Uusimmat

Anteeksipyytely ei auttanut – Nettipelin käyttäjämäärät romahtivat

26.07.2018 20:41 Teemu Purhonen

Xaviant-studiolla ei todellakaan mene hyvin, sillä sen pelit eivät tunnu kiinnostavan yhtään ketään.

Kuten aiemmin uutisoimme, on studio The Culling -pelien takaa aikamoisessa liemessä. The Culling 2 julkaistiin aiemmin tässä kuussa ja se on niin huono peli, että Xaviant-pelitalo päätti pyytää anteeksi ja vetää se kokonaan pois markkinoilta.

Studio ilmoittikin keskittyvänsä alkuperäiseen The Culling -peliin laittamalla tarjolle sen version, joka ilmestyi aivan ensimmäisenä sen saapuessa early accessiin vuonna 2016.

Tavoitteena oli saada pelaajat takaisin Cullingin pariin.

Valitettavasti suunnitelma ei toiminut, sillä tietojen mukaan peliä pelasi eilen vaivaiset 31 pelaajaa. Tänään peli on ehtinyt kiinnostaa kuutta pelaajaa.

Xaviant on luvannut julkaista The Culling -pelin ilmaisversiona, mutta sen ilmestymisaikataulusta ei ole tietoa.

Teemu Purhonen

”Muropaketin kannet aukesivat edessäni vuonna 2017, josta lähtien olen nauttinut työskentelystä pelipuolen piinkovien ammattilaisten kanssa. Olen aiemmin kirjoittanut Mikrobitin lisäksi myös musiikkimedioihin, kuten Sueen, Rumbaan ja Nuorgamiin. Rakastan scifiä ja indie-pelejä, ja palvon Iain M. Banksia ja Disco Elysiumia. Muropaketin ulkopuoliseen elämääni kuuluu tinnituksen lihottaminen täydellistä äänitaajuutta etsiessä.”

Muropaketin uusimmat