – ja myös myi hyvin. RSC 2 tekee pesäeroa kilpailijoihinsa ja edeltäjäänsä Xbox Live -nettipelillä. Muita rallipelejä ei ole mahdollista pelata netissä, mutta RalliSport 2:ssa Live-tuki on ollut mukana suunnittelun alkuvaiheista lähtien. Tämä näkyy muun muassa siten, että heti profiilin valinnan jälkeen pelaajalta kysellään halua kirjautua Liveen. Lisäksi pelin aikana näkyy Live-valikko oikeassa yläkulmassa.

Ennakkoversiossa Live-pelailu ei vielä onnistunut, mutta teoriassa kaikki vaikuttaa hyvältä. Pelimuotoja on viisi, joista tutuin on Rally – perinteistä rallia, voittaja on nopeimman ajan kellottanut. Crossoverissa kaksi huimapäätä kiertää kahdeksikon muotoista rataa vastakkaisilla puolilla. Kenties hauskimmassa pelimuodossa, Hill Climbissä, kivutaan vuoren rinnettä ylöspäin. Iceracing, pelin vaikein kilpailumuoto, pistää pelaajat jääradalle sudittelemaan voitosta. Rallycross on ratapohjaista rallattelua.

Enintään 16 pelaajaa voi mitata rallitaitojaan keskenään. Odotettavissa on huimia kisoja, joista ei puutu jännitystä. Xbox Live -pelejä voi etsiä kattavilla säädöillä Optimatchin avulla. Peliseuraa voi hakea muun muassa vahinkomallin perusteella. Hostaajat voivat pakottaa kaikille pelaajille manuaaliset vaihteet ja jopa sisäkuvakulman, jos niin haluavat. System link -tuki on myös mukana ja samalla konsolilla pääsee huristelemaan neljä pelaajaa split screenissä.

Kontrollit ovat kunnossa. Ajotuntuma on hyvä, vaikka en uskalla väittää sitä paremmaksi kuin Colin04:ssa tai WRC 3:ssa. Realistista kyytiä RalliSport 2 ei anna, mutta ajaminen on tarpeeksi uskottavaa. Monen kymmenen metrin ilmalennot tosin hymyilyttävät kerta toisensa jälkeen. Pienet esteet eivät pysäytä auton menoa totaalisesti, mutta kyltteihin ei silti kannata törmätä – vauhti kokee pienen kolauksen. Jos mutkasta mennään ulos, valkoisella napilla saa kätevästi palautettua auton oikealle reitille.

Törmäilystä ja kolhimisesta rangaistaan auton hajoamisella. Ikkunat pirstaloituvat ja ovet aukeilevat kovissa kurveissa, eikä konepeltikään pysy paikoillaan. Vauhdintunne on hyvä. Kisatapahtumien välillä on jonkin verran säätömahdollisuuksia experteille, mutta ainakin ennakkoversiossa auto korjataan jokaisen pätkän jälkeen täyteen trimmiin automaattisesti, joten mekaanikoksi ei tarvitse ryhtyä.

RalliSport Challenge 2 näyttää upealta, vaikka ennakkoversion grafiikassa on vielä paljon puutteita. Pahimmat kilpakumppanit Colin04 ja WRC 3 jäävät silti imemään RSC2:n pakokaasuja. Puita on paljon, yksityiskohdissa ei ole säästelty, ja pöly lentää. Pölypilvet voivatkin tuoda oman lisänsä myös moninpeliin, sillä takapuskurissa kiinni olevat autot eivät todellakaan näe rataa tarkasti. Sadekelikin näyttää hyvältä, vaikka tuulilasin vesipisarat eivät täysin vakuuta. Kuvakulmat ovat hyvät, ja tällä kertaa pääsee ohjaamoonkin.

Teknisesti RalliSport 2 ei vielä ennakkoversiossa ollut täydessä loistossaan. Monet radoista ja pätkistä nykivät, eivätkä minuutin mittaiset lataustauot ansaitse kiitosta. DICE on kuitenkin luvannut, että nykiminen on julkaisuversiossa muisto vain, ja lupaus on helppo uskoa. Osa radoista ja erikoiskokeista ei hidastele ollenkaan, joten nykivien ratojen korjaaminen ei liene ylitsepääsemätön urakka.

Radat eivät pohjaudu virallisiin rallitietoihin, mutta ne ovat erittäin pelattavia. Niillä on myös jonkin verran elämää – esimerkiksi lintuparvi lähtee lentoon auton kaahatessa paikalle. Nuottisysteemi on parempi kuin muissa rallipeleissä, koska nuotteja näytetään usein kaksi limittäin, eikä vain yhtä kerrallaan. Aivan täydellinen tämäkään ei ole, mutta askel oikeaan suuntaan. Toinen hyvä juttu on, että pause-tilan jälkeen peli ei jatkukaan heti, vaan vasta sekunnin viiveellä. Näin pelaaja ehtii asennoitua oikein ja laittaa kaasun pohjaan.

Vaikka RalliSport 2:n odotetuin uutuus on Xbox Live -tuki, ei yksinpelinkään tarvitse hävetä. Uramoodi ei ole pelkkää rallia, vaan sinne on ripoteltu myös muita pelimuotoja. Lisäksi pelaaja voi itse valita, mihin tapahtumaan osallistuu seuraavaksi. Kisoihin pääsy riippuu pelaajan urapisteistä, joita kertyy hyvistä sijoituksista. Tapahtumissa saattaa olla yksi erikoiskoe Ruotsista, toinen Monte Carlosta ja kolmas Argentiinasta – vaihtelua piisaa, mikä pitää pelin tuoreena.

RalliSport 2:lla ei ole virallista lisenssiä, joten pelaajat kisaavat tuntemattomia kuskeja vastaan – ellei sitten huomaa pelin tekijätiimin ja kuskiluettelon välisiä yhteyksiä. Ennakkoversiossa on mukana myös herra nimeltä ”E Fries”. Yksinpelissä riittää pelattavaa moneksi viikoksi. Vaikeustaso tuntui vaihtelevan liian helposta liian vaikeaan, mutta eiköhän sekin saada kuosiin pelin ilmestyessä kauppojen hyllyille.

Ennakkoversio jätti erittäin hyvän vaikutelman. Ainoa kysymysmerkki on Xbox Live -toimivuus. Jos se saadaan kuntoon, mikään ei pidättele RalliSport 2:n voittokulkua toukokuussa.

Joel Kinnunen

Muropaketin uusimmat