Uusimmat

Call of Juarez The Cartel – jaa väkevää oikeutta Meksikon huumeparoneille

04.03.2011 12:14 Jukka O. Kauppinen

Puolalaisen Techland-studion luoman Call of Juarez -pelisarjan seuraava osa on taatusti firman suurin hitti koskaan, ainakin jos pelin aiheuttamasta kohusta voidaan mitään päätellä. Teosta kun on vaadittu kiellettäväksi niin Yhdysvalloissa kuin Meksikossa, minkä lisäksi pelin on väitetty esittelevän huumemaailmaa niin glamöörinä, että nuoriso oikein villiintyy ja säntää suinpäin rikollisen alamaailman upeisiin kuvioihin.

Tuskin se nyt ihan noinkaan menee.

No, Ubisoft ja Techland ovat joka tapauksessa raottaneet verhoa pelin edestä.

The Cartel yhdistää jokseenkin oudon kuuloisesti villin lännen maailmaa ja teemoja nykypäivään sijoitettuun toimintaseikkailuun. Ja tarjoilee kaiken länkkäriräiskinnän merkeissä.

Tarina alkaa, kun kuviteellinen huumekartelli tekee pommi-iskun amerikkalaista poliisiasemaa vastaan. Sadat kuolevat ja amerikkalaiset viranomaiset pelkäävät, että huumekartelli on soluttanut poliisit omilla agenteillaan. Niinpä viranomaiset pistävät kaiken peliin ja lähettävät huumeparonien perään itsenäisen iskujoukon, joka ei kaihda keinoja näiden tuhoamiseksi.

 

Lisää upeita pelivideoita (e)Domen videokanavalta osoitteesta https://www.youtube.com/user/wwweDomenet

Matkan varrella kolme sankaria kohtaa niin omia historian demoneitaan kuin huumeparonien iskujoukkoja. Matka vie ryhmän Los Angelesista aina meksikolaiseen Juarezin kaupunkiin, joka on todellisuudessakin yksi maailman pahimmista huumeliigojen taistelutantereista. Juarezia on kutsuttu jopa maapallon murhapääkaupungiksi, jossa huumesodissa kuolee jopa lähemmäs 10 000 ihmistä vuosittain.

Call of Juarez The Cartel saattaakin astua tarinallaan monille kipeille varpaille. Ja on niin tehnytkin, sillä Meksikon parlamentin jäsen Enrique Serrano on jo ehtinyt vaatia koko pelin kieltämistä Meksikossa.

Peli julkaistaan kesällä 2011.

Lisätietoja: www.callofjuarez.com

Lisää aiheesta

Call of Juarez (PC, 360)

Call of Juarez: Bound in Blood (PC, PS3, 360)

Poliisipäällikkö hermostui Call of Juarezista: ”peli ihannoi huumekartelleja”

Lue myös

Bulletstorm (PC, PS3, Xbox 360)

Deus Ex: Human Revolution – salat avautuvat haastattelussa (osat 1-3)

Hullu mies asensi kaikki Windows-versiot toistensa päälle

Nintendo 3DS – jättitestissä 3DS:n julkaisupelit