Uusimmat

Resident Evil 5:n ruumiinpalaset karkuteillä

14.03.2009 11:52 Jukka O. Kauppinen

Capcom järjesti toissapäivänä mainion promotapahtuman Resident Evil 5 -pelilleen. Ehkä liiankin mainion. Meno oli näet niin hurjaa, että osa sivullisista järkkyi ja jokunen osallistuja kalppi tiehensä saaliineen. Homma näet keskittyi irtojäseniin ja verisiin ihmisruumiinpalasiin.

Capcom piilotti Lontoossa Trafalgarin aukion läheisyyteen ihmisruumiiden kappaleita. Toki tekosellaisia. Niiden löytäjiä pyydettiin saapumaan Westmininster Bridgelle ja huutamana ”Kijuju! Kijuju!”

Esimerkiksi löydetyistä käsistä sai kaksi pistettä, keskivartaloista kolme ja päästä viisi. Eniten pisteitä saanut voitti loman Afrikassa.

Hyvin meni ja skaba oli verinen suksee, paitsi yksi ongelma vähän jäi haittaamaan. Ruumiinkappaleet olivat näet niin pahuksen makeita, että osa löytäjistä mieluummin pölli ne kuin keräsi pisteitä.

Toisaalla puolestaan sadat innokkaat pelaajat kampasivat Trafalgarin ympäristöä ja raahasivat verisiä ruumiinkappaleita pitkin Lontoota ja kerääntyivät parlamenttitalon nurkalle, kauhistuneiden turistien iloksi. Eipä ihme että poliisitkin saapuivat paikalle alta aikayksikön.

Niin, ja ne pöllityt ruumiinosat. Niitä ei kannata ainakaan nuolla tai säilyttää pesemättä, sillä ruumiinosat on valeltu… kananverellä. Kanan! Ei tekoverellä. Vaan kananverellä.

Resident Evil 5 saikin vähintäänkin gorensa arvoista näkyvyyttä.

Toisaalla peli on saanut lievästi hämmentävää näkyvyyttä, kun eräälläkin ihan kotimaisella peliarvostelijalla menivät rotutohtori- ja rasismiväittämät häikäisevällä tavalla sivuraiteille. Hauskaa analyysiä aiheesta Hommaforumilla. Poliittinen korrektius, sepä vasta jännä asia.

Lähde: Resi 5 body part competition a bloody success, says Capcom

Lue myös

Capcom tuo klassiset Resident Evilit Wiille

GameCube-vuodet masensivat Nintendo-guru Miyamoton

Korealainen Warcraft III -ammattilaispelaaja teki muhkean pelisopparin

Pelit tappavat -kampanjan rahoittavat kilpailevat viihdejätit

Red Orchestra: täyttää vuosia, sai päivityksen, roima viikonloppualennus

Muropaketin uusimmat