EA yllätti iloisesti: Dead Space siirtyi lähemmäs! (päivitetty)
Jos olet kuin meikäläinen, olet odotellut EA:n Dead Space -kauhupeliä pitkään ja hartaasti. Harmaa maanantaiaamu toi hyviä uutisia, sillä peliä on siirretty – mutta kerrankin lähemmäs! Innokkaimmat ehtinevät täten pelaamaan pelin läpi jo Halloweeniksi.
Alkuperäisten suunnitelmien mukaan Dead Space piti julkaista lokakuun 31. päivänä, joka amerikkalaisessa maailmassa tunnetaan myös Halloweeninä. Nyt kävi kuitenkin niin, että peli nähdäänkin kaupoissa jo 23.10. Lykkäys ei ole suunnaton, mutta toki silti tervetullut. Myös PC-versio ilmestyy samana päivänä.
EA:n edustaja selitti tapahtunutta lyhytsanaisesti. ”Päätös tehtiin siltä pohjalta, että peli saatiin valmiiksi odotettua nopeammin. Koska olemme viettäneet jo kuukausia kiilloitellen peliämme, se on kohta valmis pelottelemaan pelaajia halki Britannian.” Odotettavasti peli voi pelotella myös ei-brittejä, mutta kommentit oli osoitettu englantilaiselle C+VG-saitille.
Dead Space on noussut reilun vuoden aikana naurunaiheesta monien ykkösodotukseksi. Kun EA vuosi sitten ilmoitti tekevänsä kaikkien aikojen kauhupelin, heitä eivät luultavasti uskoneet edes heidän omat mummonsa. Kevään ja kesän aikana demottu peli kuitenkin vaimensi kriitikot ja teki allekirjoittaneeseenkin lähtemättömän vaikutuksen.
Lisää aiheesta
Avaruudessa kaikki kuulevat laserkiväärisi – Dead Space uusissa kuvissa
Dead Space –avaruuskauhusta myös sarjakuva
Dead Space – avaruuskauhua ensi vuonna
Viikon videojysäys: Dead Space, Alone in the Dark, Haze, GTA4 ja paljon muuta
Lue myös
Amerikassakin demoillaan: NVScene-partyn tulokset
Aarteita pelihistorian hämäristä 3: Sinclair Spectrum