Uusimmat

Throne of Darkness (PC)

02.05.2001 01:54 Jukka O. Kauppinen

Historiallisesta toimintaseikkailusta pitäville on luvassa kiintoisia hetkiä Click Entertainmentin tuoreimman pelin parissa, sillä siinä siirrytään menneisyyden uumeniin keskimääräistä erikoisemmissa merkeissä. Throne of Darknessissa on lähdetty Diablon näköisistä lähtökuopista, ja siirretty tapahtumat muinaiseen Japaniin.

Pelaaja ohjaa samuraijoukkoa joka pyrkii kostamaan daimionsa murhan ja tuhoamaan valtakuntaa riivaavan pahan. Pelaaja matkaa joukkoineen kentästä ja tehtävästä toiseen taistellen pahan sotureita vastaan, peliympäristön, tapahtumapaikkojen ja vihollishahmojen perustuessa vanhoihin japanilaisiin myytteihin.

Pelistä voidaan vetää paljon yhteyksiä Diablo-peleihin, ja se todennäköisesti tuleekin vetoamaan paljon faneihin. Onhan tekijäjoukon taustalla useitakin vanhoja Blizzard Entertainmentin jäseniä, jotka ovat olleet mukana niin Diablon kuin Diablo II:kin kehittämisessä. Muutoinkin joukko yhdistää kokemusta sekä tietokonepeli- että tv-alalta. Moni tekijöistä on työskennellyt useissa pelialan yrityksissä tai esimerkiksi tv-sarjojen animaattoreina, suunnittelijoina ja tuottajina. Kaikkineen yrityksellä vaikuttaakin olevan poikkeuksellisen monipuolinen väki, jolla uskaltaa tarttua vaikeampaankin haasteeseen.

Japanin historiaan uppoutuvan toimintaseikkailun luonti on kuitenkin uskalias hyppy. Etenkin kun tekijät eivät tyydy pelkkään tutun kopiointiin, vaan yrittävät luoda genreen myös jotain omaa.

Tuntuvin käytännön ero muihin saman tyyppisiin peleihin löytyy hahmojen ohjauksessa. Tässä kun ohjataan neljää hahmoa yhtaikaa – reaaliajassa. Kontrolleja ei ole kuitenkaan toteutettu tyypillisellä ”yritän ehtiä naputtaa jokaiselle omat käskynsä” –hässäkällä, vaan taisteluiden ohjaus hoituu koko joukolle annettavilla yhteiskäskyillä. Hahmot taistelevat automaattisesti niiden mukaan, mutta pelaaja määrää kohteet ja komentaa muodostelman ja taistelutaktiikan. Näin eri hahmojen taistelukyvyt ja aseet tulevat käytetyksi parhaalla mahdollisella tavalla, ja tekijät kehuvatkin että ”tässä pelilajissa ei ole koskaan nähty yhtä täsmällistä ohjausta ja koordinointia pelaajan ja tietokoneen ohjaamien samuraiden välillä.”

Myös moninpeli tulee löytymään, joko lähiverkon tai Internetin kautta. Enimmillään mukana voi olla 35 pelaajaa. Moninpelissä taistellaan itse pääpahaa, Dark Warlordia ja hänen apulaisiaan, vastaan kukkulan kuningas-tyyppiseti, kun neljään joukkueeseen jakaantuneet pelaajat yrittävät tuhota Dark Warlordin ensimmäisenä. Ihmispelaajat voivat toki olla myös Warlordin puolella, mikä takaa tiukat verkkotaistelut sillä voittajaksi selviytyy Warlordin tuhoava joukkue.

Diablovaikutteisena toimintaseikkailuna Throne of Darknessilla on jo valmis ja erittäin laaja kohdeyleisö. Kaikki tutut ainekset löytyvät: on taisteluja, tutkimista, esineiden keräämistä, taikoja, hahmojen kehittämistä, monia erilaisia peliympäristöjä ja niin edelleen. Mutta se lisäksi tekijät vaikuttavat yrittävän tosissaan siirtää peliin historiaa, tarujen havinaa ja omaperäistä henkeä. Länsimaalaisille ihmisille Japanin ikivanha historia ja kulttuuri ovat usein tutut vain hämärästi, joten toivottavasti peliprojekti onnistuu tavoittamaan ihmiset. Onhan esimerkiksi reaaliaikastrategia Shogun esimerkki siitä, että ihmiset ovat valmiit hyväksymään erikoisemmankin ympäristön tarjoavat pelit, jos ne vain ovat oikeasti hyviä pelejä pelkän hypen sijaan.

Throne of Darkness perustuu ikivanhaan japanilaiseen legendaan, joka kertoo shogun Kira Tsunayoshin, Yamaton valtakunnan ylimmän sotaherran, lankeamisesta demonien valtaan, valtakuntaa näin kohdanneesta sodasta ja hävityksestä sekä pahuutta vastaan taistelleista sankareista.

Pelin julkaisee Sierra. Viimeisimmän tiedon mukaan se olisi tulossa syksyllä elo-syyskyyssa.

Linkkejä ja tiedostoja

Kehittäjä Click Entertainment
Pelin virallinen kotisivu
Julkaisija Sierra Studios

MOV-formaatissa oleva traileri, 6 Mt.