Uusimmat

Kiinalainen kaivosyhtiö on ostamassa RuneScape-kehittäjän

16.03.2016 13:00 Miikka Lehtonen

Sarjassamme ”uutiset, joita en olisi ehkä osannut odottaa”, Kiinasta kuuluu uutisia kummia. Paikallinen kaivosyhtiö on nimittäin ostamassa RuneScape-pelistä tuttua Jagexiä 300 miljoonan taalan hintaan. Jagex on vahvistanut, että se on aloittanut neuvottelut kiinalaisen kaivosjätin kanssa, mutta niitä odotellessa bisnekset jatkuvat kuin normaalistikin.

”Jagex on varhaisissa vaiheissa neuvotteluissaan Shandong Hondan kanssa, mutta haluamme korostaa, että neuvottelut eivät välttämättä johda mihinkään. Jos ne kuitenkin tuottavat tulosta, ne voivat mahdollisesti antaa meille pääsyn aasialaisille markkina-alueille hyvin korkealla tasolla”, firman edustajat visioivat.

Kyseessä ei ole mitenkään hirvittävän shokeeraava käänne, sillä RuneScape on hyvin suosittu MMO maailmanlaajuisesti ja myös Kiinassa. Kiinan omien markkinoiden suunnatessa nopealla tahdilla kohti viemäriä paikalliset suuryritykset ovat suunnanneet katseitaan kohti ulkomaiden markkinoita joskus ihan rehelliset bisnesintressit mielessään ja toisinaan tarkoituksenaan siirtää rahoja ulos Kiinasta ohi tiukan valuuttavientivalvonnan.

Olivat syyt mitkä tahansa, sopii toivoa, että mahdolliset kaupat eivät vaikuta RuneScape-pelaajien elämään ainakaan negatiivisessa mielessä.

Lähde: MCV

Miikka Lehtonen

Muropaketin uusimmat