Rintama – rajoittamatonta lautapelisotaa ilmaiseksi
Kimmo Penttilä loi ensimmäiset versiot Rintama-sotalautapelistään jo vuosikymmen sitten. Peliä on sen jälkeen hiljalleen hiottu ja viritelty, lopputuloksen ollessa Rintama vuosimallia 2012. Harrastepuuhasteluna tehty lautapeli on kaiken lisäksi ihan ilmainen ja sen voi ladata tekijän pelisivuilta. Rintaman tarina ei ole kuitenkaan jäämässä vielä tähän, jos hyvin käy, vaan sen jatkokehitystä voi vauhdittaa rahallisesti.
Tekijän pelikuvausta lainaten:
Rajoittamaton sota on saanut alkunsa, eikä kukaan oikein tunnu tietävän miten. Rintamilla voimiaan mittelee neljä erilaista osapuolta, joilla kaikilla on omat syynsä käydä taistoon.
Sinä olet käänteentekevä komentaja, jonka on määrä johdattaa urheat sotajoukot voittoon!
Oli motiivisi sitten raha, velvollisuudentunne tai puhdas nöyryyttämisenhalu,
VALITSE PUOLESI!
Pelissä on viisi eri osapuolta, jotka taistelevat rauhan puolesta.
Pelin voi ladata maksutta PDF-grafiikkatiedostoina tekijän kotisivuilta. Pelilauta ja -nappulat kootaan tulostamisen jälkeen valmiiksi peliksi.
Lisätietoja: Rintama
Lue myös
Korkeinta vaihdetta – arvostelussa suosikkisarjan nimellä ratsastava Forza 4 -DLC
Ohjaaja lupaa: ”The Elder Scrolls Online ei ole niin paska kuin kaikki luulevat”