Uusimmat

Hardcorepelaajien kasuaalipeli tahkosi tuohta

27.03.2009 12:55 Jukka O. Kauppinen

PlayStation 3:lle yksinoikeudella julkaistu Pixeljunk Eden todisti vaihteeksi järkähtämättömästi, että raskaamman sarjankin pelaajille suunnatut kasuaalipelit voivat olla häikäiseviä menestyksiä. Q-Gamesin trancea ja tasoloikkaa yhdistävä relapeli näet nettosi kehityskustannuksensa jo 24 tunnissa. Pelkkinä nettilatauksina.

Siis mikä Pixeljunk Eden?

Se on peli, jota on vaikea kuvailla sanoilla. Pelaaja on kuin pikkuruinen otus suuressa puutarhassa, yrittäen kerätä puutarhassa lentelevistä otuksista aineksia puutarhansa kasvattamiseen ja kehittämiseen. Mutta mikään puutarhuripeli se ei silti ole. Pikemminkin fysiikkapohjainen tasoloikka erikoisin keinoin, erikoisin tavoittein.

Erikoisuudessaan se on myös miellyttävä rentoutumisväline. Pelaaminen on visuaalisesti äärimmäisen tyyliteltyä ja sisällöllisesti nautittavaa puuhailua, joka olisi tosin vielä miellyttävämpää ilman ruudulla tikittävää aikarajoitusta. Jos tätä saisi pelailla kaikessa rauhassa, kiireettä ja nauttien, elämys olisi täydellisen rentouttavaa puuhailtavaa, jonka parissa ajatukset selkenevät raskaan työpäivän jälkeen.

Hieno ja omaperäinen outopeli siis.

Vaikka peli onkin alkujaan suunniteltu enemmänkin kasuaalipelien ystäville, niin sen rento ja viehättävä meininki on ollut myös raskaan sarjan pelaajien mieleen. Niinpä pelin nauttima menestys onkin veikeää, käsittämättömän äkillisestä suosiosta puhumattakaan.

Pixeljunk Edeniin julkaistaan ensi kuussa lisää pelattavaa.

Lähde: PixelJunk Eden profitable within 24 hours

Lue myös

Arvostelu: ShellShock 2:Blood Trails (PS3, 360)

Elven Legacy halusi olla Fantasy Generalsin jatko-osa

Heavy Metalin seksipimut antavat padille kyytiä

Tältäkö näyttää Fallout Online?

Wiikon wanha: Pinball Dreams

Muropaketin uusimmat