Uusimmat

Gears of War 2 jättää väliin Saksan ja Japanin

23.10.2008 16:55 Jouni Mäki-Panula

Microsoftin mukaan Gears of War 2:a ei julkaista lainkaan Saksassa ja Japanissa. Uutinen ei toki hetkauta suomalaispelaajia suuntaan eikä toiseen, mutta yhdistettynä päivän toiseen peruutusuutiseen kertoo silti edelleen siitä, että sensuuri elää ja voi hyvin. Turhankin hyvin.

Saksan osalta taustalla lienee maan tiukka videopelisensuuri, jonka vuoksi ensimmäistäkään Gears of Waria ei julkaistu alueella. Japanin kohdalla päätös on kuitenkin mysteeri, sillä ensimmäinen Gears of War toimi yhtenä Xbox 360:n myyntivalttina muuten hiljaisella markkina-alueella.

Konkreettisia perusteluja päätöksille ei esitetty.

Lähde: No Gears of War 2 release for Japan or Germany.

Lisää aiheesta

Gears of War 2 kultaan

Valitusvirret Gears of War 2:n väkivaltaisuudesta alkoivat jo

Gears of War 2 sopii myös tyttöystäville

Yarr, piraatit iskivät taas! Gears of War 2 saaliiksi reilusti ennakkoon

Lue myös

Massiivimoninpelien konsolikäännökset EA:n harkinnassa

Wiikon vanha: Bruce Lee

Muropaketin uusimmat