PlayStation 4 kärsii toimitusongelmista ainakin kesään saakka
Olisipa mukavaa saada television alle hurisemaan uudenkiiltävä pelikonsoli. Näin ajattelee moni, mutta haluttua laitetta ei välttämättä löydykään kaupan hyllyiltä. Xbox One -konsoli ilmestyy Suomessa vasta syksyllä. Kilpailija Sony puolestaan kärsii maailmanlaajuisista toimitusongelmista.
PlayStation 4 -pomo Andrew House kertoi GDC-messuilla, että firma ei tällä hetkellä pysty vastaamaan kunnolla konsolinsa valtavaan kysyntään. Housen ennustuksen mukaan tilanne tuskin korjaantuu ennen kesää. Sitä ennen oman PlayStation 4 -konsolin löytäminen vaatii onnea ja ahkeraa eri kauppojen tarjontatilanteen seurantaa.
Viimeisimpien myyntitietojen perusteella PlayStation 4 johtaa Xbox One -konsolia selvästi. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua merkittävästikin odotettujen pelijulkaisujen kautta. Sony sai juuri pihalle oman inFamous: Second Son -pelinsä, kun taas kehuttu Titanfall on piristänyt merkittävästi Xbox One -myyntejä.
Lähde: Wall Street Journal
Lisää aiheesta
PlayStation 4 -konsolin hinta pompsahti Kanadassa
PlayStation 4 rikkoi jo kuuden miljoonan konsolin rajan
Huhupartio: PlayStation 4 ohitti jo Wii U:n kokonaismyynneissä