Neuvostoliittolaisten ohjussukellusvenemiehistöjen luksusta: uima-allas, sauna ja pelihalli
Ripaus historiaa: kylmän sota oli jokseenkin jäätävää aikakautta, jolloin koko planeetan tulevaisuus oli monta kertaa hiuskarvan tai rikkonaisen releen varassa. Merkittävä osa kylmän sodan ensi-iskujen ydinasepotentiaalista lipui lähes äänettä valtamerten pinnan alla, ohjussukellusveneissä.
Ohjusveneiden rooli oli ennen kaikkea pelotteessa. Sekä Yhdysvalloilla että Neuvostoliitolla oli jatkuvasti merellä partioivia ydinohjuksilla varustettuja aluksia merellä. Näin molemmat tiesivät, että jos kärhämä kuumenee, tuhon ohjukset singahtavat jostain yllättävästä paikasta mitättömällä ennakkovaroituksella. Veneistä voitiin tehdä niin sodan yllättävät ensi-iskut kuin lähettää viimeiset kosto-ohjukset, kun kotimaa palaa raunioina.
Ohjusveneet viettivät merellä kuukausia yhteen mittaan, joten niiden varustetaso oli myös tavanomaisia sukellusveneitä parempi. Olivathan miehistötkin alansa huippua, joten heitä piti hemmotella. Ja maailman suurimmassa sukellusveneessä, neuvostoliittolaisissa Typhoon-luokan ohjusveneissä, luksus oli neuvostomitassa yltäkylläistä. Aluksen varusteisiin näet lukeutuivat kahdenkymmenen ballistisen ydinohjuksen lisäksi muun muassa uima-allas, sauna ja pelihalli.
Pelihalli? Kyllä. Varusteenaan ihan aitoja neuvostoliittolaisia kolikkopelejä:
Neuvostoliitossa eli itse asiassa varsin virkeä elektroniikka- ja kolikkopeliteollisuus, jonka luomuksia on nähty aikoinaan Suomessakin, ainakin Linnanmäellä. Mutta on se vain viehättävää ajatella, että neuvostoliittolaisille sukellusvenemiehistöille on annettu pelattavaksi sukellusvenepelejä. Niin sööttiä.
Oheinen kuva ja lisää Typhoon-historiaa löytyy Imgurissa julkaistusta artikkelista.
Lue juttu: Project 941 Akula (NATO Typhoon)
Lisää neukkupeleistä alla olevista jutuista:
Neuvostoliittolaiset Elektronika-pelit videolla
Sain ystäväni kautta käsiini toisenkin Electronican ja hienoisen inspiraatiohetken myötä päätin kokeilla niiden videokuvaustakin. Palatkaamme nyt yhdessä punatähden alle, 80-luvulle:
Neuvostoliittolaiset Nintendo-kloonit ovat suorastaan suloisia
Game & Watch -pelikoneet olivat 80-luvulla maailman ensimmäisiä käsikonsoleita. Kukin laite oli oma, yksinkertainen pelinsä ja voi että ne olivatkin tuolloin hyviä. Jopa niin hyviä, että ne päätettiin kopioida Neuvostoliitossa.
Neuvostoliittolaiset kolikkopelit ovat upeaa bonkkia
Connal Hughes vieraili taannoin Moskovassa ja etsi reittinsä kaupungin uumenissa sijaitsevaan neuvostoliittolaisten videopelien museoon. Opiskelijoiden perustama ja ylläpitämä museo tarjoilee häikäisevän väläyksen pelihistoriaan rautaesiripun takaa.
Neuvostoliitto raivostui Suomelle: Raid Over Moscow oli räikeä provokaatio
Neuvostoliiton suurlähetystön lähetysneuvos näet totesi virallisessa Suomen hallitukselle osoitetussa puhuttelussaan, että Raid Over Moscow -peliä ja erityisesti MikroBitti-lehden arvostelua pidettiin yhtenä räikeimmistä Neuvostoliiton vastaisista provokaatioista sotien jälkeen.