John Carmack puhuu Ragen PlayStation 3 -ongelmista
Kyllä viime viikolla taas konsolisotureita huvitti ja ahdisti, kun useat nettisaitit uutisoivat id:n tulevan Rage-pelin versioiden välisistä eroista. Tietojen mukaan PlayStation 3 -versio pyörisi puolta takkuisemmin kuin veljensä, mutta id-guru John Carmack lupaa, että näin ei tule käymään.
Viime viikon kohu-uutiset saivat alkunsa Edge-lehden tiedoista, joiden mukaan PC:n ja Xbox 360:n Raget tulisivat pyörimään 60 FPS:n nopeudella, kun taas PlayStation 3:lla olisi tyytyminen puolta hitaampaan vauhtiin. John Carmack tunnustaa, että lehden tiedot pitävät tällä hetkellä paikkansa, mutta kyse on siitä, että PlayStation 3 -versio on vielä hieman vaiheessa.
”Olemme suunnitelleet tämän 60Hz peliksi. Odotamme, että peli myös pyörii sillä nopeudella kaikilla alustoilla”, Carmack on kertonut samaisessa Edge-lehden jutussa, josta siis vain osa on uutisoitu netissä. Lisää samaista juttua lukemalla voi kuitenkin aistia, että Carmackilla tulee olemaan kädet täynnä töitä, mikäli hän aikoo pitää lupauksensa.
”PlayStation 3 on tällä hetkellä muita perässä, jos puhutaan tehoista, joita saamme siitä irti. Kone on osittain hieman hitaampi, ei siitä pääse mihinkään. RSX-yksikkö on hitaampi kuin 360:lla. Prosessorit ovat suunnilleen samanlaiset, mutta 360:lla on helpompi jakaa taakkaa osiin ja sen kanssa olemme nyt painineet PlayStation 3:lla.”
Aikaa Carmackilla ja hänen tiimillään on, sillä Rage ilmestyy aikaisintaan vasta ensi vuonna.
Lisää aiheesta
Linux ei kiinnosta John Carmackia
Moottorisahat kuumaksi, Doom 4 on tulossa!
Hiljaisuus päättyi: vino pinoa infoa id:n Ragesta
Lue myös
Pirate Bay -kauppa melkein valmis, Hollanti pisti saitin boikottiin