Uusimmat

Guitar Hero World Tour ladattavalla lisäsisällöllä ja monipuolisemmalla kitaralla

26.05.2008 12:15 Mikko Rekola

Vielä tänä vuonna kauppoihin saapuvasta musiikkipelin jatko-osasta on julkaistu kasa uutta tietoa. Mukavimmat uutiset koskevat Wii:n omistajia, sillä heille on tulossa mahdollisuus ladata lisäsisältöä kilpailevien laitteiden tavoin. Vielä ei kuitenkaan annettu tietoa mihin kappaleet tullaan tallentamaan. Konsolin oma muisti käy nopeasti vähiin, varsinkin jos latailee useampia kappalepaketteja.

Toinen mielenkiintoinen uutinen on kitaran muodonmuutos. Jo alkuviikosta kerrottiin, että muovista kitaraa muutetaan vastaamaan esikuviaan. Tarkkasilmäisimmät ovat tiirailleet ensimmäistä kuvaa uudesta soitinkokoelmasta. Lehdistökuvasta voi nähdä 10 painiketta soittimen kaulassa. Tämä on kaksi kertaa enemmän kuin vanhoissa soittimissa. Virallista vahvistusta painikkeiden kasvaneelle lukumäärälle ei kuitenkaan toistaiseksi ole saatu.

World Tour on suositun pelisarjan neljäs osa. Peli ilmestynee kauppoihin vielä kuluvan vuoden aikana. Sarjan aiemmat osat ovat nauttinee suuresta suosiosta. Ne ovat myyneet yli 14 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa.

Lähde: Guitar Hero 4 Wii to Support DLC, Guitar hero 4 gets more complex guitar?

Lisää aihesta

Guitar Hero III: Legends of Rock (PC, PS2, PS3, Wii, 360)

Jam Sessions (DS)

Pelikuvaa Guitar Hero: On Tour –taskukitaroinnista

Lue lisää eDomesta

Atarin perustaja väittää keksineensä keinot piratismin tappamiseen

Capcom testaa lähteekö anime hakkaamalla

Capcom tuottaa pelielokuvia

eDomen arvosteluviikko: Agon, Bomberman, City Life, Dynasty Warriors 6, Euro 2008, Wii Fit