Yakuza (PS2)
Mitä ihmettä Yakuzalle tapahtui? Kun pelistä ensi kertaa vuosi ensi kertaa tietoa julkisuuteen, sen piti olla Japanin vastike Grand Theft Autolle, mutta paremmalla juonella varustettuna.. Useiden lykkäysten, viivästysten ja selitysten jälkeen peli on vihdoin täällä, eikä tulos muistuta juuri lainkaan alkuperäisiä lupauksia.
Levyltä paljastuu Grand Theft Japanin sijaan vauhdikkaalla juonella varustettu mätkintäpeli, jossa häpäisty yakuzan sotilas yrittää hankkia kunniansa ja elämänsä takaisin. En ole pettynyt, päinvastoin.
Pelin käsikirjoituksesta on vastannut Japanissa valtavaa suosiota nauttiva rikoskirjailija Hase Seishu. Täten ei olekaan ihme, että tarina sijoittuu Japanin alamaailmaan ja tuntuu ainakin ulkopuolisen silmin uskottavalta. Päähenkilömme on Kazuma, erään yakuza-klaanin nuori kovanaama. Kaverin unelmana on perustaa oma klaani yhdessä parhaan ystävänsä ja tyttöystävänsä kanssa.
Suunnitelmat menevät pian mönkään, sillä eräs saman klaanin päämiehistä iskee silmänsä Kazuman kullanmuruun ja sieppaa tämän omia tarkoituksiaan varten. Kuumapäinen Nishki lähtee pelastamaan tyttöä ja ampuu klaanipäällikön. Hyväsydämisenä miehenä Kazumi ottaa syyt niskoilleen ja lähtee istumaan kymmenen vuoden murhatuomiota. Kun hän palaa linnasta, maailma on muuttunut. Nishki on noussut valta-asemaan ja hänelle on noussut jotain päähän. Kaupunki ja yakuza-klaani ovat kovin erilaiset.ja jJoka puolella odottaa selkäänpuukottajia ja vihamiehiä. Tästä alkaa koston kierre.
Turpaan vaan ja onnea
Itse peli on yhdistelmä Rockstarin mestariteoksia ja vanhoja old school -mätkintäpelejä. Kazumi juoksentelee ympäriinsä pienillä, rajatuilla alueilla, joissa hän voi puhua ihmisten kanssa, vierailla kaupoissa ja käyttää ympäristöstä löytyviä esineitä. Ihmiset reagoivat pelaajaan ja tämän tekemisiin. Jotkut puhelevat itsekseen ohi mennessään, toiset taas kommentoivat Kazumin tekosia tai tulevat suoraan juttusille. Tätä kautta on mahdollisuus avata sivutehtäviä, kunhan osaa pitää korvansa auki.
Ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin, vastaan hiihtää vihamielistä väkeä. Yakuzan rivit ovat kymmenessä vuodessa rakoilleet ja kaduilla suhaa porukkaa, joita kunniasäännöt eivät kiinnosta. Lisäksi murhatun klaanipäällikön liittolaiset ovat asettaneet Kazumin hengelle hinnan, jota monet yrittävät lunastaa.
TappeluKun on tappelun aika, systeemi osoittautuu yksinkertaiseksi, mutta toimivaksi. Kazumilla on käytössään heikko ja voimakas lyönti, sidonta ja mahdollisuus lukittua viholliseen tai suojata itseään. Näitä yhdistelemällä saa aikaan kaikki pelin useista hyökkäystavoista.
Kombot luonnollisesti onnistuvat ja kasvattavat Kazumin fiilismittaria. Kun se ylittää tietyn pisteen, monet kokemuksen kautta avattavista erikoiskyvyistä tulevat käyttöön. Vihollisia mätkimällä saa kokemusta, jota sijoitetaan Onimusha-tyyliin kolmelle erikoisalueelle. Näillä, joilla voi parantaa hahmon ominaisuuksiaan ja opetella uusia kykyjä.
Tappelun suurin ongelma on suorastaan onneton kamera, joka ei tunnu pysyvän millään menossa mukana. Yhteen viholliseen lukittumalla saa tilanteen haltuunsa, mutta samalla menettää näköpiiristään kaikki muut viholliset. Tämä voi toki olla realistista, mutta hauskaa tai pelattavuutta auttavaa se ei todellakaan ole.
Lisäharmina Kazumin elintärkeä fiilismittari kuihtuu olemattomiin pienimmästäkin läpsäisystä. Alun puhaltamalla kaadettavia vihollisia vastaan tämä ei haittaa, mutta loppua kohti vastaan tulee porukkaa, joita ei saa kanveesiin ilman vahvimpia hyökkäyksiä. Itku on lähellä ja kirosanat lentävät kuin pelin käsikirjoituksessa konsanaan.
Vihollisilla on nimittäin tapana murtaa Kazumin suojaus heikolla, mutta silti kaatavalla hyökkäyksellä. Tämän jälkeen pelaajaa pompotellaan ympäriinsä kuin Killer Instinctissä konsanaan. Sama toimii vihollisiakin vastaan, joskin heillä on kavereita apunaan.
Kokonaisuutena tappelu toimii riittävän hyvin, mutta olisi kaivannut lisää virittelyä. Monet kohtauksista ovat nyt paljon vaikeampia kuin niiden olisi pitänyt olla, koska pelaaja joutuu vihollisten lisäksi painimaan peliä itseään vastaan.
Homma toimii
Kokonaisuutena Yakuza on hauska peli. Vaikka valtaosa ajasta meneekin tapellessa, siinä sivussa ehtii tutkia kovin segamaista maailmaa. Kaupoista ja kujilta löytyy toimivia peliautomaatteja, uhkapeliluolia ja paljon muuta sivupuuhaa.
Pelin käsikirjoitus menee hetkittäin näin pyöreäsilmäiselle ulkomaan paholaiselle käsittämättömäksi, mutta oletettavasti melodraama ja karvaat loukkaukset toimivat. Kauneusvirheenä jenkkiversiossa tarjolla ollut alkuperäinen ääniraita puuttui ainakin arvostelukappaleesta. Siitä on ilo kaukana kun Ö-luokan jenkkiteinit yrittävät vääntää japanilaista termistöä suuhunsa sopivaksi.
Surkeasta ääninäyttelystä huolimatta pelin juoni ja käsikirjoitus osoittautuivat sen suurimmiksi vahvuuksiksi. Vaikka osa suurimmasta melodraamasta meneekin yhteisen kulttuuripohjan puuttumisen vuoksi ohi, juonikuviot pitivät tehokkaasti koukussaan ja antoivat pelin tapahtumille merkitystä. Näemmä ammattilaisiin panostaminen kannattaa tälläkin osa-alueella. Toivottavasti kirjailijoita hyödynnetään pelialalla jatkossa enemmänkin, sen sijaan että käsikirjoitus nakitettaisiin vähiten työllistetylle suunnittelijalle.
Yakuza on kulkenut pitkän matkan alkuperäisestä visiosta kauppojen hyllyille. Yllätys oli melkoinen kun peli ei ollutkaan Japanin GTA, mutta ehkä näin on parempi. Huonoja Grand Theft Auto -kopioita markkinoilta löytyy ihan riittämiin, hyviä skrollaavia tappelupelejä ei niinkään. Pienistä virheistään huolimatta Yakuza on juuri sitä.
Tekijä: SEGA
Julkaisija: SEGA
Testattu: PlayStation 2
Saatavilla: PlayStation 2
Pelin kotisivu: http://www.sega.com/gamesite/yakuza/
