Natseja, natseja ja vielä vähän natseja: arvostelussa Wolfenstein: The Old Blood!
Natseja, natseja, kuolleita natseja. Emme me lepäile, haudasta nousemme.
Natseja, natseja, kaikille natseja. Omasi tuu ampumaan!
Näin Kummelin sakkolaulua mukaillen voisi kuvailla Wolfenstein: The Old Bloodia. Siinä kun riittää natseja. Eläviä, kuolleita, eläviä kuolleita. Panssareihin pukeutuneita, liekinheittimillä varustettuja. Natseja. Koko rahalla ja vähän ylikin. Joko riitti? Matsille ehkä ainakin!
Karsitusta tarinasta huolimatta Old Bloodin ammuskelussa on onneksi munaa useamman omeletin tarpeisiin, eikä parempaa hurmehippaa ole räiskintäpelien saralla saatu vielä tänäkään vuonna. Kuvitteelliset toisen maailmansodan aseet, joita New Orderissa käytettiin vain muutaman alkukohtauksen aikana, muodostavat nyt pelin koko arsenaalin. Edeltäjänsä tapaan kaikkia torrakoita voi kanniskella reteästi kahdessa kädessä ja ammuskelu on silkkaa iloa.
Valitettavasti aseet ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta 40-luvun henkeen kuorrutettuja versioita New Orderin vastaavista, mikä tekee uuden tappovehkeen löytämisestä aina vähemmän jännittävää.
Lue toki kuitenkin koko arvostelu!
