Uusimmat

Kirotut saavutukset

04.03.2010 10:36 Juho Anttila

Pelejä pukkaa nykyään markkinoille sellaista tahtia, ettei päivätyössä käyvä pieni ihminen ehdi millään pelaamaan kaikkea. Aika on kortilla etenkin peliarvostelijoilla, jotka eivät aina pääse valikoimaan, mitä ja mihin laitteeseen kulloinkin ladataan. Onneksi kalenteriin avautuu silloin tällöin vielä ihan omaa aikaa, jonka voi käyttää miten lystää.

Istahtaisiko vihdoinkin PC:n äärelle pelaamaan Witcheriä, ottaisiko pitkästä aikaa lomaa elämästä Civilizationin parissa vai tahkoaisiko retrohengessä kakkospleikkarin kesken jääneitä klassikoita? Mieli tekisi, mutta ei pysty, koska mistään näistä ei jaeta saavutuksia. Mitä ihmettä? Mistä lähtien virtuaaliegoa pönkittävä pistelaskuri on määrännyt, mitä minä tahdon pelata?

Erityisen oudolta tällainen tuntuu, kun vilkaisee, mitä sieltä pistetililtä mahtaakaan löytyä. Jos pelaaminen olisi huippu-urheilua, ei suorituksellani päästäisi edes piirinmestaruussarjaan. Silti ne täysin käyttökelvottomat saavutukset jaksavat kiinnostaa.

Saavutusten takaa löytyy vinkeä logiikka. Pelaaminen on kilpailua. Itseä vastaan, pelin asettamia haasteita vastaan ja lopulta myös muita ihmisiä vastaan. Menestystä on hauska mitata erilaisten merkkipaalujen avulla. Jaetaanhan urheilussakin mitaleja, eivätkä ne ole palkintoina sen hyödyllisempiä.

Hyvin suunnitellut saavutukset vahvistavat pelistä saatua mielihyvää. Vaikean pomotaistelun voittaminen tuntuu kivalta, mutta vielä tyytyväisempi olo valtaa mielen, kun iloinen kilahdus ilmoittaa tilille tipahtaneesta palkinnosta. Yhtäkkiä kotiin vietäväksi on muutakin kuin pelkkä tarina. Jotain virtuaalisuudessaankin kestävää ja konkreettista.

Saavutukset ohjaavat myös pelikäyttäytymistä. Nyt minulla onkin syy valita vaikeampi vaikeustaso ja nuohota pelialueen kaukaisimmatkin nurkat. Minut huijataan omalla suostumuksellani kiskomaan ostamastani tuotteesta irti enemmän haastetta ja pelitunteja. Se ei voi olla huono asia, paitsi silloin, kun se hemmetin viimeinen höyhen ei löydy sitten ei niin mistään.

Kaikki hyvin tähän saakka, järjestelmä on hieno ja palkitseva. Vaan nyt ne pirulaiset ovat tunkeutuneet jo sellaiselle tietoisuuteni alueelle, jonka olisin halunnut pitää itselläni. Huomaan ahdistavan usein valitsevani itseäni vähemmän kiinnostavan pelin siksi, että siitä saa saavutuksia.

Onneksi en ole ongelman kanssa yksin. Pelien tekijätkin ovat huomanneet saavutusten tenhon. Harvassa ovat ne nykypelit, joissa ei jaettaisi palkkioita ja saavutuksia. Jos teos ei pääse osaksi jotain jo olemassa olevaa järjestelmää, väsätään peliin sitten omat saavutuslaskurit.

Orpojärjestelmät eivät vain sytytä. Vertailukelpoisuus pelistä toiseen on liian tärkeää. Steam-achievementitkin kiinnostavat vain silloin, kun niihin on Team Fortressin tapaan liitettyä pelillisiä bonuksia. Lopulta kentällä on vain kaksi varteenotettavaa kilpailijaa. PlayStationin trophyt ovat kivoja, mutta Microsoftin achievementit ovat ylitse muiden.

Kieltäydyn tunnustautumasta Bill Gatesin aivopesemäksi xbotiksi. Pidän aivan liikaa PlayStation 3:n yksinoikeuspeleistä, mutta silti on pakko todeta realistisesti, että pisterintamalla Sonya viedään pässin lailla. Keräänhän minä trophyjäkin, mutta ei minulla ole aavistustakaan, kuinka monta pokaalia virtuaalisesta palkintokaapistani löytyy. Achievement-pistemääräni muistan sen sijaan numeron tarkkuudella. Mitä parasta, niitä saa joskus myös PC-peleistä. Kylmän looginen osa mielestäni huutaa: ”Säälittävää!”

Täydellisessä maailmassa olisi olemassa vain yksi metapeli ja virtuaalinen kohtauspaikka, jonne pelaajien eteneminen harrastuksensa parissa tallettuisi pelialustaan katsomatta. Harmi, että sellaista tuskin pääsee syntymään. Saavutukset ovat nousseet salakavalasti asemaan, jossa ne vaikuttavat jopa ostopäätöksiin, eikä hyvää bisnestä kannata pilata solidaarisuudella.

Kyyninen kapinoisi vastaan ja julistaisi pisteet merkityksettömiksi, mutta kyynisyys on harvoin tie onneen. Itse pelaan muiden syiden ohella saadakseni harrastuksestani mielihyvää ja onnistumisen elämyksiä. Jos joku taho kykenee tarjoamaan minulle sellaisia käyttäen katalyyttinä toimivaa saavutusjärjestelmää, kiitän kauniisti ja valitsen sen pelin, jota pelaamalla saan täyteläisimmän kokemuksen. Tuli se sitten saavutuspisteiden avustuksella tai ilman.