Uusimmat

Hyvää syntymäpäivää, Sega Megadrive!

29.10.2008 15:38 Miikka Lehtonen

Tänään ollaan historiallisten hetkien ääressä. Tasan 20 vuotta sitten julkaistiin pelikone, jonka parissa moni tämänkin saitin lukijoista vietti nuoruutensa. Samalla konsoli jäi myös Segan viimeiseksi todelliseksi jättimenestykseksi. Matkan varrelle mahtui paljon hienoa.

Moni voi nyt raapia ajastuksen suhteen päätään, sillä Megadriveähän ei Suomessa vuonna 1988 todellakaan nähty. Ajat olivat tuolloin sen verran erilaiset, että vajaan parin vuoden aukko Japanissa 29.10.1988 tapahtuneen japanilaisen julkaisun ja 30.11.1990 tapahtuneen eurojulkaisun välillä oli ihan normaalia.

Sega Megadrive jäi suomalaispelaajien muistoihin niiden tasohyppely- ja räiskintäpeliensä ohella myös erinomaisten urheilupeliensä ansiosta. FIFA ja NHL olivat nimenomaan juuri Megadrivellä parhaimmillaan eikä Super Nintendon tökkiviä versioita pelannut Erkkikään.

Megadriven jälkeen tie oli pelkkää alamäkeä Segalle. Megadriveen julkaistut lisälaitteet, kuten Mega-CD tai 32X, jäivät vaille suunnatonta suosiota ja jälkimmäinen parista oli todellinen farssi. Hirvittävän hintainen lisälaite ei tuonut Megadrive-omistajille kuin pari sinänsä hienoa vektoripeliä aikana, jolloin Saturn ja PlayStation olivat jo horisontissa.

Ei kuitenkaan muistella niitä huonompia hetkiä, vaan fiilistellään nostalgisten Megadrive-mainosten ja videoiden parissa. Olihan konsoli kuitenkin ”16-bitti, alansa hitti”, kuten kamalassa suomalaismainoksessa räpättiin.

Kenties kaikkien aikojen ensimmäinen Megadrive-mainos:

Genesis does what Nintendon’t:

Sonicuuuu!

Ja myös näin:

Tavallista karumpi esittelyvideo:

Lisää aiheesta

Hyvää syntymäpäivää, videopelit!

SEGA Megadrive Collection (PS2)

Segan klassikkopelit yksissä kuorissa

Lue myös

Arvostelu: Sid Meier’s Civilization IV: Colonization (PC)

Dead Space – PC-kuvagalleria

Laajakuvapelaaminen parrasvaloissa