Uusimmat

Dark Souls III kestää vain alle kaksi tuntia – osaavissa käsissä

02.04.2016 20:00 Juho Anttila

Dark Souls -sarjan pelit ja hengenheimolaiset tunnetaan vaikeina peleinä, joihin fanit saavat upotettua parhaimmillaan kymmeniä, ellei jopa satoja tunteja aikaa. Kun peli on hallussa, läpäisy sujuu kuitenkin tarvittaessa huomattavasti nopeammin.

Sarjan uusin osa, Dark Souls III julkaistiin Japanissa viime viikolla. Vaikka teos on näinkin tuore, kovimmat pelimiehet tekevät jo nopeusennätyksiä sen parissa. Jung Ho Min -niminen pelaaja on saanut läpäisyyn vaadittavan ajan viilattua jo alle kahteen tuntiin, tarkemmin sanottuna 1 tuntiin ja 42 minuuttiin.

Luonnollisesti pelin läpäiseminen noinkin nopeasti vaatii esimerkiksi pomovastustajien ohittamista aina kun se vain on mahdollista sekä kaikkien mahdollisten erikoiskikkojen hyödyntämistä. Suoritus on joka tapauksessa yhtä aikaa vaikuttava ja masentava.

Lienee turha erikseen korostaa sitä, että oheinen video sisältää spoilereita.

Lähde: Polygon

Lisätietoja: www.darksouls3.com

Lisää aiheesta

Dark Souls III – pian VHS:llä, lähimmässä videovuokraamossasi!

Dark Souls 3:n konsoliversio on parhaimmillaan 30 FPS — eikä usein edes sitä

“Dark Souls 3 tuntuu paluulta juurille” – lue ensikosketus!

Juho Anttila

Muropaketin uusimmat