Splinter Cell (PC)

12.03.2003 00:00 | Muropaketin toimitus

Nyt sitä saa, nimittäin PC:n Splinter Celliä. Kyseessähän on yhden Xboxin huippupelin PC-käännös, jota on odotettu kuin kuuta nousevaa. Xboxin parhaaksikin peliksi tituleerattu Splinter Cell tarjoaa pelaajalleen annoksen hiiviskelyräiskintää, ja näin ollen peli taistelee pelaajien rahoista yhdessä Metal Gear Solidin kanssa. Mikään ei tietenkään estä ostamasta molempia pelejä. Miten Xbox-pelaajia lumonnut mestariteos on sitten kääntynyt tietokoneelle?

PC:n Splinter Cellin tarina ei eroa alkuperäisestä Xbox-versiosta millään lailla. Pelaaja asetetaan Third Echelon järjestössä toimivan huippuunsa koulutetun Yhdysvaltain erikoisagentti Sam Fisherin rooliin ja lähetetään taisteluun cyber-terrorismia ja muita Yhdysvaltoja uhkaavia tahoja vastaan. Erilaiset vakoilu- ja tuhoamistehtävät pyörittävät Samia ympäri maapalloa. Maailmankiertueensa aikana pelaaja ehtii tutustumaan mm. Venäjään ja Myanmariin. Pelin juoni ei loppupeleissä ole mikään kovin erityinen, mutta se toimii kuitenkin jonkinlaisena verukkeena herra Fisherin toimille ja matkoille mitä mielenkiintoisimpiin tapahtumapaikkoihin. Pelin edetessä tarinaan tulee muutamia mutkia, mutta kovin vetovoimaiseksi se ei muutu missään vaiheessa. Tämän takia pelin kampanja tuntuu paikoitellen vain peräkkäin lätkityiltä tehtäviltä, eikä niinkään suuremman tavoitteen eteen taistelemiselta. Tämä ongelma vaivaa etenkin pelin alkua. Myöhemmin yksinpelikampanja alkaa jo tuntua vähän yhtenäisemmältä kokonaisuudelta.

Pelin alussa tutustutaan Samin liikevalikoimaan ja pelin kontrolleihin pienen harjoitteluosuuden muodossa. Samin liikevalikoima on varsin kattava, sillä hyppäämisen, hiipimisen, juoksemisen sekä kyykistymisen kaltaisten perusliikkeiden lisäksi Sam osaa tehdä tuplahypyn seinää apunaan käyttäen, jäädä kahden lähekkäin olevan seinän väliin vihollisten päiden yläpuolelle, ja tarpeen vaatiessa myös ihmiskilpien käyttö onnistuu. Forced cooperationiksi nimetty lähestymistapa on varsin hyödyllinen, sillä kuristusotteeseen napatut viholliset voi tarpeen vaatiessa kolkata tajuttomaksi ilman, että muut viholliset sitä kuulevat. Silloin tällöin vastustajilla on hallussaan tärkeää informaatiota, jonka he kyllä kertovat mielellään tuntiessaan pistoolin piipun ohimollaan.

Pimeys on Samin paras ystävä. Viholliset eivät nimittäin tunnu huomaavan pimeydessä kyykkivää pelaajaa ennen kuin tämä on aivan pahisten nenän edessä. Mikäli pimeyttä ei ole tarjolla vakiona, voi sitä yrittää luoda ampumalla lähistöllä olevat lamput rikki tai yksinkertaisesti painamalla valojen virtakytkintä. Pimeässä täysin sokeilta tuntuvat viholliset ovat avuttomia, ja salainen agenttimme voi hoidella tehtäviään rauhassa, hämärä- ja lämpönäkölaseja apunaan käyttäen. Hämäränäkölasit luovat valoa pimeisiin paikkoihin, mutta tekevät valoisat alueet ikävän kirkkaiksi. Lämpönäkölaseilla voi puolestaan tarkkailla lähistöllä olevia lämmönlähteitä, käytännössä vihollissotilaita. Erikoislasien lisäksi Samilla on käytössään useita vimpaimia, jotka kuuluvat jokaisen vakoojan peruskalustoon. Tiirikalla saa ovet auki, kuituoptiikkakameralla voi katsella avaimenreiästä, mitä seuraava huone pitää sisällään, ja laser-mikrofonilla voi kuunnella esimerkiksi seinän takana olevien vihollisten höpinöitä.

Vaikka peli keskittyy pääosin hiiviskelyyn ja vihollisten katseiden välttelyyn, vastaan tulee väkisinkin tilanteita, joissa on tartuttava aseeseen. Samin vakioase on äänenvaimentimella varustettu pistooli, ja pelin edetessä pelaaja saa käyttöönsä mm. kranaatteja sekä rynnäkkökiväärin. Tilanteen käydessä kuumaksi voi edessä tapittavan vartijan napata ihmiskilveksi, jolloin vihollisten liipasinsormi syyhyää normaalia vähemmän, osuisihan huonosti tähdätty luoti omaan toveriin. Ihmiskilpien käyttö ei ehkä moraalisesti ole täysin oikein, mutta sodassa ja Splinter Cellissä kaikki on sallittua.

Splinter Cellin PC-versio on ulkoasultaan samaa tasoa Xbox-painoksen kanssa. Kyseessä on siis yksi PC:n upeimmista peleistä, jonka valaistusefektit ovat jotain aivan uskomatonta. Jokainen valonlähde käyttäytyy realistisesti hahmojen ja esineiden pinnalla. Varjotkin lankeavat aivan kuin tosielämässä. Pelin Xbox-version arvostelussa todettiin, että sanat eivät riitä kuvaamaan valaistusefektien tasoa, ne pitää nähdä itse. Sama pätee myös tähän tietokoneversioon.

Yksi konsoli-pc -käännöstyön tärkeimpiä alueita on kontrollien vääntäminen näppäimistölle sopiviksi. Tässä tapauksessa kontrollit toimivat erinomaisesti. Näppäimistö+hiiri -yhdistelmä toimii lähes yhtä hyvin kuin padillä pelaaminen. Aivan alkuperäisen Splinter Cellin ohjattavuuteen PC-käännös ei yllä, mutta lähellä kuitenkin ollaan. Sen minkä peli häviää kontrolleissa, se ottaa takaisin tallennusjärjestelmässä. Xboxilla pystyi tallentamaan vain ennalta määrätyissä tallennuspisteissä, minkä takia samaa kohtaa joutui paikoitellen sahaamaan uudestaan ja uudestaan vähän liiankin kanssa. PC-painoksessa voi kuitenkin tallentaa milloin haluaa, ja se on tervetullut uudistus.

Tämän pelin kohdalla pitää paikkansa myös sanonta ”ei omena kauas puusta putoa”. Splinter Cellin PC-versio on nimittäin alkuperäisen Xbox-painoksen kaltainen hitti, joka mykistää erittäin hyvin toteutettujen valaistusefektien ja loistavan pelattavuuden ansiosta. Oikeastaan ainoa miinus tulee siitä, että peli on hieman liian lyhyt, eikä uudelleenpeluuarvoa liiemmin ole. Ensimmäisellä pelikerralla Splinter Cell on kuitenkin sen verran addiktoiva kokemus, että se on ehdottomasti ostamisen arvoinen.

— Mikko Matilainen