Mutant Football League epäonnistui Kickstarterin rahoitustavoitteessa
Sega Mega Drive-konsolille vuonna 1993 julkaistu Mutant Football League on yksi urheilupelien klassikoista. Alkuperäisen pelin kehittäjä Michael Mendheimin käynnistämä Kickstarter-rahoitus pelisarjan palauttamisesta ruuduille sai kuitenkin vaisun lopun.
Mutant Football Leaguen uusintaversio olisi tuttuun tapaan tarjonnut amerikkalaista jalkapalloa verellä ja suoltenpätkillä höystettynä. Yhteisörahoitusta kertyi kuitenkin kaivatun 750 000 dollarin sijaan vain 141 821 dollaria.
Moisella rahalla olisi luotu isompikin indie-projekti, mutta MFL ei ollut ihan pikkupeli. Kehittäjä kertoi budjetin sisältäneen muun muassa 325 000 dollarin palkkakulut, 75 000 dollarin Kickstarter- ja Amazon-välityspalkkiot sekä 70 000 dollarin lisenssimaksut.
Alkuperäispeli
Michael Mendheim kirjoitti Kickstarter-sivulle miettivän uutta suunnitelmaa yhdessä tukijoidensa kanssa, jotta peli näkisi vielä joskus päivänvalon.
Aikoinaan suurta suosiota nauttinut peli onkin nyt veitsen terällä. Julkaisivat eivät kiinnostuneet pelistä, eikä yhteisörahoituskaan tuonut onnea.
Mutant Football League ei ole ainoa väkivaltaisemman fantasiaurheilugenren edustaja. 90-luvulla samaa menoa nähtiin muun muassa Mutant League Hockey-, Brutal Sports Football-, Brutal Sports Hockey, Speedball- ja Combat Basketball –peleissä. Väkivaltaurheilun kunniasta ja punaista lippua heilutetaan tänään ennen kaikkea PC:lle julkaistuissa Blood Bowl –peleissä.
Lähde: http://www.kickstarter.com/projects/mendheim/mutant-football-league
Lisää aiheesta
Blood Bowl – verta pahvikentällä
Lisää väkivaltafutista – Blood Bowl 2!
Unohtakaa Football Manager, Blood Bowl muuttuu manageripeliksi!