DJ Heron keräilyversio sisältää pöydän
Collector’s Editionien lisäkrääsät ovat tasoltaan hyvin vaihtelevia. Jokaista hienoa lisuketta kohti joku tunkee peliinsä mukaan niin käsittämätöntä krääsää, että suorastaan hirvittää. Pari viikkoa sitten puhuimme Modern Warfare 2:n pimeänäkölaseista, mutta DJ Hero lähestyy asiaa hieman toisesta suunnasta.
DJ Heron keräilyversio, kotoisammin Renegade Edition, sisältää jos jonkinlaista krääsää. Mukana tulee kahden CD:n kokoelma Eminemin ja Jay-Z:n musiikkia, jota ei ole Activisionin mukaan kuultu aiemmin muualla. Paketti sisältää myös hieman tavallista reteämmän DJ Hero -ohjaimen.
Koko roska toimitetaan metallisessa kuljetuslaatikossa, joka muuttuu hetkessä ”esiintymislavaksi”, joka näyttää enemmänkin pöydältä. Surkuhupaisaa? Hillittömän hienoa? Oma reaktioni heiluu kahden ääripään välissä. Jokaisella on varmasti kotonaan jo ennenkin pöytä, joka toimii pelin kanssa mainiosti vaikka siinä ei välttämättä olekaan DJ Hero -logoa. Toisaalta tätä keräilybonusta voi ainakin käyttää, toisin kuin 99% sen veljistä.
Hinnasta ei vielä ole ollut puhetta, mutta koska muovisoitinten kanssa myytävät musiikkipelit maksavat yleensä lähemmäs 100 euroa, voisin melkein veikata, että Renegade Editionin hinta on kolminumeroinen.
Lisää aiheesta
Eminem ja Jay-Z heiluvat DJ Herossa ja puhuvat projektista
Haluavatko kaikki olla tiskijukkia?
Lue myös
Arvostelu: Tiger Woods PGA Tour 10 (PS3, Wii, 360)
Räppää poppipellet tainnoksiin – Rapstar tulee